Valtaa on aina väärinkäytetty ja tullaan aina väärinkäyttämään, ja seuraukset ovat usein olleet kammottavia.

Tärkeimpiä liberaaleja työkaluja tämän ongelman lievittämiseen on valistusfilosofi Montesquieun (1689-1755) vallan kolmijako-oppi, jossa tuomio-, lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta eriytettiin (oikeuslaitos, parlamentti, hallitus) ja näin mielivaltaa rajoitettiin. Itse asiassa tämä kehitys alkoi viimeistään Magna Cartasta (1215), jossa mielivaltaiset pidätykset kiellettiin, eikä kuningas myöskään saanut toimeenpanna verotusta kutsumatta koolle parlamenttia ja saamatta siltä lupaa.

Näin toimeenpanovalta (kuningas tai myöhemmin hallitus) oli vallankäytössään sidottu tarkkoihin muotoihin, jonka rajat asettivat toiset valtakeskittymät, eikä mikään taho voinut yksin hallita mielivaltaisesti.

Näissä kolmessa valtaelementissä on kyse pakkovallasta, oikeudesta kajota toisten ihmisten kehoon ja omaisuuteen. Sanan valta suppeassa merkityksessä muuta valtaa ei olekaan, laajemmassa merkityksessä valtaa on myös vaikutusvalta, sosiaalinen suostutteluvoima, seksuaalinen vetovoima, taloudellinen ostovoima (jota sitäkin voi käyttää suostutteluun, ei pakottamiseen – vaikkakin määräävän markkina-aseman väärinkäyttö saattaa seurauksiltaan vastata pakottamista, oli sitten kyse taloudellisesta, seksuaalisesta tai muusta vaikutusvallasta) jne.

Näitä asioita ei missään nimessä tule pakkotoimin keskittää millekään taholle, kaikkein vähiten jollekin pakkovaltaa jo käyttävistä tahoista (esim. ”valtiolle”).

Siksi vaatimukset talouselämän demokraattisesta kontrollista ja etenkin valtio-omisteisuudesta ovat pelottavia. Valtion niin talouselämälle kuin muillekin ihmiselämän aspekteille asettamat kiellot ja rajoitukset on pidettävä minimaalisina, samoin valtion taloudellinen toiminta, tapahtui se sitten virastojen, julkisten laitosten, valtionyhtiöiden tai muiden tahojen kautta. Monista syistä enemmistö on katsonut tämän minimi nollasta poikkeavaksi, eli tiettyä demokraattista kontrollia talouselämälle on asetettu, mutta kaikki poikkeukset nollasta tulee perustella erityisen painavasti.

Valtio-omisteisuus ja sääntely ovat vain erilaisia keinoja, lopputulos niillä on sama sosialismiksi kutsuttu totalitarismin muoto:

We must develop branches of the party in which the whole of individual life will be reflected. Each activity and each need of the individual will thereby be regulated by the party as the representative of the general good. There will be no license, no free space, in which the individual belongs to himself. This is Socialism–not such trifles as the private possession of the means of production. Of what importance is that if I range men firmly within a discipline they cannot escape? Let them then own land or factories as much as they please. The decisive factor is that the State, through the party, is supreme over them, whether they are owners or workers. All that, you see, is unessential. Our Socialism goes far deeper…. It gives us also a special, secret pleasure to see how the people about us are unaware of what is really happening to them. They gaze fascinated at one or two familiar superficialities, such as possessions and income and rank and other outworn conceptions. As long as these are kept intact, they are quite satisfied. But in the meantime they have entered a new relation; a powerful social force has caught them up. They themselves are changed. What are ownership and income to that? Why need we to trouble to socialize banks and factories? We socialize human beings.

(Adolf Hitler Herman Rauschningille. Robert Hessenin ”Why Does Socialism Continue to Appeal to Anyone?”.)

Linkkejä
VS: EU-perustuslaki on uhka ihmisoikeuksille
Wp: vallan kolmijako-oppi