Porvoon Lyseonpuiston ruotsinkielisen yläasteen pihalla on muiden tiedotusvälineiden kertoman mukaan rehtorin mielestä puhuttava pelkästään ruotsia. Sitä on perusteltu sillä, että mm. ympäristö on niin ruotsinkielistä ja suomen kieli voitaisiin jopa kokonaan kieltää koulussa.
Mistä tällainen älyttömyys nousee? Aietta on jopa puolustanut kaupungin ruotsinkielisen koulutoimen johtaja Solveig Lindstedt. Miten lähes tasan kaksikielisessä kaupungissa voidaan sortua tällaiseen pikkupolitikointiin? Eihän nyt eletä viime vuosisadan alun kielitaistelun aikaa.
Huonompikin pedagogi ymmärtää, että ehdoton kielto – mahdollisesti vielä sanktioilla höystettynä – ei muuta tee kuin yllyttää osoittamaan mieltä järjettömyyksiä vaativaa ”auktoriteettia” vastaan.
Eikä tarvitse edes ajatella vastaavaa tilannetta suomenkielisessä koulussa: opettajat suorastaan taputtaisivat käsiään jos oppilaat puhuisivat ruotsia välitunnilla! Saati sitten jos erikseen yritettäisiin kieltää ruotsin puhuminen opetuksen ulkopuolisena aikana – millainen metakka siitä syntyisikään?
Ja taas näkyy perinteinen ajattelumalli: oppilas on olemassa vain koulua ja yhteisöä varten – ei suinkaan itsenäisesti toimiva yksilö – onhan hänen riippumatta omasta halustaan opetuksen ulkopuolella puhuttava ruotsia, koska koulu on virallisesti ruotsinkielinen.
Eikö asiasta vastuullisille tule mieleen, että eihän valmiiksi ruotsinkielinen suomalainen yhtäkkiä ”käänny” suomenkieliseksi? Mitä paremmin ja sujuvammin hän puhuu maamme molempia virallisia kieliä, sen paremminhan hän menestyy. Määräyksen voisi jopa tulkita estävän halukasta oppilasta kehittämästä itseään.
Tämän typerän episodin pitäisi mieluummin johtaa ajatukset siihen, että miten koululaisemme ja opiskelijamme mieluummin ja paremmin todella puhuisivat itselleen vieraita kieliä – maamme molempia kotimaisia ja myös muita kieliä. Tällaiset älyttömyydet eivät todellakaan nosta aikaansa seuraavissa nuorissa intoa ruotsia kohtaan – mikä on suuri sääli, koska kieli on tärkeä ja arvokas osa nykypäiväämme ja historiaamme.