Vanhemmuuden kustannukset tasattava

Kun perhe saa lapsen, se tietää vanhempien – yleensä lähinnä äidin – työnantajalle keskimäärin 8000 – 10000 euron vastikkeetonta lisälaskua.

Tällaisia perhe-etuuksia perustellaan mm. sillä, että korkeampi syntyvyys maksaa kustannuksensa monin verroin takaisin – ehkei vanhemmille mutta ainakin muille veronmaksajille. Etujen ansiosidonnaisuuden perusteluiksi on esitetty mm. se, että ilman sitä lähinnä vain työttömiä, matalatuloisia ja kouluttamattomia perheitä kannustettaisiin synnyttämään, kun taas työssäkäyvien ja tuottavien perheiden, etenkin koulutettujen naisten lapset jäisivät entistä useammin tekemättä, minkä vasemmisto näkee epätasa-arvoiseksi ja oikeisto yhteiskunnalle ajan mittaan kalliiksi.

Kymppitonnin sakko työnantajalle raskaudesta

Jos valtio haluaa ylläpitää tällaisia tukia, niin miksi niiden kustannukset alkaen äitiysvapaan loma-aikojen palkoista on sälytetty lähes yksinomaan äidin työnantajan harteille? Tilanne vastaa lähes täsmälleen sitä, että valtio vastaisi sosiaaliturvasta mutta raskaaksi tulevan naisen työnantajalle langetettaisiin kymppitonnin sakko.

Jos saamelaisten työnantajille langetettaisiin silloin tällöin kymppitonnin sakkoja, saamelaisten palkat ja työllisyys putoaisivat ja työsuhteet pätkittyisivät. Nyt vastaavaa tapahtuu etenkin nuorten naisten kohdalla.

Poliitikot haluaisivat korjata epäkohdan mutteivät uskalla miesvaltaisen SAK:n vastustaessa

Aamulehden kyselyyn vastanneista 134 kansanedustajasta 101 kannatti perhevapaiden työnantajille aiheuttamien kustannusten tasaamista. Jopa asiasta vastaava ministeri Sinikka Mönkäre kannattaa epäkohdan korjaamista mutta puolueensa SDP:n linjalle uskollisena hän ei suostu sitä tekemään, koska miesvaltainen SAK luonnollisesti vastustaa aloitetta, jonka seurauksena markkinavoimat pienentäisivät mies- ja naisvaltaisten alojen palkkaeroja.

Mönkäreen mukaan asia ”kuuluu kolmikannassa sovittaviin asioihin”, mikä ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että SDP:n mielestä ylin vallankäyttäjä Suomessa ei ole kansa tai sitä edustava eduskunta, vaan lakeja säädetään jos ja vain jos SAK sattuu niin haluamaan. Miesvaltaisten alojen työntekijä- ja työnantajaliitot eivät tietenkään suostu kolmikannassa ehdotukseen: jos tavasta sakottaa raskaaksi tulevien naisten työnantajia luovuttaisiin, vastaava aukko budjetissa paikattaisiin tasaisemmin jakautuvilla veroilla. Miesvaltaisten alojen etu on, että sosiaaliturvan rahoitus kerätään naisvaltaisilta aloilta.

Eräänä argumenttinaan miesvaltaiset alat käyttävät sitä, että muutos tulisi liian kalliiksi työnantajille. Argumentti on naurettava: työnantajiltahan ne rahat nytkin kerätään, vain paljon epätasaisemmin ja epäoikeudenmukaisemmin – siis paljon haitallisemmin.

Toinen argumentti on siinä, että tuon sakon suuruus – n. 9000 euroa – riippuu jonkin verran kunkin alan työehtosopimuksesta. Periaatteellisista syistä voisi olla hyvä mahdollisimman pian korjata epäkohta säätämällä pienetkin porsaanreiät pois etujen laskukaavoista, mutta erot eivät ole niin suuria, että sen vuoksi tarvitsisi viivyttää epäkohdan poistamista.

Lisäys: Tämän artikkelin ilmestyttyä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoi, että asia pitäisi ratkaista kolmikantaisesti. Kynä on siis joukkovoimaa väkevämpi. Vai oliko tuo tarkoitettu vain harhautukseksi kunnes asia unohtuu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s