Eräs 90-luvun nousukauden sankareista osoittautui tänään luopioksi. Amerikkalainen telekommunikaatioyritys Worldcom julkisti tänään, että heidän kirjanpidossaan on viimeisen viiden neljänneksen aikana rikottu yleisesti hyväksyttyjä kirjanpitomenetelmiä. Kysymys on noin 3,8 miljardin dollarin petoksesta.

Enron, toinen näytös

Enronin romahdus syksyllä oli shokki ja selkeä merkki siitä, että yritysten johto ja tilintarkastajat ovat pettäneet markkinoiden luottamusta. Arthur Andersenin valtakausi on ohi tämän episodin takia. Itse asiassa Arthur Andersenin tilintarkastustoiminta lakkaa olemasta hyvin pian. Enronin likapyykki on siis jo miltei pesty.

Worldcomin romahdus on kuitenkin tuntuvasti suurempi kuin Enronin. Toki Worldcomin markkina-arvo viime viikolla oli vain $2.1 miljardia, jolla ei ole enää suurta merkitystä markkinoiden kokonaisuudelle. Mutta toisin kuin Enron, Worldcom on kaikkien tuntema yritys. Se on yksi yleisimmin omistetuista yrityksistä Yhdysvalloissa.

Bisnes ei kaunistu puuterilla

Tulosten kaunistelu on ollut 90-luvun muoti-ilmiö. Tilintarkastajat ovat katsoneet sitä läpi silmien, ja analyytikot ovat jättäneet sen tulevan kasvun toivossa kyseenalaistamatta. Tämä on ollut perustavanlaatuinen virhe, josta on pakko oppia. Vapaa yhteiskunta voi toimia vain kun yksilöt kunnioittavat sopimuksia ja ovat rehellisiä.

Yllättäen—muttei ehkä kuitenkaan niin yllättäen—Arthur Andersen on ollut Worldcominkin tilintarkastaja. Andersenin, Enronin ja pian Worldcomin kohtalo jäänee opetukseksi kaikille, jotka kuvittelevat kykenevänsä ansaitsemaan petoksella: mm. Worldcomin entinen pääjohtaja Bernie Ebbers on nyt velkaa yli 366 miljoonaa dollaria.

Kupla jota ei pitänyt olla

Viime vuosikymmenen kupla on siis viimein puhjennut. Telekommunikaatiosektori oli eräs 90-luvun ennenkuulumattoman kasvun vetureista. Toki 90-luvulla oli paljon todellistakin kasvua, mutta dotcom, Internet-palvelimet sekä telekommunikaatiojätit alihankkijoineen olivat suuri osa markkinoiden yliarvostusta.

Telehistoriaa

Mikä sitten tuotti kuplan? Vastatakseen tähän taytyy katsoa alan historiaa. AT&T oli Yhdysvaltain puhelinmonopoli aina vuoteen 1984 asti. Tällöin Sprintin ja silloisen MCI:n (nyk. Worldcom) vaatimuksesta mahdollistettiin kaukopuhelujen kilpailu erottamalla paikalliset puhelinyhtiöt, ”Baby Bells”, AT&T:sta. Lopputulos oli valtava hintakilpailu ja paikallisyhtiöiden (joilla oli yhä monopoli alueillaan) fuusioituminen keskenään. Pommi räjähti kuitenkin vasta paljon myöhemmin, kun Yhdysvaltain kongressi loi nimellä ”The Telecommunications Act of 1996” kulkevan lain.

Yhdysvaltain tietoliikennealaa hallinnoiva virasto Federal Communications Commission (FCC) on toki aiemminkin suositellut huonoja ratkaisuja. FCC muun muassa esti GSM-standardin yleistymisen Yhdysvalloissa. Seuraukset näkyvät siinä, että USA on yhä noin 3 vuotta Eurooppaa jäljessä mobiilipalveluiden kehityksessä.

Vuoden 1996 laki kuitenkin oli omaa luokkaansa. Se pakotti yritykset ”avoimeen” kilpailuun vaatimalla yhtiöitä vuokraamaan tietyn osan kapasiteetistaan alalle haluaville uusille yrityksille. Tämä johti uudentyyppisten, Excel Communicationsin tapaisten yritysten syntyyn. Nämä yhtiöt eivät omista tukiasemia, mutta kykenevät kuitenkin halvoilla vuokrillaan syömään kaikkien operaattoreiden tulosta. Lakisääteisesti alalle saatiin ylimäärin yrittäjiä, jolloin lopulta yksikään niistä ei ollut kannattava. Siksi Worldcominkin on täytynyt ostaa lisäaikaa kirjanpitomagiallaan. Jos valtio olisi pysytellyt erossa telekommunikaatioalasta, tämä tuskin olisi ollut tarpeen.

Iso voi olla kaunista

Telekommunikaatio näyttää olevan ala, jolla on nk. luonnollinen monopoli. Tällaisella alalla on puhtaasti taloudellisista syistä tehokkainta olla vain yksi yritys. Useammat eivät pysty saavuttamaan yhtä hyvää palvelunlaatua kuin yksi iso, koska mittakaavan tuomat edut häviävät. Tähän viittaisi esimerkiksi se, että alkuperäiset Baby Bellit, joita oli pari kymmentä, ovat sittemmin fuusioituneet vain neljäksi yritykseksi.

Usein kuvitellaan, että luonnollisen monopolin rikkominen parantaa kuluttajan asemaa. Näin ei kuitenkaan ole. Monopolien tuotteilla on aina optimaalinen hinta, jolla monopolisti maksimoi tulonsa. Jos hinta on niin korkea, että jonkun muun kannattaa investoida infrastruktuuriin, alalle syntyy kilpailua ja hinnat putoavat. Jos ei, on hyvin vaikeaa näyttää etteikö kapasiteettia todella käytettäisi tehokkaasti. Mahdolliset interventiot ovat näin puhdasta arpapeliä, eikä valtio voi sääntelyllään luoda kuin katastrofeja. Nekin usein vielä tulevat ilmi aivan liian myöhään. Näin kävi viimeksi Kaliforniassa, ja tuloksena oli sähkökriisi. Nyt tuhoa on luvassa telealalla.

Kunnia sille jolle se kuuluu

Worldcomin johtaja ansaitsee ankaran tuomion petoksesta, kuten firman tilintarkastajatkin. Jälleen kerran rehellisen kirjanpitotavan hyödyt on täytynyt oppia kantapään kautta. Nähtäväksi jääkin, ottavatko myös valtiot tapauksesta opikseen.

Linkkejä:
WorldCom in accounting trouble