Stanley G. Paynen mukaan Hitlerin kansallissosialismi oli lähempänä Neuvosto-kommunismia kuin mitään ei-kommunistista järjestelmää. Hitler säänteli hintoja ja palkkoja ja siirtyi pitkälti omavaraistalouteen, suunnitelmatalouteen ja hyvinvointivaltioon. Investoinnitkin olivat 90-prosenttisesti valtiollisia.

Kansallissosialismi eli natsismi oli Hitlerin Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) nationalistinen, kollektivistinen, valtiojohtoinen ja osittain sosialistinen aate.

25 kohdan puolueohjelma[1] muodostui lähinnä nationalistisista ja sosialistisista elementeistä. Erik von Kuehnelt-Leddihn esittää, että ohjelman 25 kohdasta kymmenen oli työväenluokan asian ajamista, mm. työllisyyden puolustaminen, yritysvoittojen jako työntekijöille, pääomatulojen lakkauttaminen, kuolemantuomio keinottelijoille ja koroillaeläjille, trustien ja suurkauppojen sosialisoiminen, eläkejärjestelmän laajentaminen, yhtäläisen koulutuksen tarjoaminen köyhimmillekin, lapsityön kielto ja pääoman herruuden lakkauttaminen.[2] William Brusteinin mukaan nämä ohjelmakohdat ja Drexlerin lausunnot osoittavat, että natsipuolueella oli alkuperä työväenpuolueena.[3]

Käytännössä Hitler ei antanut ohjelman sitoa käsiään mutta toteutti mm. siihenastisen historian edistyksellisimmän hyvinvointivaltion sosiaaliturvineen ja hyvinvointipalveluineen sekä otti suuryritykset valtion kontrolliin, pääsääntöisesti kuitenkin ottamatta niitä valtion omistukseen. Kyseessä oli siis eräänlainen puolisosialistinen puolisuunnitelmatalous.

Juutalaisvastaisuudella ja työllisyysasialla valtaan

Heinäkuussa 1932 natsit saivat 38,4 % äänistä työttömyyden noustua noin 30 %:iin. Natsit sanoivat juutalaisten olevan syynä vaikeuksiin ja lupasivat hoita vaikeudet ja valjastaa teollisuuden palvelemaan valtiota. Kansallissosialismi tarkoitti yksilön alistamista kollektiiviselle edulle. Hitler sai muodostaa hallituksen. [4]

Saksalaiset eivät kokeneet vielä kesällä 1934 vapautensa vähenemistä suurena asiana, ja vuonna 1936 työläiset vitsailivat, että ainakaan Hitlerin alla ei ole vapautta nälkiintyä. Juutalaisvastaisuuskin herätti kansassa vastakaikua. [4]

Vasemmistolaisempi kuin Vasemmistoliitto

On kiistelty paljon siitä, miten sosialistisia kansallissosialismi ja natsi-Saksa olivat, eikä asiasta ole yksimielisyyttä. Sekä ohjelmaltaan että käytännön politiikaltaan ne olivat sosialistisempia kuin Vasemmistoliiton ohjelmat tai käytännön politiikka, vaikka Vasemmistoliitto syntyi Suomen kommunistisen puolueen ja SKDL:n toimintojen yhdistämisellä.

Sosialismi

Hitler julisti: ”me olemme sosialisteja, me olemme nykypäivän kapitalistisen talousjärjestelmän vihollisia”,[5] mutta hän korosti, ettei hänen sosialisminsa ole marxilaista sosialismia, jota hän vastusti, ja Hitlerin puheita on pidetty ristiriitaisina ja tilanteeseen ja yleisöön sovitettuina.

Natsit pitivät finanssikapitalismia juutalaisten loismaisena salajuonena.[12]

Roland Huntford katsoi kirjassaan The New Totalitarians, että natsien ja Ruotsin sosiaalidemokraattien sosiaaliset näkemykset olivat pitkälti samat. Hän katsoi tämän selittävän sen, miksi Myrdal sympatisoi avoimesti natseja sanoen heidän olevan nuorten ja tulevaisuuden liike.[7]

Puolueohjelma

Hitlerin Kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) 25-kohtainen kansallissosialistinen puolueohjelma[1] esitti 10 sosialismille läheistä vaatimusta kuten ”tulot muusta kuin työstä on lakkautettava”, ”kaikki yritykset on kansallistettava”, ”sotavoitot konfiskoidaan”, ”suurten yritysten voitot jaetaan, ”laajennetaan eläkkeitä”, ”maareformi”)[13].

Käytännön talouspolitiikka

Taloustieteilijä Ludwig von Mises sanoi, että fasismi oli kollektivistista ja antikapitalistista. Yksityisestä omistusoikeudesta tuli illuusio, koska valtio kielsi ihmisiltä päätösvallan omaan omaisuuteensa.[14]

Hinta- ja korkosääntelyä ja keynesiläis-vasemmistolaisuutta

Hitler muutti Saksan talouspolitiikkaa vähä vähältä enemmän vasemmalle. Alussa vuodesta 1933 Hitlerin talouspolitiikka oli keynesiläistä ja sisälsi paljon valtiojohtoisia hankkeita mutta muuttui sitten vieläkin lähemmäksi sosialistista suunnitelmataloutta.

Vuonna 1933 Hitler myös säänteli maataloustuotteiden hinnat korkeammiksi ja rajoitti maakauppaa.[4] Korot säänneltiin alhaksiksi ja keynesiläisesti budjettivajeet korkeiksi (mm. tienrakennuksen vuoksi[15]), ammattiliitot kiellettiin.[4] Talous kiihtyi ja työttömyys väheni nopeasti mutta reaalipalkat laskivat 25 % (1933-38)[4] ja inflaatio kiihtyi. Työläiset olivat silti melko tyytyväisiä työllisyyden vuoksi.[4]

Fasistisen Italian tavoin Saksa alkoi tavoitella vapaakaupan sijaan omavaraistaloutta[16], joskin hyväksyi mm. raaka-aineiden tuonnin Saksan vaikutusvallan piirissä olevista maista.

Vuonna 1936 valtiovarainministeri Hjalmar Schacht korvattiin Hermann Göringillä ja pyrittiin tiukemmin omavaraisuuteen. Hinta- ja palkkasääntelyn rikkojat lähetettiin keskitysleireille. Osingot rajoitettiin 6 %:iin pääomasta. Neuvostoliiton tapainen suunnitelmatalous otettiin käyttöön ja hallitus alkoi määrätä mm. uusien tehtaiden määristä. Tämä heikensi Saksan taloutta. [4]

Investoinneista suurin osa oli ollut yksityisiä, mutta 1935-1938 enää 10 % oli. Hallitus säänteli yrityksiä laajasti. [17]

Vapaa markkinatalous korvattiin valtion suojaamilla monopoleilla ja kartelleilla.[18] Tämä rikastutti niitä suuryrityksiä, jotka olivat Hitlerin tukijoita.

Ulkomaankaupassakin otettiin käyttöön rahakaupan sijaan bilateraalinen vaihtokauppa.[19] 1940-luvulla orjatyön osuus nousi neljännekseen työvoimasta.[20]

Natsi-Saksan käytännön taloudessa oli paljon monille sosialistisille ja suunnitelmatalousmaille yleisiä tunnusmerkkejä:[4][21][22][23]