Obama vetoaa uskontoon enemmän kuin Bush

CBS Newsin mukaan Barack Obama on vedonnut Jumalaan vielä useammin kuin George W. Bush. Kun terveysuudistuksen vastustajien leimaaminen epäpatrioottisiksi ei toiminut, Obama vetoaa nyt uskonnollisiin johtajiin propagandansa levittämiseksi oikeistoa vastaan.

Toisaalta vastustajien äärisiipi rinnastaa uudistuksen natsi-Saksan vastaaviin, aikansa ”edistyksellisimpiin” hyvinvointipalveluihin ja käy metelöimässä Obaman kampanjatilaisuuksissa – jälkimmäinen ei ole mitenkään hyväksyttävää, vaikka sitä onkin vaikea lailla rajoittaa hyväksyttävästi.

Uskonnollinen konservatiivi

Obama haluaa rahoittaa Bushin aloittamia uskoperusteisia valtionohjelmia kirkon ja valtion erottavan perustuslain vastaisesti.

Wikipedian mukaan ”Senaattorina Obama äänesti perustuslakiin kirjattavaa samaa sukupuolta olevien avioliiton estävää lakialoitetta vastaan. Hän kuitenkin pitää avioliittoa miehen ja naisen uskonnollisena sitoumuksena. Obama on rohkaissut demokraatteja tutustumaan evankelistoihin ja muihin uskonnollisiin ihmisiin. Hänen mukaansa ihmisten toiveet ja arvot tulee ottaa huomioon. Obaman mielestä emme voi hylätä uskonnollista maailmankatsomusta. – – päätös avio-oikeudesta on jätettävä osavaltioille”.

Arnold Schwarzenegger – liberaali USA:n politiikan mittakaavassa

Avio-oikeuslainsäädännön jättämistä osavaltioille kannattaa myös kahdesti peräkkäin vasemmiston jäljiltä konkurssikypsän Kalifornian kuvernööriksi valittu Arnold Schwarzenegger, jonka kannat ovat huomattavasti liberaalimpia vaikkeivät liberaaleja. Schwarzenegger lisäksi on ”republikaanisen puolueen vasemmistolaitaa [lue: lähimpänä demokraatteja] ja tukee mm. aseiden ostorajoituksia ja ympäristönsuojelua”, on jopa haastanut oikeuteen Bushin liittovaltion, joka esti häntä liittämästä Kaliforniaa päästökauppaan [Wp].

Äärivasemmistolainen senaattori

Sekä oikeisto että vasemmisto pitävät Obaman politiikkaa äärivasemmistolaisena: demokraattiliitto ADA:n mittarilukema hänen äänestyskannoilleen on 95 % (puolueiden keskiarvot 89 % ja 9 %) ja konservatiiviunioni ACU:n 7,67 %. Vuonna 2007 National Journal rankkasi Obaman vasemmistolaisimmaksi senaattoriksi (16. 2006, 10. 2005).

Obama haluaa lisää progressiota verotukseen, pääomatuloveron korotusta ja lääkkeiden hintasääntelyä sekä vastustaa kouluseteleitä ja tärkeiden markkinoiden avaamisia (esim. energiamarkkinoiden). Liberaalin Dagens Nyheterin ex-päätoimittaja, VTT Hans Bergström kirjoittaa, että Obama on vasemmalla Ruotsin sosiaalidemokraateista, jotka hekin ovat kovin vasemmalla.

Obaman esikuntapäällikkö on vaatinut finanssikriisin hyödyntämistä USA:n talouden vasemmistolaiseksi shokkidoktriinin oppien mukaan, ja Obama onkin lisännyt huomattavasti valtion roolia taloudessa.

Muita kantoja

Poikkeuksena yleislinjaan Obama on kannattanut opettajille tulospalkkausta meriittipalkkauksen sijaan ja kannattaa kaupattavia hiilidioksidipäästökiintiöitä (demokraatti Bill Clinton toikin eräisiin muihin päästöihin normisääntelyn tilalle markkinamekanismin jo ennen Eurooppaa). Hän vaatii, että valtio myy kaikki päästökiintiöt, yhtään ei lahjoiteta esim. öljy-yhtiöille.

Obama on vastustanut kiivaasti Bushin Irak-politiikkaa. Hän ei sulje pois sotilastoimia Iranin ym. suhteen mutta asettaa diplomatian etusijalle. Aborttia hän kannattaa.

Toisaalta liberaalin Reason-lehden haastattelemat (klassisen) liberaalit kirjailijat, journalistit ym. kannattivat Obamaa presidentinvaalissa McCainiä vähemmän huonona vaihtoehtona (Bushista puhumattakaan).

[Tämä kirjoitus ei sisällä kannanottoa itse terveysuudistukseen. Liberalismilla tarkoitetaan liberalismia eli klassista liberalismia, kuten tekivät yhdysvaltalaiset nobelistit Milton Friedman ja Friedrich von Hayek, ei USA:ssa viimeiset vajaat sata vuotta yleisempää ”liberal”-sanan merkitystä ”vasemmistolainen”.]

Muita lähteitä:
What Would Jesus Do? Ask Obama (Denver Post / Reason.com 21.8.09)
Wp: Barack Obama (engl.)
VS: Obama-artikkelit (Vapaasana.net)

Yksi kommentti artikkeliin ”Obama vetoaa uskontoon enemmän kuin Bush

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s