Kyyneliä kapitalismin pääkadulla
Eräs 90-luvun nousukauden sankareista osoittautui tänään luopioksi. Amerikkalainen telekommunikaatioyritys Worldcom julkisti tänään, että heidän kirjanpidossaan on viimeisen viiden neljänneksen aikana rikottu yleisesti hyväksyttyjä kirjanpitomenetelmiä. Kysymys on noin 3,8 miljardin dollarin petoksesta.
Enron, toinen näytös
Ensi vuoden alussa pidettävien eduskuntavaalien vaalikampanjoita ei saa käydä muukalaisvihan ja suvaitsemattomuuden teemoilla. Yksilönvapausjärjestö DEFENS ry. vaatii julkilausumassaan puolueita irtautumaan sekä suvaitsemattomuudesta että poliittisesta väkivallasta.
Vaikuttaminen ja kannanilmaisu ovat tärkeitä asioita, mutta tarkoitus ei pyhitä keinoja. Niin kansainvälisten kokousten kuin muidenkin asioiden yhteydessä on yhä enenevässä määrin kohdattu ilkivaltaa, tuhotöitä ja jopa väkivaltaa.
Tuoreet vaalitulokset Ranskassa ja Saksassa jatkavat sosialistien viimeaikaisia vaalitappioita. Ainoastaan Unkarissa, jossa poliittinen kysymyksenasettelu on perusteiltaan erilainen, vasemmisto sai niukan vaalivoiton.
Porvoon Lyseonpuiston ruotsinkielisen yläasteen pihalla on muiden tiedotusvälineiden kertoman mukaan rehtorin mielestä puhuttava pelkästään ruotsia. Sitä on perusteltu sillä, että mm. ympäristö on niin ruotsinkielistä ja suomen kieli voitaisiin jopa kokonaan kieltää koulussa.
”Pohjois-Korean kommunistipuolueen täkäläisen veljespuolueen suuri johtaja Yrjö Hakanen on valittu Attacin johtoon”, kirjoittaa SDP:n pää-äänenkannattajan pitkäaikainen päätoimittaja Aimo Kairamo.
Kansalaispalkka on mielenkiintoinen keskustelunahe. Toimituksen omien kokemusten mukaan yhä useampi tavallinen kaduntallaaja vastaa kysyttäessä kannattavansa kansalaispalkkaa. Sille on selvästikin olemassa kysyntää ja monet kokevat sen varsin positiivisena mahdollisuutena.