Ay-liikekö yhteiskunnan syöpä?

Iiro Viinanen ei tainnut aikoinaan valtiovarainmisterinä ihan suoraan nimittää ay-liikettä syöväksi, mutta ilmeisesti eräistä hänen puheenvuoroistaan tehtiin sellainen johtopäätös. Valitettavasti hän vain jätti heittonsa kovin vähälle perustelulle. Ehkä voisi lähes neljänkymmenen vuoden lähikokemuksen perusteella hieman tarkastella, onko ajatukselle mitään perusteita.

Eräs yhteinen lähtökohta ainakin on se, että kovin ärhäköistä ja negatiivisilla tekijöillä varustetuista toimijoista on molemmissa kysymys. Ympärillä olevan muun elämän kunnioittaminen ei kuulu hyveisiin. Syövän perustunnusmerkkejähän suorastaan on se, että se tunkee muut kudokset sivuun ja tuhoaakin ne sekä perustaa omat tukikohtansa.

Tukikohdista sitten lähetetään etäpesäkkeitä kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kohteisiin, missä jälleen alkaa toiminta omien lakien mukaisesti. Viime vuonna SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen kertoi Talouselämän näyttävässä jutussa, että heille kuuluu kaikki ehkä ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

Ympärillä olevien kudosten terveys tai edes elinvoimaisuus ei suojaa niitä tuhoavien pesäkkeiden uhriksi joutumiselta. Huippu-urheilijoidenkin osalta se on jouduttu väliin toteamaan. Näin se tuhoaa tervettä kasvua. Ay-liikkeen osalta voi tuon tuostakin todeta, että sitä tuhoisammin se hyökkää, mitä terveemmästä kudoksesta on kysymys. Yrittäjyys on sen varmimpia uhreja. Varmaa on, että kaikissa toimissaan se viime kädessä ajattelee oman kasvualustansa ja valtansa vahvistamista.

Myöskään ihmisen tervejärkisyys ei merkitse mitään, eihän tervettä järkeä ja harkintakykyistä ihmistä oikeastaan ole olemassakaan. Tämän tunkee sivuun liittoa edustava luottamusmies ja pakottavat säännökset oikeana pidettävästä tavasta toimia.

Myrkkyäkin voi ympäristöön levitä. Tuhoisa myrkky on epäluottamus, josta ay-liike saa kasvuvoimansa. Sen omista riveistä noussut tutkija Kimmo Kevätsalo nimittääkin muutaman vuoden takaisessa väitöskirjassaan sen toimintaa epäluottamusta uusintavaksi. Kirjan nimi Jäykät joustot ja tuhlatut resurssit ilmaisee asian hyvin. Luottamusrakenteiden tuhoutumisesta koituvat tuhlaukset ovat suunnattomat.

Uhrille raskasta on, että mihin tauti on kerran kyntensä iskenyt, sieltä sitä on perin vaikea saada peräytymään. Ilman kalliita uhrauksia se ei ainakaan voi onnistua. Kun ammattiliitolta tulee vaatimuskirje yritykselle, se jokseenkin poikkeuksetta merkitsee sitä, että vaatimusta ei peruta ilman suuria hyvitysrahoja. Riippumatta siitä, että vaatimus osoitetaan perusteettomaksi. Omat lait toimivat tässäkin.

Omien lakien mukaan elämisestä seuraa edelleen myös kehityksen arvaamattomuus. Syöpä voi muuttaa luonnettaan hyvinkin äkkiä ja tehdä yllätyshyökkäyksiä, muuttaa taktiikkaansa.

Sama pätee myös ay-liikkeeseen. Kulissien takana tämä on päivittäistä rutiinia, mutta joskus se putkahtaa julkisuuteenkin mielenkiintoisella tavalla. Eihän ole vielä kolmeakaan vuotta siitä, kun ay-liikkeen raavaat uroot, joita Arja Alho ministerinä nimitti möhömahoiksi, virittelivät vappupuheissaan runollisia kevätserenadeja Anneli Jäätteenmäen kunniaksi. En ole koskaan kuullut heidän niin yksituumaisesti ylistäneen ketään naishenkilöä.

Taktinen ajatus oli tietenkin siinä, että Jäätteenmäki olisi riittävän taipuisa kentältä paenneen Esko Ahon seuraajaksi kepun puheenjohtajana. Siksi hänelle annettiin näyttävää ja kuuluvaa sivustatukea. Kun juoni sitten toteutui ja Jäätteenmäki ay-liikettä syvään kumartaen oli haudannut työreformin lähelle Kiinan maapohjaa, ei kulunut kuin pari vuotta, kun äskeinen vappuheila olikin ay-liikkeen äänitorville jo muuttunut pohjanakaksi.

Sääliksi käy yrittäjäjärjestöä, jota asiasta mitään ymmärtämättömien eri puolueiden puhemiesten toimesta houkutellaan nyt tupopöytään SAK:n pelinappulaksi ja kiristettäväksi. Kepun Seppo Keränen aloitti nämä seireenilaulut. Hänhän ymmärtää ay-liikettä ja tupon lainalaisuuksia kaikkein vähiten, mutta hän halusi sitä kautta lisätä tupokuvioista kokonaan ulkona olevan puolueensa vaikutuskanavia. Järjestön puheenjohtajana kun oli puolueen mies.

Näyttää siltä, että Kääriäinen saa seuraajiakin siinä järjestyksessä, mitä vähäisempi on asianomaisen poliitikon ymmärrys asiasta. Viime aikoina näitä intomielisiä on alkanut ilmaantua myös Kokoomukseen.

Puolueellahan onkin vankat perinteet asiasta aina siitä lähtien, kun silloinen puheenjohtaja Harri Holkeri 1970-luvulla ehdotti tupokorotukseksi kymmentä prosenttia. Jälkiselittelyt eivät auttaneet asiaa.

Sen jälkeen peukalosääntönä on ollut, että aina kun kokoomuspoliitikko aukaisee suunsa työmarkkina-asioissa, se tietää ongelmia yrityksille. Siinäkin on taustalla tuo ay-liikkeen syöpää muistuttava toimintatapa, jota innokkaat asian harrastajat eivät tunne. Iiro Viinanen taisi tuntea. Esko Aho puolestaan mainitsi Kauppalehden haastattelussa pääministerikautensa järkyttävimpinä kokemuksinaan lähikosketuksen liikkeen neuvottelutapaan.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s