Onko Turkki osa Eurooppaa?

Kööpenhaminan huippukokouksessa EU päätyi kutsumaan jäsenikseen vuoden 2004 tähtäyksellä 10 uutta jäsenmaata. Romania ja Bulgaria saisivat odotella vuoteen 2007 ja Turkki ei edelleenkään saanut edes aloittaa neuvotteluitaan. NATO, jossa Turkki on ollut jäsenenä vuodesta 1952, ehti EU:n edelle: Puola, Tshekki ja Unkari ovat jo NATO:n jäseniä ja Prahan huippukokouksessa marraskuussa NATO kutsui jäsenikseen Baltian maat, Slovenian, Slovakian, Romanian ja Bulgarian. Vaikka Itä-Eurooppa vapautui jo 1989 ja Neuvostoliitto hajosi 1992, EU ei ole vieläkään laajentunut yhteenkään entisen itäblokin maahan. Edistyneimmät Slovenia, Unkari ja Virokin odottelevat yhä jäsenyyttään vuoteen 2004.

Onkin outoa, että EU:ta edustavat valtiomiehet ovat nyt alkaneet ilmoitella, mitkä maat eivät ”ikinä” tule pääsemään EU:hun. Syksyllä komission puheenjohtaja Romano Prodi ilmoitti, ettei EU ikinä huoli jäsenikseen muita entisen Neuvostoliiton maita kuin Baltian. Tulevaisuuskonventtia johtava Valéry Giscard d’Estaing puolestaan julisti, että Turkki ei ole Eurooppaa, Turkin jäsenyyden kannattajat ovat EU:n vihollisia ja Turkin jäsenyys merkitsisi EU:n tuhoa. Purkaus oli paitsi erittäin tahditon ja epädiplomaattinen – istuihan Giscardin johtamassa konventissa Turkin edustajia – myös lyhytnäköinen, tietämätön ja ennakkoluuloinen.

Turkilla eurooppalainen historia

Jos historiaa lukee laajemmasta näkökulmasta kuin uskontojen kantilta, on päivänselvää, että Turkki on osa Eurooppaa. Turkissa sijaitsevat monet niin antiikin kuin kristinuskonkin kehdot, ja turkkilaiset olivat Euroopassa jo ennen monia nykyisiä Euroopan kansoja.

Turkki oli Bysantin perillinen niin hallinnollisesti kuin alueellisestikin—vain uskonto muuttui. Osmanien valtakunta sijaitsi suureksi osaksi Euroopassa, ja monet sen hallitsijoista olivat syntyperältään eurooppalaisia. Turkkilaiset joukot saapuivat Balkanille alunperin puolustamaan Bysanttia serbejä ja bulgaareja vastaan. Nuoren sulttaani Mehmet II:n vallattua Konstantinopolin kreikkalainen aristokratia tuli suoraan sulttaanin alaisuuteen ja palveli Turkin uskollisina vasalleina Valakiasta Kyprokselle. Aiempien Välimeren imperiumien tapaan Turkkikin unelmoi Rooman perinnöstä, minkä vuoksi jo seldzhukit liittivät nimeensä sanan ”Rum”. Se, että Bysantin imperiumin uskonto vaihtui islamilaiseksi, ei ollut mitenkään tavatonta: Rooma ei alunperin ollut kristitty ja Venäjä peri imperiuminsa mongoleilta.

Niin Balkanille, Anatoliaan kuin Lähi-itäänkin Osmanien valtakunta toi vakautta ja uskonnollista suvaitsevaisuutta vuosisadoiksi. Euroopan uskonnollinen suvaitsemattomuus ajoi Transsilvanian unitaarit Turkin suojelukseen ja sai Balkanin kerettiläisiksi julistetut bogomiilit kääntymään islamiin—he ovat nykyisiä bosnialaisia. Albaanit sotivat aikanaan kiivaasti turkkilaisia vastaan, mutta kääntyivät sittemmin kuninkaansa johdolla islamiin ja saavuttivat etuja imperiumissa. Nykyiset albaanit kunnioittavat silti kristittyä Skandërbegiä kansallissankarinaan. Myös juutalaiset, kreikkalaiset ja armenialaiset kauppiaat hyötyivät ja muodostivat kaupunkilaiseliittejä ympäri imperiumia.

Kun Turkin imperiumin syksy viimein koitti, se tunnustettiin yhä ”Euroopan sairaaksi mieheksi”. Turkin vihamiehet Euroopassa alkoivat 1800-luvulla lietsoa Turkin-vastaista propagandaa. Samaan aikaan Turkki kuitenkin antoi suojaa Euroopan imperiumien vainoamille: Turkista saivat turvapaikan niin Venäjän kansanmurhia Kaukasiasta paenneet tsherkessit kuin Unkarin, Puolan ja Liettuankin vapaustaistelijat, mm. Lajos Kossuth ja Adam Mickiewicz. Myöhemmin sinne pakeni mm. Suomea mallinaan ylistänyt Volgan alueen presidentti Sadri Maksudi. Turkkilaiset pitävät suomalaisia sukukansanaan, joten Suomenkin itsenäisyysmieliset olisivat saattaneet löytää itsensä Istanbulista, jos vapaussota olisi päättynyt toisin.

Kivinen tie EU:hun

Kun Turkki haki jäsenyyttä Euroopan yhteisöissä 1970-luvulta alkaen, se oli ollut vakaa demokraattinen monipuolue- ja markkinatalousmaa kauemmin kuin pitkäaikaisista sotilasdiktatuureista vasta vapautuneet Espanja, Portugali ja Kreikka. Turkin 1980-luvun sotilasväliintulo jäi vain vaalikauden mittaiseksi. EU:n virallisen hakijamaan aseman Turkki saavutti vasta Suomen puheenjohtajuuskaudella 1999. Se rohkaisi Turkkia aloittamaan suuren uudistusten aallon, joka on jatkunut jo kolme vuotta, huolimatta Turkkia ravistelleista talous- ja hallituskriiseistä. Kurdialueiden sissisota on päättynyt, viimeisenkin läänin poikkeustila kumottu ja kurdikielisen viestinnän ja opetuksen salliessaan Turkki on ajanut vähemmistöpolitiikassa ohi Ranskan. Lainsäädäntöä ja vankiloita on uusittu EU:n normien mukaisiksi, ja terroristijohtaja Abdullah Öcalanin kuolemantuomiokin muutettiin elinkautiseksi.

Etelä- ja Itä-Euroopan maat ovat kangerrelleet demokratiassa Turkkia pahemmin, mutta niistä kuulee harvoin samanlaisia letkauksia kuin Turkista. Vasta hiljattain kansanmurhiin syyllistynyt Serbia on nyt lupaava tulevaisuuden ehdokas. Valko-Venäjällä vallitsee täysi diktatuuri. Venäjä loukkaa kaikkia perusarvoja ja ihmisoikeuksia sodassaan tshetsheenejä vastaan, joilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa. Duumalta puuttuu valta, ja sananvapaus on suitsittu. Toki Valko-Venäjä ja Venäjäkin ovat osa Eurooppaa, mutta EU-normeista ne ovat paljon Turkkia kauempana.

Turkki on hieman Romaniaa köyhempi. Tämä johtuu väestönkasvusta, jonka myötä Turkin arvioidaan kasvavan 10 vuodessa Saksaa suuremmaksi. Talouskasvu on ollut jo pitkään voimakasta, työttömyys on alhaisempi kuin useimmissa Itä-Euroopan maissa ja teollistuminen pidemmällä kuin Balkanilla. Saksan 2,5 miljoonaa turkkilaista vaikuttavat jo nyt EU:ssa. Turkki on merkittävin paikallinen sotilasmahti Lähi-Idässä ja sen kautta EU voisi tehokkaasti vaikuttaa sekä islamilaisiin maihin maltillisen islamin hyväksi, että Israeliin, jolle Turkki on tärkeä liittolainen. Jos EU kääntää selkänsä Turkille, tämä kääntynee politiikassaan kohti arabimaita, Irania, Kaukasiaa ja Keski-Aasiaa.

Islamistien ja nationalistien voi odottaa hyötyvän jokaisesta Euroopassa lausutusta harkitsemattomasta sanasta.

Kirjoittajasta:
Anssi Kullberg on Suomen Paneurooppa-nuorten varapuheenjohtaja, toiminut Ulkomaalaisviraston tutkijana ja Suomen Islamabadin-edustuston harjoittelijana, sekä vastikään palannut Pakistanista ja Afganistanista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s