Globalisaation aasialainen totuustesti

Eteläisen Aasian vaikutuksiltaan globaali hyökyaalto on kaamealla voimallaan hetkeksi pyyhkäissyt myös ideologisten uskomusten huurut pois sumentamasta elämän todellisuutta. Samalla se osoitti sen lajin fraasien, Virpi-Hämeen Anttilan termein hiekkasäkkien, tyhjyyden. Tosipaikan tullen ne eivät toimi.

Ulkoministeriövetoinen valtion hallinto vasta viritteli puhelinlinjojaan, kun pienen suomalaisen sukellusfirman väki jo palveli globaalisti tietoverkollaan ja muutenkin. Hotellien ja matkatoimistojen henkilöstö uhrasi oman hyvinvointinsa auttaakseen asiakkaitaan ja muitakin ihmisiä.

Korostui räikeästi eri sektorien, hallintosektorin ja yksityisen palvelusektorin, lähtökohtien vastakkaisuus. Hallinnon lähtökohtana ovat pakottavat säännökset ja toimintaohjeet, järjen käyttökin on säännösteltyä. Siitä seuraa sen jäykkyys.

Yksityisellä sektorilla sen sijaan palvelu on kaiken lähtökohta ja järjen käyttö ylin ohjenuora. Se voi spontaanisti mukauttaa toimensa kulloisenkin tilanteen vaatimuksiin. Ensimmäisenä merkkinä elämän jatkumisesta nähtiin niin Thaimaassa kuin Irakissakin kauppiaiden ilmestyvän raunioiden keskelle kojuineen ja kauppoineen.

Hallinto toimii suunnitelmien ja säännösten varassa ja suojassa ja on näin aina tosipaikan tullen vähintään kierroksen myöhässä. Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi, että tämän jälkeen laaditaan suunnitelmat tällaisia tilanteita varten, kuten tehtiin myös World Trade Centerin jälkeen. Akuutti tilanne on kuitenkin jo ohi, ja seuraava on taas erilainen. Heikko ennakkovalmius kompensoidaan sitäkin tehokkaammalla jälkikäteisselittelyllä.

Palvelun ajatuksesta hallinto on vieraantunut niin kauas, että kun ministeri suunnittelee lomamatkaa ”vääräoppisen” lähimmäisten palvelun harjoittajan luo, hänelle aletaan tarjota eroa, vaikka ministeri sanana tarkoittaakin alun alkaen palvelijaa.

Hallinnon maailmasta käsin yrityselämä joustavuuksineen näyttääkin pelottavalta sekamelskalta, joka on saatava kuriin ja järjestykseen. Se kun jopa tavoittelee voittoa, mitä Paavo Lipponen vaalien edellä piti erityisen raskauttavana sosiaalipalveluja tuottaville yrittäjille. Yksityisen lentofirman palvelut eivät kelvanneet ulkoministeriölle.

Kun hallinto ei tunne muita keinoja, se työntää yrityksille pakkovallallaan omia toimintatapojaan jäykistääkseen ne kaltaisikseen. Vuoden alusta tuli jälleen lisää. Sanktioiden uhalla yritysten on laadittava kirjalliset tasa-arvosuunnitelmat. Mutta mitä auttavat mapeissa makaavat paksut paperipinot, jos järki ei juokse notkeasti? Tässä EU on kunnostautunut ihan erityisesti.

Moottorina toimii tietenkin ay-liike edunvalvojineen, minkä presidentti Tarja Halonen globalisaatioraporttiaan Helsingin Sanomissa esitellessään asetti ykkössijalle tulevaisuutemme turvaajana. Se on hänen mukaansa vakaalla pohjalla vasta sitten, ”kun globalisaatio tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden valvoa etujaan”.

Mutta oliko edunvalvontakorporaatioista apua turvan antajina Aasiassa? Paikalle rientäneet järjestöt eivät olleet siellä edunvalvojina vaan auttajina ja palvelijoina. Tulevaisuutemme kannalta suurin etu on palvelukykyinen ja -haluinen ihminen. Thaimaalaiset antoivat pikakurssin palvelualttiudessa.

Katastrofi leikkasikin räikeästi näkyviin edunvalvonta-ajattelun ja palveluajattelun vastakkaisuuden. Niinkuin yleensäkin, niin tässäkin palvelu on ollut sitä uhrautuvampaa, mitä lähempänä ihmistä työskennellään. Aiemmin mainittujen lisäksi lääkärit ja muu hoitohenkilöstö ovat osoittaneet suurenmoista sankaruutta.

Nämä yhdessä yrittäjien kanssa sattuvat olemaan samoja ryhmiä, joita tupojärjestelmämme on vuodesta toiseen potkinut päähän, kuten nyt uunituoreessa sopimuksessakin. Sen piti aikaansaada vakautta ja ennakoitavuutta, mutta voi olla, että jossakin toisessakin tilanteessa sen antama ”muutosturva” ja ostovoima ovat vain tyhjiä korusanoja.

Hesarin hyllyttämässä kommentissani Halosen ja hänen tansanialaisen kollegansa Mkapan globalisaatiokirjoituksesta ihmettelin presidenttien passiivista ihmiskäsitystä. Katsoin, että toisista lähtökohdista ykkössijalle olisi noussut ”jokaisen ihmisen mahdollisuus käyttää henkensä luovuutta hedelmien tuottamiseksi yhdessä nautittavaksi”. Kirjoittajat kun keskittyivät vain hedelmien tasapuoliseen jakoon.

Eräs tällainen luovien ratkaisujen loistava hedelmä oli ambulanssikoneen operaatio, jolla pelastettiiin yli kymmenen ihmishenkeä. Mutta kuinkahan se suhtautui Halosen ja muun edunvalvontaväen värkkäämiin paragraafeihin? Olikohan sukellusfirmalla yleissitova työehtosopimus ja sen edellyttämät kirjalliset työajan joustosopimukset? Entä muulla pelastushenkilöstöllä? Tosiasiassa näiden pykälien mukaan toimien auttamisoperaatiota tuskin olisi saatu vielä edes käyntiin.

Halonen piti muotokauniin ja hurskaan mutta asiasisällöltään kevyen uudenvuoden puheen. Kiitokset ”koko suomalaiselle yhteiskunnalle” jäivät kovin yleisluontoisiksi. Ehkä nopeimmin paikalle ehtineet ja erityisen aloitteellisesti toimineet olisivat ansainneet erityiskiitokset. Mahdolliset kutsut Linnan juhliin tulevat vasta lähes vuoden myöhässä, hallinnolle tyypillisesti. Ehkä pelättiin sukellusfirmankin tavoittelevan voittoa. Onneksi pääministeri paransi hieman seuraavana päivänä.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s