Vappu – työläisten ja lakkoilijoiden juhla?

Vappu on pakanallinen germaanien keväänalun juhla. Katolinen kirkko yritti omia juhlan sijoittamalla vuonna 780 kuolleen katolisen Walburg-pyhimyksen juhlan tuolle päivälle. Pohjoismaiden säätyläiskodit jäljittelivät keskieurooppalaisia tapoja, joten meilläkin oli vappujuhlia simoineen ja tippaleipineen jo 1700-luvulla. Vuosisadan lopulla vapusta tuli ensisijaisesti ylioppilaitten juhla. Katolisen kirkon mallia seuraten vuonna 1889 toinen sosialistinen internationaali julisti vapun vielä työläistenkin juhlaksi, kun se sattui olemaan USA:ssa työsopimusten uudistuspäivä (”moving day”), siksi mellakkaherkkä.

Paperityöläisten taktinen lakkoilu

Tänä vappuna saamme kuulla paperityöläisten palopuheita siitä, miten kapitalisti riistää heitä (paperimiesten keskipalkka 41 000 euroa vuonna 2004). Vapun kunniaksi he ovat tehneet laittomia pistelakkoja niin, että yritykset ovat joutuneet ajamaan koneita ylösalas ja maksamaan siitä palkkaa saamatta vastaavasti tuotantoa aikaan. Ei ihme, että työnantaja lopulta kyllästyi maksamaan puolityhjästä ja sulki työt.

Paperiliitto sanoo, etteivät lakot ole laittomia, koska työehtosopimus ehti jo päättyä. Työntekijät ovat kuitenkin allekirjoittaneet työsopimukset, joissa sanovat tekevänsä työtä. Vaikka outo lainsäädäntömme sallii heidän luistaa lupauksestaan lakon verukkeella, siitä on sentään velvollisuus ilmoittaa ennalta, joten näiden lakkojen laittomuutta pidetään selviönä.

Ahtaajat – duunareista riistetyimmät?

Ahtaajat ovat kaikkein järjestäytynein työntekijäryhmä. He siis ovat kaikkein ahtaimmalla ja siksi tarvitsevat eniten ay-liikkeen turvaa? Vuonna 2004 kolmivuorotyötä tekevän ahtaajan keskipalkka oli 50 000 euroa, mutta nyt heille annettiin 9,8 %:n korotukset (enemmän kuin tupon hyväksyneet saivat) ja uuteen työaikamalliin siirtyville vielä 8,25 % lisää. Ahtaajien vaatimuksesta samalla ulkopiirityöntekijöiden työllistämisen sallimista vähennetään.

Pääomavaltaiset alat lakkoilevat – miksi?

Markkinataloudessa palkan määräisi työntekijöiden rajatuottavuus. Ahtaajiksi olisi väkeä tulossa alemmallakin palkalla ja niin heitä palkattaisiinkin. Työsopimukset olisivat sellaisia, että työntekijä lupaisi tehdä työtä palkkaa vastaan.

Nyt näin ei ole, joten pääomavaltaisilla aloilla voi lakoilla kiristää huomattavasti korkeampaa palkkaa. Tosin 50 000 euron ahtaajia (joiden todellinen hinta työnantajalle on lähempänä sataatuhatta euroa, kun sivukulut ym. huomioidaan) ei kannatakaan palkata kuin niin vähän kuin mahdollista.

Jos palveluyrityksessä työntekijät lakkoilevat, yritykseltä jää heidän työnsä arvo sekä vähän muuta saamatta, joten lakkoilu tuottaa yritykselle tappiota ja sitä kannattaa sietää vain kun vaatimukset ovat kohtuuttomat, mutta silloin sitä sentään yleensä voi sietää. Sen sijaan paperitehtaassa suurin osa arvonlisästä on pääoman, ei työn tulosta. Jos työntekijät lakkoilevat, pääoma seisoo tuottamattomana, mikä aiheuttaa valtavia tappioita. Siksi paperimiesten kohtuuttomiinkin vaatimuksiin on ennen suostuttu, kyllä moni olisi valmis samoihin hommiin halvemmillakin, minkä huomaa vaikkapa vertailulla hoitajien palkkoihin. Nyt paperityönantajat yrittävät päästä edes vähän joustavampiin työsopimuksiin mutta hyväksyvät yhä ylisuuret palkat.

Ahtaajien käsien kautta taas kulkevat niin isot pääomat, että jos he lakkoilevat ja ”lakkovahtimisen” nimellä tunnetulla työpaikkakiusauksella ym. estävät muitakin tekemästä töitä, todella isot pääomat seisovat tuottamatta ihmiskunnalle lisäarvoa. Ahtaajien palkoille ei taida missään muualla yhtä vähällä osaamisella päästäkään.

Juuri nämä vahvimmassa asemassa olevat (eniten pääomaa/työntekijä) henkilöstöryhmät ovat tiukkaan järjestäytyneitä ja uhkailevat eniten lakoilla, eivät ne, jotka oikeasti ovat heikoimmilla. Puheet solidaarisuudesta ovat huuhaata: ahtaajien lakot tulevat kalliiksi niille köyhille hoitajillekin.

”Paperimiehet sentään ulosmittaavat jotain rahaa kapitalisteilta, ja verotulot nousevat”

Työn hinnan nousu vähentää työn kysyntää. Siis minimipalkkojen korotukset lisäävät työttömyyttä ja vähentävät ihmisten pääsyä kyseiselle alalle. Pääomavaltaisella alalla tämä vaikutus ei kuitenkaan ole välttämättä kovin suuri. ”Paperityöläisten palkoista sentään verottaja saa jotain.”

Samat verotulot voisi kuitenkin periä vaikkapa paperitehtaiden ylimääräisellä verolla ilman että tarvitsisi olla työpaikkakiusauksen ja laittomat lakot käytännössä sallivaa lainsäädäntöä, joka johtaa korkeampaan työttömyyteen ja alhaisempaan kokonaistuotantoon. Tosin tässä kohdin ay-liikkeelle tuleekin hätä argumentoida toiseen suuntaan: päinvastoin, sen mielestä kaikki nykyinenkin verorasitus vientiteollisuudelta pitäisi poistaa, sillähän Suomi elää. Paperimiesten kukkaroiden lihottaminen ja lakkoilu eivät ole rasite mutta verotus on. Sähköäkin pitäisi myydä paperitehtaille ympäristöhaittoja verottamatta. Niin tietysti, sillä tulonsiirrot alalle valuvat aina osin työntekijöille. Paperityöläisten ja –yhtiöiden edut ovatkin lähes täysin yhtenevät kaikessa muussa paitsi palkanmaksuun ja työehtoihin liittyvissä asioissa, ja olivatpa innokkaimmat ydinvoimalobbaritkin juuri SAK:n piiristä.

Ay-toiminnassa ei ole kyse solidaarisuudesta vaan itsekkäästä omien etujen ajamisesta. Kaikki valtion miesvaltaiselle teollisuudelle maksamat investointi- ja palkkatuet ovat pois naisvaltaisten alojen työntekijöiden taskuista. ”Solidaarisuudessaan” nämä hyvätuloisten eliittityöläisten liitot pyrkivät muillakin keinoin siirtämään naisvaltaisten alojen työntekijöiden vähät tulot itselleen, vaikkapa vaatimalla, että noiden alojen on jatkossakin rahoitettava äitien sosiaaliturva sen sijaan, että se rahoitettaisiin veroilla. Vastaavasti talutusnuorassa oleva SDP on laitettu luomaan monia tukijärjestelmiä, jotka siirtävät rahaa palvelualoilta teollisuusaloille tai niiden työläisille – siis myös vähätuloisten naisten kukkaroista, aivan kuin tuo 41 – 50000 euroa vuodessa ei riittäisi. Mitä tällainen lakkoilu ja ay-toiminta on, ellei tuloeroja lisäävää solidaarisuuden vastakohtaa?

Luulo vientisektorin tukemisen autuudesta taas on vanhentuneen merkantilistisen taloustieteen harhaluulo – eihän maapallollakaan ole vientisektoria ja silti maailmantalous pärjää ihan hyvin. Jos jokin sektori on rasite, niin se on sellainen sektori, jonka palkkoja asiakkaat eivät vapaaehtoisesti maksa vaan jonka rahoittamiseksi pitää ylläpitää työnteon kannattavuutta vähentävää verotusta.

Linkkejä:
Vappu – germaanien ja porvariston kevätjuhla, jonka sosialistit kaappasivat (Vapaasana.net)
Vappu ja sen historia
Vapun historiaa
VS: Paperityöläisten palkkataso vie työpaikat Suomesta
Vappu (Liberalismi.net)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s