John Stuart Mill 200 vuotta

John Stuart Mill (20.5.1806 – 8.5.1873) oli viimeinen klassinen liberaali tai ensimmäinen ”sosiaaliliberalismin” edustaja (millä tarkoitetaan eräänlaista osittaista liberalismia). Hän oli mm. merkittävä filosofi, taloustieteilijä, loogikko ja yhden kauden parlamentaarikko.

Filosofisten radikaalien kasvattama lapsinero

Hänen isänsä James Mill oli utilitarismin systematisoijan, Jeremy Benthamin oppilas. Varhaisliberaalin filosofi John Locken tabula rasa -ajattelun kehittäjänä James Mill oli päätynyt siihen, että lapsi tulisi kasvattaa erillään muista lapsista haitallisten vaikutteiden välttämiseksi. J. S. Mill ei missään vaiheessa käynyt kouluja, vaan häntä opetti oma isä ja mm. kummisetä Bentham.

Merkittävä klassinen liberaali ja yhä äärimmäisen arvostettu filosofi Bentham omasi jo tuolloin suuren, radikaalin seuraajajoukon (”filosofiset radikaalit”), ja monien maiden presidentitkin janosivat hänen oppiaan. Kolmen vanhana kreikan opinnot aloittaneesta J. S. Millistä tulikin lapsinero, sittemmin monialainen aikuisnero

Muita opetuksessa auttaneita oli mm. samaan piiriin kuulunut libertaristiradikaali räätäli Francis Place, joka tunnetaan ammattiliitot kieltävät lait vuonna 1824 kumonneen liikkeen johtohahmona. (Hän ymmärsi, että palkoista kollektiivisesti neuvottelevat ammattiliitot ovat työläisten työllisyydelle haitaksi muttei silti hyväksynyt edes haitallista vapaaehtoista yhteenliittymistä kieltäviä tai muita epäliberaaleja lakeja.)

Melkein klassinen liberaali – ja sosialistien liittolainen

Luultavasti yksipuolisen lapsuuden vuoksi Mill kärsi masennuksesta 1826-7 ja toipui siitä romantiikan parissa. Vaikka romantiikka on monen liberaalinkin suosiossa (allekirjoittanut mukaanlukien), tuolloin osa sitä oli vastaliikettä järkeä korostaneelle valistusajalle ja loi pohjaa nationalismille ja sosialismille.

Kenties romantiikan vaikutuksesta Mill sekoitti vähitellen ajatteluunsa varhaissosialistisia vaikutteita, mihin hänen ystävänsä ja myöhempi vaimonsa Harriet Taylor (Mill) osaltaan vaikutti.

Hän myös monen muun liberaalin tavoin näki mm. Benthamin liberaalien piiristä lähtöisin olevat sosialistit liittolaisina taistelussa konservatiiveja vastaan kansan edun puolesta, vaikka torjuikin suurimman osan näiden vahingollisista näkemyksistä. Huomattakoon, että nämä varhaissosialistit eivät kannattaneet mitään marxilaista sosialistista pakkovaltiota vaan lähinnä ”sosialismia” kapitalismissa, vaikka marxilaisetkin sosialistit pitävät Robert Owenia sosialismin isänä.

Muistelmissaan Mill kiisti olleensa milloinkaan sosialisti. On arvioitu, ettei hän olisi koskaan kuullut Karl Marxista (1818-83), olihan esim. Venäjän lokakuun vallankumous (1917) kaukana edessä.

Markkinataloudesta hieman vapautta pois, utilitarismi elitistiseksi

Mill kehitti vanhempanakin yhä myös utilitarismia ja liberalismia mukaanlukien mm. naisten tasa-arvo. Hän työskenteli Itä-Intian kauppakomppaniassa ja vapaa-aikanaan kehitti filosofiaa, logiikkaa ja taloustiedettä merkittävästi.

Vaikka Mill lähtökohtaisesti kannatti vapaata markkinataloutta, hän hyväksyi valtiointervention tietyissä tilanteissa (Principles of Political Economy, 1848, pitkäikäinen taloustieteen oppikirja).

Hän ei seurannut Benthamin utilitarismia, yleisen onnellisuuden etusijalle asettavaa moraalifilosofiaa, vaan kehitti siitä oman versionsa, jossa hän erotti toisistaan korkeammat ja alhaisemmat halut (”On parempi olla tyytymätön ihminen kuin tyytyväinen sika, ja on parempi olla tyytymätön Sokrates kuin tyytyväinen typerys.”, Utilitarianism, 1861; Utilitarismi, Gaudeamus, 2000). Hän ei ehkä ymmärtänyt, että mielihyvän kestävyys ja tulevan hyvän mahdollisuuksien rakentaminen tekevät alkuperäisenkin utilitarismin johtopäätökset samansuuntaisiksi.

Vapaudesta (On Liberty): vahinkoperiaate

Kenties tunnetuimmassa teoksessaan On Liberty (1859; Vapaudesta, 1891 ja 1982, Librum) hän esitti vahinkoperiaatteensa (harm principle):

The sole end for which mankind are warranted, individually or collectively, in interfering with the liberty of action of any of their number, is self-protection. That the only purpose for which power can be rightfully exercised over any member of a civilised community, against his will, is to prevent harm to others. His own good, either physical or moral, is not sufficient warrant. He cannot rightfully be compelled to do or forbear because it will be better for him to do so, because it will make him happier, because, in the opinion of others, to do so would be wise, or even right… The only part of the conduct of anyone, for which he is amenable to society, is that which concerns others. In the part which merely concerns himself, his independence is, of right, absolute. Over himself, over his own body and mind, the individual is sovereign.

Sen ydinkohdat voidaan suomentaa seuraavasti:

”Ainoa hyväksyttävä peruste sille, että jonkun vapautta rajoitetaan, yksin tai kollektiivisesti, on itsesuojelu – – toisille aiheutetun vahingon estäminen. Hänen oma etunsa, fyysinen tai moraalinen, ei ole hyväksyttävä peruste.”

Joku voisi pitää tätä utilitarismin vastaisena. Millin mukaan kuitenkin ihmiset ovat useimmiten onnellisempia tehdessään omia virheitään kuin tehdessään toisten määräämiä virheitä tai edes toteuttaessaan toisten järkeviksi osoittautuvia määräyksiä. Kaikki se paha, mitä ihminen saattaa itselleen tehdä, on paljon vähäisempää kuin se, mitä saattaa seurata annettaessa ihmisille valtaa rajoittaa toisten elämää. Lisäksi:

”Ainoa pettämätön ja pysyvä parannusten lähde on vapaus, koska sen myötä on niin monta riippumatonta parannusten keskusta kuin on yksilöitä. – – Yhteisön ainoat tavat osoittaa inhonsa tai tuomionsa yksilön käyttäytymistä kohtaan ovat neuvot, suostuttelu ja karttelu” niin kauan kuin kyse on vain yksilöön itseensä vaikuttavista toimista.

Toisaalta Mill korostaa, että vaikka jossain tilanteessa hallituksen interventio lisäisi tehokkuutta, se olisi silti vapaudenvastaista. Jotkut ovat yrittäneet oikeuttaa paternalismia, holhousta, sillä, että siitä on haittaa muille, jos en maksimoi kykyjäni. Tämän Mill tyrmää. Hän ei hyväksynyt uhkapelin, prostituution, moniavioisuuden tai alkoholin kieltämistä joskin kuitenkin alkoholin haittaveron.

Mill ei kuitenkaan kannattanut täysin vapaata markkinataloutta – joskin monessa suhteessa nykyistä vapaampaa – vaan hän määritteli vahingon aiheuttamisen toisille laajemmin kuin libertaristit ja siksi hyväksyi tiettyä julkisen sektorin toimia (koulutus, informaatio, köyhäinhoito, …), kunhan ne on tehty halukkaiden ihmisten auttamiseksi tai suojelemiseksi toisilta, ei itseltään. Lisäksi näiden toimien puolustajien tulee osoittaa niiden tehokkuus ja pyrkiä auttamaan ihmisiä selviämään jatkossa ilman apua. Julkisen sektorin toimia ei voi hyväksyä, jos sama asia voidaan hoitaa yksityisesti (mitähän Mill sanoisi valtion viinatehtaista ja julkisesta palveluntuotannosta?). Toisaalta Mill kannatti sitä, että työntekijät perustaisivat osuuskuntatehtaita, kuten kapitalismissa sopiikin tehdä.

Hän myös saattoi kannattaa työajan lyhentämislakia, jos uskoi työntekijöiden haluavan lyhyemmän työajan (palkkansa kustannuksellakin) mutta pelkäävän ottaa sitä itse puheeksi.

Mill ei ollut puhdas klassinen liberaali muttei myöskään sosialisti sanan nykymerkityksessä (tai marxilaisessa merkityksessä). Eräistä kirjoituksista voi kuitenkin saada toisenlaisen kuvan, ja väärinkäsitysten lähteitä selitetään tämän pdf-artikkelin lopussa.

Naisen asemasta

Millin teos On the Subjection of Women (1869) on Johan Norbergin mukaan yhä parhaita hyökkäyksiä naisten sortoa vastaan ja sen argumentit mitä parhaimpia argumentteja kollektivistista feminismiä vastaan (esimerkiksi sellaista, joka vaatii tasoitukseksi syyttömienkin miesten rankaisemista). Millin mukaan hänen vaimonsa Harriet Taylor osallistui teoksen kirjoittamiseen. Tietenkään osa teoksesta ei enää ole lainkaan niin vallankumouksellista kuin vuonna 1869. Toisaalta jo Jeremy Bentham kannatti naisten ja miesten täydellistä tasa-arvoa.

Klassinen liberalismi päättyi

Benthamin seuraajat alkoivat jakautua: Robert Owen perusti sosialismin, J. S. Mill tavallaan ”sosiaaliliberalismin” (mitä ei pidä sekoittaa paljon sosialistisempaan sosiaalidemokratiaan), jotkut manchesteriläiset alkoivat ajaa pelkkää talousliberalismia ottamatta kantaa arvoasioihin, toiset taas keskittyivät arvoasioihin, ja kokonaisvaltaisen liberalismin puolustajat alkoivat jäädä vähemmistöön – ja ovat sitä yhä.

Millin ajatuksia usealta eri kantilta esitellään myös Catallarchy-blogissa (ks. 19.-20.5.06).

Linkkejä:
Catallarchy-blog: Monta engl. esseetä Millistä (ks. 19. & 20.5.06)
Mises.org: John Stuart Mill Month
Mises.org: The libertarian philosophy of John Stuart Mill (pdf)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s