USA ei saa lähteä Irakista – ennen kuin liberaali perustuslaki on taattu

Saddam Hussein surmautti arvioiden mukaan 1,2 miljoonaa omaa kansalaistaan ja vainosi, kidutti ja vammautti paljon useampia ulkomaalaisista puhumattakaan. USA:n aloittamassa sodassa kuoli arviolta 9000 irakilaista, lähinnä sotilaita, sekä kolminumeroinen määrä liittouman väkeä, kun sodanjälkeinen aika lasketaan mukaan.

Sota on aina hyvin vakava asia, mutta sekä sen saldo että irakilaisten asenne viittaavat siihen, että sota oli paitsi oikeutettu myös ainoa hyväksyttävä vaihtoehto. Silti USA:n velvollisuus on poistua Irakista mahdollisimman pian, ja sitä myös irakilaiset haluavat.

Sodan saavutukset on ensin betonoitava

Liittouman on kuitenkin ensin luotava maahan instituutiot ja perustuslaki, jotka takaavat maassa demokratian ja ihmisoikeudet. Lisäksi perustuslain muuttamiseen on vaadittava sellainen enemmistö, ettei sitä kovin kepeästi voida muuttaa vähemmän liberaaliksi. Muutoin maa saattaa pian luisua vaikkapa shiiojen tai fundamentalistien demokraattiseen enemmistödiktatuuriin tai jonkin pienemmän ryhmittymän vähemmistödiktatuuriin.

Avoimen markkinatalouden puute johtaa korruptioon – aina

Persianlahden sodan jälkeen Kuwait lahjoitti kiitokseksi rahakkaita öljysopimuksia isä-Bushin poikien öljy-yhtiöille. Saddam lahjoitti Ranskalle, Venäjälle ja Kiinalle rahakkaita öljysopimuksia saaden vastineeksi tyrannialleen näiden suojan YK:ssä, mihin USA ja Britannia eivät onneksi taipuneet. Nyt Irakin miehityshallinto lahjoittaa rahakkaita öljysopimuksia republikaanihallitusta lähellä oleville ja näiden vaalikampanjointia tukeville yrityksille.

Törmäsin sattumalta erääseen Saddamia paenneeseen kurdiin, ja hän piti usalaisyhtiöille annettuja sopimuksia oikeutettuna palkkiona maan valtavasta uhrauksesta irakilaisten hyväksi. Tällaista ajattelutapaa ei pidä hyväksyä. Jos korvaus maksetaan, se tulee tehdä rahassa USA:n valtiolle, mutta hankinnat tulee järjestää avoimen kilpailun kautta. Ei-läpinäkyvät toimet mahdollistavat juuri korruption: nyt korvaus ei mene niinkään laskun maksaneille USA:n veronmaksajille vaan republikaanihallinnon suosikeille ja päätyy sitä myötä välillisesti osin hallinnon taskuihin. Lisäksi urakat eivät mene ne tehokkaimmin, parhaiten ja halvimmalla hoitaville, vaan resursseja haaskataan ja Irakin jälleenrakennus tulee tarpeettoman hitaaksi. Olisi halvempaa jopa maksaa käteiskorvauksia ja kilpailuttaa urakat kuin maksaa samansuuruiset korvaukset ylisuurissa urakkahinnoissa ja päälle tehottomuuslisä.

Tietysti avointa korvausta on vaikeampi myydä yleiselle mielipiteelle kuin piilosuosimista, mutta ei se oikeuta salailua. Vastaavat argumentit pätevät Bushin ja Blairin ilmeiseen Saddamin uhan liioitteluun. Sota olisi pitänyt perustella ensisijaisesti sillä, mitä Saddam teki omalle kansalleen. Jos länsimaalaiset ovat liian itsekkäitä toimiakseen sen motivoimina, demokratiassa siihen on pakko tyytyä, ellei johtajilla ole rohkeutta toimia oikein ja katsoa, miten kansa heidät sitten vaaleissa tuomitsee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s