Osmo Soininvaaran mukaan ”kansantaloustiede on yleensä “vasemmistolainen” tiede. Pääosa sen tuntijoista on poliittisesti vasemmistolaisia – siis Suomessa.” Tutkimusten mukaan muuallakin ei-vasemmistolaiset lähtevät perustutkinnon jälkeen bisnekseen, lähes vain vasemmistolaiset jäävät opiskelemaan tutkijoiksi. Paul Krugman selittää tällä sitäkin, että taloustieteilijät ovat myös vihertäviä.

Toisaalta talouden ja politiikan lainalaisuuksiin perehtyminen vähitellen karistaa monelta äärimmäisintä vasemmistolaisuutta pois, esimerkiksi Juhana Vartiainen (sd) oli aluksi tulipunainen ja kansantaloustieteen professori Björn Wahlroos oli teininä taistolainen, nyt enää liberaalihko hyvinvointivaltion kannattaja (ei suinkaan libertaari). Milton Friedmankin oli alun perin merkittävä keynesiläinen tutkija.

Paul Samuelson: sosialismi toimii

Tämä ilmiö on tuottanut taloustieteeseen valtavia vääristymiä, jotka elävät yhä. Esimerkiksi toisen Nobel-palkinnon (ensimmäisen jakamattoman) sai Paul Samuelson, jonka oppikirja on ollut taloustieteilijöiden keskeinen koulutusväline ympäri maailmaa.

Kuuluisassa oppikirjassan Economics vuonna 1973 Samuelson ennusti, että ylivoimaisen talousjärjestelmänsä ansiosta Neuvostoliitto ohittaa Yhdysvallat bruttokansantuotteessa vuoteen 1990 mennessä.

Kirjan 10. painoksessa 1976: ”vulgaari virhe ajatella, että useimmat Itä-Euroopan ihmiset voisivat kurjasti”.

Vuoden 1985 laitoksesta Samuelson korvasi lauseen kysymyksellä, oliko Neuvostoliiton harjoittama poliittinen sorto ”ekonomisten hyötyjen väärti”. Tämä kysymys oli Samuelsonin kirjan mukaan ”eräs ihmiskunnan keskeisistä dilemmoista”.

Neuvostoliiton romahduksen alla 1985 ilmestynyt laitos totesi: ”Mutta olisi harhaanjohtavaa korostaa puutteita. Jokaisessa taloudessa on ongelmansa. … Ratkaisevia ovat tulokset, eikä voi olla mitään epäilystä siitä, että Neuvostoliiton suunnitelmatalous on ollut voimakas talouskasvun moottori.”

Vuoden 1989 laitoksessa (13.) hieman ennen sosialististen suunnitelmatalouksien romahdusta: ”päinvastoin kuin monet skeptikot ovat aiemmin uskoneet … Neuvostotalous on todiste, että … sosialistinen komentotalous voi toimia ja kukoistaa.”

Berliinin muuri murtui samana vuonna, Kiinassa opiskelijat vaativat kapitalismia ja liberalismia Taivaallisen rauhan aukiolla ja Neuvostoliitto luhistui kaksi vuotta myöhemmin. Sosialismista luovuttiin myös ympäri Eurooppaa, Afrikkaa ja Aasiaa.

Professori Mark Skousenin mukaan Samuelson tuskin mainitsee kirjansa missään laitoksessa Japanin ja Saksan talousihmeitä, nämä kun johtuivat valuuttauudistuksista ja hintavapaudesta.

Paul Krugman

Vasemmistolaisuudestaan kuuluisat nykytaloustieteilijät Paul Krugman ja Joseph Stiglitz ovat Samuelsonin oppilaita. Jopa vasemmistolaiset ovat arvostelleet Krugmania siitä, että hän arvostelee oikeistoa vääristelemällä faktoja ja salaamalla virheitään. Vuonna 2002 Krugman vaati keskuspankkia luomaan ”asuntokuplan”, jotta vältyttäisiin taantumalta. Keskuspankki totteli.

Vuoden 2008 talouskriisi iski erityisen pahasti Baltian maihin, mutta nämä silti kieltäytyivät tottelemasta Krugmanin neuvoa ja antoivat talouden sopeutua heikentyneisiin oloihin enemmän markkinatalouden lakien mukaan. Jousto tapahtui enemmän palkoissa kuin työllisyydessä. Tämä johti nopeaan toipumiseen ja nyt maiden talous kasvaa nopeasti.

Suomi

Suomessakin taloustiedettä on opiskeltu lähinnä vasemmistoväritteisistä oppikirjoista ja sosialismin ongelmat on niissä lakaistu piiloon. Juhana Vartiaisen opettaja, professori Jukka Pekkarinen oli niin ikään punainen ja kirjoitti oppikirjan, jolla lukemattomat ikäluokat on opetettu taloustieteeseen – ellei sitä osannut, ei päässyt edes opiskelemaan koko tiedettä. Ay-liikkeen taloustutkimuksen (PT) johtajana ja mm. Eero Heinäluoman talousneuvonantajana toiminut Pekkarinen ei hänkään ole enää tulipunainen vaan enemmänkin perusdemari.

Vartiainen on myös sanonut, että nykyään on paljon vaikeampi ottaa kantaa politiikkaan kuin ennen, nuorempana hän tiesi paljon paremmin, miten asiat ovat.

Voiko taloustieteeseen luottaa?

Bias tutkijoiden valikoitumisessa on valtava. Milton Friedman on kertonut siitä, miten moni tutkija oli hänestä ihmeissään – he eivät olleet koskaan tavanneet ei-vasemmistolaista tutkijaa. Sama ilmiö on havaittavissa muissakin tieteissä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tutkijoista ylivoimainen enemmistö on vasemmistolaisempia kuin kansa keskimäärin, ja erityisen voimakasta valikoituminen on tieteissä, jotka tutkivat poliittisia kysymyksiä.

Tiede on kuitenkin siinä määrin itseään korjaava järjestelmä – etenkin ne tieteet, joissa objektiiviset mittarit ovat keskeisellä sijalla – että jos politiikka noudattaisi taloustieteilijöiden konsensuskantoja, tulos olisi luultavasti huomattavasti nykyistä parempi.

Taloustieteen suosituksia voi pitää hyvänä mittarina sille, mikä luultavasti olisi hyvästä, jos julkinen sektori toteuttaisi politiikkasuositukset ihanteellisesti. Jos tätä korjataan julkisen valinnan teorian tuloksilla siitä, miten politiikkasuositukset käytännössä toteutetaan, päästään jo hyvin pitkälle. Useimmista taloustieteen oppikirjoista tämä korjaus puuttuu.

Tässä on oletettu pyrkimys kaikkien ihmisten hyvään tai johonkin vastaavaan, jota selvä enemmistö äänestäjistä kannattaa. Jotkut egalitaristit toki haluavat kaikille saman, vaikka se tuhoaisi talouden ja tekisi kaikista äärimmäisen (yhtä) köyhiä.

Vasemmistolaisten taloustieteilijöiden virheitä

Professori Tyler Cowenin mukaan oikeistolaiset taloustieteilijät toisinaan mm. yliarvioivat inflaation riskiä ja haittoja sekä verotuksen vaikutusta talouskasvuun ja aliarvioivat markkinahäiriön osuutta finanssikriisissä sekä puhuvat liian vähän ilmastonmuutoksesta.

Vastaavasti vasemmistolaiset taloustieteilijät mm. usein sivuuttavat julkisen valinnan teorian arvioidessaan politiikkaohjelmien vaikutuksia, eivät puutu riittävästi huonoihin politiikkaohjelmiin kuten ammattilisenssit (esim. taksi- ja apteekkiluvat tai lääkärikoulutuksen tiukka rajoittaminen) sivuuttavat kapitalististen maiden talousihmeet (esim. Chile, Hongkong, Singapore), aliarvioivat ay-liikkeen historiaa rasistisena, korruptoituneena ja protektionistisena sekä myönteisten muutosten esteenä.

Vasemmistolaiset myös tarkoitushakuisen epäloogisesti vaihtavat argumenttejaan: he saattavat ensin puolustaa jotain valtion toimea sen globaaleilla hyödyillä ja seuraavassa puolustaa hyvinvointivaltiota täysin nationalistisin argumentein.

Lukijakommentti: ”mutta useimmat tuntemani vasemmistolaiset taloustieteilijät syyllistyvät vain muutamaan näistä. Paitsi tietysti Paul Krugman.”

Lisätietoja
Vasemmistolainen taloustiede (Liberalismi.net, lähdeviitteet useimmille artikkelin faktoille)