(julkaistu eestiksi Äripäev-lehdessä 6. toukokuuta 2004)

Viimeinkin Eurooppa on yhtenäinen ja vapaa. Ihmiset ja yritykset vanhassa Euroopassa toivottavat riemuiten kaikki 75 miljoonaa uutta jäsentä tervetulleiksi. Olisimme myös toivoneet johtajiemme ottaneen teidät yhtä lämpimästi vastaan. Chiracin doktriini – että uusien jäsenten on vaiettava – on myrkyttänyt ilmapiirin. Samoin tilapäiset rajoitukset uusien jäsenvaltioiden työvoiman liikkuvuudelle.

Ajan mittaan sitäkin ongelmallisempia ovat eräät loukkaavat huomautukset verotuksesta. Ruotsin pääministeri Göran Persson on viime aikoina syyttänyt Viroa ja Puolaa siitä, että nämä eivät verota rikkaitaan tarpeeksi. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder vaatii korkeampia veroja uusiin jäsenmaihin ja kristillisdemokraattinen opposition tukee hanta. Monet muut eurooppalaiset poliitikot sanovat samoin.

Miksi Viron verotus kuuluisi heille? Perssonin peruste on se, ettei Ruotsi halua alue- ja maataloustukia maksamalla auttaa Viroa keventämään rikkaiden verotusta. Perusteessa ei ole mitään järkeä. Tukia ei makseta siksi, että kohdemaat eivät pysty itse rahoittamaan kyseisiä toimia, vaan siksi, että ne maat ovat köyhempiä kuin muut. Siksi paras tapa Perssonille päästä maksamasta varoja Viroon on rohkaista liberaalia politiikkaan ja matalia veroja, koska ne edistävät kasvua.

Olemme jo nähneet tämän vanhoissa jäsenvaltioissa. 1980-luvun lopun jälkeen Irlanti uudisti taloutensa nopeasti. Esimerkiksi Irlannin ylin yritysvero alennettiin yli 40 %:sta 12,5 %:iin. Vaikka Irlanti on vain prosentti euroalueesta, se saa lähes kolmanneksen amerikkalaisista investoinneista EU:n alueelle. Irlannin BKT/henkilö on noussut 62 %:sta 121 %:iin EU:n keskiarvosta maan jäsenyyden aikana (alkaen 1973). OECD rikkaimpien maiden tilastossa Irlanti sijalta 21 (1970) sijalle 5. Korkeiden verojen Ruotsi putosi samassa ajassa sijalta 4 sijalle 17. Edistyksensä ansiosta Irlanti on menettänyt anteliaimmat tuet ja siitä tulee pian EU:n nettomaksaja. Jos mailla on oikeus puuttua toistensa veropolitiikkoihin, Viron pitäisi valittaa, että mikäli Pohjoismaat jatkavat korkeiden verojen politiikkaansa, Viro joutuu pian maksamaan meille tukiaisia.

Miksi sitten Persson ja Schröder valittavat matalista veroista kun ne johtavat talouskasvuun? Juuri siksi. He tietävät, että maittemme runsasta sääntelyä ja korkeita veroja uhkaa liberaalimpien ja kasvuystävällisempien maiden kilpailu. Ihmiset ja yritykset menevät sinne, missä heitä kohdellaan hyvin.

Siksi poliitikkojen heidän törkeät huomautuksensa eivät ole lainkaan yllättäviä. Kirjallisuudessa tämä tunnetaan ”nousevien kilpailijoiden kustannusten strategiana”. Me näemme sen uudelleen ja yhä uudelleen federatiivisissa rakenteissa. Korkeiden kulujen järjestelmät haluavat lopettaa institutionaalisen kilpailun matalampien kulujen järjestelmien taholta. Se koituisi tuhoksi monille uusista jäsenmaista, joille liberaali politiikka ja matalammat kulut ovat paras tapa kilpailla.

Onneksi veroharmonisointi vaatii EU:ssa yksimielisyyden, jokaisella on veto-oikeus. Tähän asti. Mutta Ruotsin kaltaisiin maihin ei voi luottaa. Vaikka hallitus on sanonut ei veroharmonisoinnille, se luultavasti hyväksyisi tulevaisuudessa minimiverotason. Britannian ja Irlannin kaltaisissa maissa tulevat hallitusvaihdokset saattavat aiheuttaa yllätyksiä. Pienetkin maat voidaan pelotella hyväksymään vallan keskittäminen uhkaamalla niiden aluetukien lakkauttamisella. Tämä ei ole utooppinen EU-kauhukuva vaan Belgian pääministeri Guy Verhofstadtin ehdotus!!!

Tämä tekee Virosta avaintoimijan Euroopan voimapelissä. Antamalla esimerkin kasvuystävällisestä talouspolitiikasta Viron on muita uusia jäsenmaita helpompi ymmärtää, että hyvä politiikka kotona on parempi kuin EU-tuet. Sopimuksenteko EU:ssa ei ole kovin läpinäkyvää. Ad hoc –sopimukset ja lehmänkaupat käytävillä ovat tärkeämpiä kuin muodolliset kannat. Mitä enemmän Viro edistyy, sitä kekseliäämpi vanha Eurooppa on houkuttelemaan sitä veroharmonisaatioon houkuttelevin syötein ja kovin sanoin. Mitä tahansa Virolle luvataan ja miten tahansa Viroa uhkaillaan, sen hallituksen ei pidä ikinä luopua parhaista eduistaan maailmantaloudessa. Kieltäytyminen on myös ainoa keino pelastaa Euroopan idea, sillä eräs vapaan liikkuvuuden suurimmista eduista on se, että se luo maille painetta parantaa politiikkojaan.

Kun puolalaiselta runoilijalta ja nobelistilta Czeslaw Miloszilta kysyttiin, mikä on tärkein asia, minkä kommunismin aika on opettanut, hän vastasi: ”Typeryyksien vastustaminen”. Tämä on se asenne, jota tarvitaan EU-keskittäjien kanssa toimittaessa.

Linkkejä:
johannorberg.net: sama kirjoitus ruotsiksi

Kirjoittajasta:
Johan Norberg on ruotsalainen yhteiskuntatieteilijä, tietokirjailija ja kolumnisti. Suomennokset ovat toimituksen.