Soininvaara tuomitsee Saksan tuulivoimasyöttötariffit

Osmo Soininvaaran mukaan tuulivoiman syöttötariffit Saksassa toimivat haitallisesti ja paras ratkaisu olisivat haittaverot fossiilisille polttoaineille, jolloin uusiutuva sähköntuotanto muuttuisi itsestään halutummaksi.

Soininvaaran mukaan Saksassa turhaan rasitetaan ydinvoimaloita tehonpudotuksilla tuulisina aikoina. Olisi vähemmän haitallista jopa juoksuttaa vesivoimaloissa vettä ohi turpiinien. Syöttötariffit tuottavat sähköntuotantoon huonon säätelykyvyn toisin kuin markkinahinnat.

Suomeen syöttötariffit?

Syöttötariffit tarkoittavat sitä, että verkkoyhtiöiden on pakko ostaa tuulisähköä korkeaan hintaan markkinoista riippumatta.

Soininvaaran mukaan Suomessa markkinat toimivat paremmin ja tuntikohtaiset sähkönhinnat heilahtelevat voimakkaasti, joten täällä syöttötariffit saattaisivat olla siedettävän hyödyllinenkin ratkaisu siihen asti kunnes fossiilisille polttoaineille säädetään oikeansuuruiset haittaverot.

Heikosti säädettävä ja satunnaisesti heilahteleva tuulivoima on arvottomampaa kuin muu sähkö. Vastaavasti heilahtelevan talojen sähkölämmityksen pitäisi joutua maksamaan sähköstä enemmän. Se voi heilauttaa sähkön kysyntää parin tuhannen megawatin verran, enemmän kuin tuulivoima.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s