Tiibetiläiset vastaan muslimit – Kiinan vähemmistöistä ei vastusta hallitukselle

Kiinan hallituksen hajoita ja hallitse -strategia on saattanut tiibetiläiset, muslimit ja muut vähemmistöt keskinäisiin kahnauksiin yhtenäisen vastarinnan sijaan.

NZZ kirjoitti 26.3. puolen sivun artikkelin muslimien osuudesta Tiibetin konfliktiin. Sen mukaan Gansun pääkaupungissa Lanzhoussa tiibettiläisvähemmistö boikotoi jo pari vuotta sitten muslimien (jotka olivat ainakin 70 vuotta sitten vielä enemmistönä kaupungin asukkaista ja yhä hyvin esillä katukuvassa) yrityksiä. Tiibetiläisten perinteisesti asuttamassa Qinghaissa tiibetiläiset syyttävät kiinalaisia hui-muslimeja ja turkkilaista kieltä puhuvia salar-muslimeja kaikenlaisesta kiusanteosta, ainakin osittain epäuskottavin perustein. Kansallisuuden ohella ongelmana on erilainen taloudellinen asema, sillä tiibetiläiset ovat pysyneet maanviljelijöinä tai paimentolaisina mutta muslimit ovat vaurastuneet käsityön, kaupankäynnin ja koulutuksen kautta.

Mieleeni tulee mainitun artikkelin ja muun, lähinnä historiallisen kirjallisuuden perusteella kolme tekijää, jotka aiheuttavat jännitteitä Kiinassa muslimien ja tiibetiläisten välille:

1) Muslimit – sen enempää kuin tiibetiläisetkään – eivät koe itseään valtakunnalliseksi vähemmistöksi, miljardin han-kiinalaisen joukkoon häviäväksi kansanryhmäksi, kun he asuvat sellaisilla alueilla, joilla ovat vuosisatojen ajan olleet paikallista valtaväestöä tai huomattavia perinteisiä vähemmistöjä. Tämä estää sellaisen solidaarisuuden muodostumista, joka voi yhdistää ei-kiinalaisia han-kiinalaisilla alueilla tai Kiinan ulkopuolella.

Tässä mielessä Kiinan etujen mukaista on hillitä kaupungistumista ja maan sisäistä muuttoliikettä – vaikka se voisikin edistää kansallisuuksien sekoittumista yhdeksi ”neuvostokansaksi”, kuten Venäjällä ja Kiinassakin aikoinaan ajateltiin. Kiinan vähemmistöjen keskinäisen kilpailuttamisen kannalta on parempi pitää heidät Qinghain ja Gansun kaltaisissa, perinteisesti sekaväestön asuttamissa maakunnissa, jossa he kyräilevät toisiaan sen sijaan, että kokisivat han-kiinalaiset yhteiseksi vihollisekseen.

2) Muslimit ovat taloudellisesti keskimääräistä paremmassa ja tiibetiläiset (kuten myös mongolit ja monet muut vähemmistöt) huonommassa asemassa, mikä sopii hyvin Kiinan keskushallinnon hajoita ja hallitse -strategiaan. Aikoinaan Venäjällä ja Neuvostoliitossa juutalaiset, puolalaiset, suomalaiset ja muut läntiset kansallisuudet olivat suhteellisesti menestyksekkäämpiä, Keski-Aasiassa myös tataarit ja kaukasialaiset. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia kääntää separatistista liikehdintää ”luokkasodaksi”, jossa syrjityimmät kansallisuudet voidaan lietsoa kateuteen, vihamielisyyteen ja jopa pogromeihin sivistyneempiä, yriteliäämpiä ja varakkaampia vastaan.

3) Kansallisuus on Kiinassakin voimakkaampi kuin uskonto. Kansallisuudeltaan kiinalaiset hui-muslimit samaistuvat enemmän kiinalaiseen kieleen ja kulttuuriin kuin islamiin. Myös uiguurit ja muut muslimikansallisuudet (muutoin buddhalaisten mongolienkin parissa on muslimiheimoja, jotka ovat kulttuurillisesti lähellä tiibetiläisiä: http://en.wikipedia.org/wiki/Dongxiang_people ja http://en.wikipedia.org/wiki/Bonan) tuntevat hyvin vähän yhteisyyttä huiden (http://en.wikipedia.org/wiki/Hui_people) kanssa. Historian kuluessa varsinkin Sinkiangin uiguurit ja huit ovat olleet usein vastakkain. Kiina on ollut kommunismin kiihkeintä ateismin vaihetta lukuun ottamatta yleensä uskonnollisesti suvaitsevainen valtakunta, minkä perintönä sen on helppo tulla toimeen muslimien kanssa, kunhan nämä tuntevat taloudellisten intressiensä puoltavan poliittista uskollisuutta.

Ei ole kovinkaan todennäköistä, että Kiinan vähemmistökansojen edustajat kykenisivät poliittiseen yhteistyöhön muualla kuin kenties maanpakolaisuudessa. Kiinassa hallitus pystyy usuttamaan heidät toisiaan vastaan ja ajoittain vastakkainasettelut ovat aidosti spontaaneja, paikallisten olosuhteiden aiheuttamia. Tilanne on lohduton niin tiibetiläisen, itäturkestanilaisen kuin muunkin kiinalaisen separatismin kannalta. Sellainen yksituumaisuus, joka suomalaisten ja ruotsalaisten välillä mahdollisti Suomen vapautumisen 90 vuotta sitten, edellyttäisi

1) oman marginaalisen ja uhanalaisen asemansa tiedostamista valtakunnan yhteydessä;
2) erilaista yhteiskunnallista asemaa (jonka suomenkielisen rahvaan sivistyminen tasoitti 1800-luvun loppuun mennessä); sekä
3) uskonnon tai ideologian (kuten sortovuosien Suomessa ”panslavismin” ja ”eurooppalaisuuden”) asettamista kieli- ja kulttuurierojen yläpuolelle.

Niin kauan kuin Kiina ei sorru Venäjän/Neuvostoliiton toistuviin virheisiin, sen asemaa ylikansallisena imperiumina on vaikea horjuttaa.

3 kommenttia artikkeliin ”Tiibetiläiset vastaan muslimit – Kiinan vähemmistöistä ei vastusta hallitukselle

  1. Näin veikkaan. Onhan se voimakas, mutta tulevaisuudessa mitkään juonittelut tai voimakeinot eivät pysty pitämään vääryyttä kohdanneita joukkoja kasassa. Tulevaisuus yksinkertaisesti kestää liian kauan, sillä kunhan ajatukset pääsevät leviämään, niin ajan kanssa Kiinankin kaltaiset systeemit tuhoutuvat. Tiedä sitten, kuinka rauhallisesti.

    Tykkää

    • Ehkä kiina vain muuttuu kapitaliseksi. Kiinassa on otettu käyttöön markkinatalous ja ei varmaan kestä kauan kun yksi puolue-järjestelmä kaatuu ja muut puolueet sallitaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s