Uhkaako Irakin sota Lännen yhtenäisyyttä?

Veteraantoimittaja Erkki Toivanen kirjoitti Nykypäivä-lehden kolumnissaan, että Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin uhkasi Lännen yhtenäisyyttä antaessaan ranskalaisille ja muille atlanttisen yhteyden vastustajille aseita antiamerikkalaisen politiikan ajamiseen. Seurauksena voisivat pahimmillaan olla NATO:n ja myös EU:n tulevaisuuden kariutuminen. Voisiko Irakin sota tosiaan tuoda mukanaan jonkinlaisen spengleriläisen ”Länsimaiden perikadon”?

Se ei ole luultavaa, vaikka uhka näytti välillä hyvinkin huolestuttavalta. Euroopassa säilyneiden läntisten arvojen elinvoiman osoitti kahdeksan eurooppalaisen valtiomiehen allekirjoittama vetoomus Lännen yhtenäisyyden puolesta. Mukana olivat Britannian pääministeri Tony Blair, Espanjan pääministeri José María Aznar, Portugalin pääministeri José Durão Barroso, Italian pääministeri Silvio Berlusconi, Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen, Unkarin pääministeri Péter Medgyessy, Puolan pääministeri Leszek Miller sekä Tshekin viimeisiä presidenttipäiviään viettänyt Václav Havel.

On nurinkurista, että Suomessakin näiden rohkeiden eurooppalaisten valtiomiesten aloitetta soimattiin ”Euroopan yhtenäisyyden rikkomisesta” ja ”yhteisen EU-linjan” pettämisestä. Eivätkö pikemminkin Ranskan Jacques Chirac ja Saksan Gerhard Schröder uhanneet Euroopan ja Lännen yhtenäisyyttä amerikkalaisvastaisella sooloilullaan, jonka motiivit olivat ensisijaisesti sisäpoliittista populismia? Eikö NATO:n yhtenäisyyttä uhkaa pikemminkin se, että Ranska, Saksa ja Belgia kieltäytyvät sitoumuksistaan antaa turvatakeita omalle NATO-liittolaiselleen Turkille, joka on suorimmin Irakin uhan alainen?

Britannian, Espanjan, Italian, Tanskan, Unkarin, Portugalin, Puolan ja Tshekin vetoomus on sen sijaan aito osoitus yhä elävästä läntisestä ja eurooppalaisesta arvomaailmasta, johon vapauden puolustaminen kuuluu. Vetoomus ylitti EU:n rajat ja mukana oli myös tulevia EU-maita. Se käsitti valtioita sekä Välimeren rannoilta että Pohjoismaista. Eräät Pohjoismaat ovat muutenkin viime aikoina nostaneet profiiliaan Lännen viiteryhmässä—erityisesti Anders Fogh Rasmussenin johtama Tanska mutta myös Norja, joka osallistui viime viikolla terrorismin vastaisiin pommituksiin Afganistanissa. Ruotsin Göran Perssonin ja Suomen Paavo Lipposen reaktiot kertovat lähinnä mustasukkaisuudesta.

Lipposen puheissa ihmetyttää sekin, että samaan aikaan, kun Suomea halutaan esitellä ”pienten jäsenmaiden” viiteryhmässä ja Suomen politiikkaa perustella ”pienten” etujen ajamisella, Suomen pääministeri asettuu kannanotoissaan tukemaan suurten—Saksan ja Ranskan—komentopolitiikkaa ja moittii kahdeksan maan (joista osa selvästi pieniä) yhteisvetoomusta. Pahinta taitaakin olla, että Lipposelle ei vaivauduttu soittamaan asiasta—kyllähän Suomen ja Ruotsin linja tai linjattomuus NATO-asioissa tiedetään.

Saksasta kuuluu jo merkkejä ärtymykestä Schröderin amerikkalaisvastaisuudella ratsastavaa ulkopolitiikkaa kohtaan: Saksan oppositio ilmoitti, että Schröderin kieltäytymys avustaa millään tavoin Irakin-vastaisissa toimissa tai tukea Turkin turvallisuutta oli harkitsematonta politiikkaa. Ellei Schröderin hallitus sooloilisi Euroopan ja Lännen yhtenäisyyden kustannuksella turvallisuuspolitiikassa, jäljellä olisi vain laajalti antiamerikkalainen Ranska, johon on jo totuttu, ja jonka länsivastaisuus sittenkin usein osoittautuu retoriseksi sekä katoaa tosipaikan tullen.

Kirjoittajasta:
Anssi Kullberg on Suomen Paneurooppa-nuorten varapuheenjohtaja, toiminut Ulkomaalaisviraston tutkijana ja Suomen Islamabadin-edustuston harjoittelijana, sekä vastikään palannut Pakistanista ja Afganistanista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s