Julkisen valinnan teoria – miksi valtio yleensä epäonnistuu?

Nobelein palkittu julkisen valinnan teoria (public choice theory) on osoittanut, että silloinkin, kun sääntely teoriassa hyödyttäisi kansalaisia, käytännössä se hyödyttää yleensä vain sisäpiiriä – poliitikkoja, virkamiehiä ja lobbareiden taustaryhmiä – kansalaisten kustannuksella, kalliisti. Valtio ei päätä vaan koneiston itsekkäät yksilöt.

HS: köyhät hankkivat lapsia tukien vuoksi

Toimeentulotuella olevia palkitaan lastenhankinnasta sadoilla euroilla kuussa. Näin tätä ryhmää kannustetaan moninkertaisesti hankkimaan lapsia verrattuna työssäkäyvien kannustamiseen. Moniongelmaperheisiin tehdään säännöllisesti lisää lapsia siksi, että sosiaalietuudet elättävät perheen, kerrottiin Helsingin Sanomissa. Huostaanotot, mielenterveysongelmat, rikollisuus, kouluttamattomuus ja toimeentulo-ongelmat periytyvät. Tätä ongelmaperheiden lastentuotantotukea kutsutaan valtion eugeniikkaprojektiksi. Sen epäillään pysäyttäneen pitkään jatkuneen älykkyysosamäärän kasvun.

Lääkärit haluavat 1. sairaspäivän palkattomaksi

Ruotsissa ensimmäinen sairauslomapäivä on palkaton, mikä pudotti poissaolojen määrää. Samoin on Suomessa joidenkin alojen työsopimuksissa. Lääkäreistä 50 % kannattaa ja 32 % vastustaa ensimmäisen sairauspäivän muuttamista palkattomaksi. Kysyttäessä 14 % kansasta myöntää olevansa luvatta poissa töistä ja todellinen luku lienee suurempi.

Suomenkin kirjastot olivat aluksi yksityisiä

Suomen ensimmäinen yleinen lainakirjasto oli vuonna 1794 Vaasan Luku-seuran kirjasto, joka lainasi kaikille kaupunkilaisille eikä vain osakkailleen. Helsingin kaupunginkirjasto perustettiin yksityisenä nimellä ”Helsingin kansankirjasto” vuonna 1860 rahvaan sivistämiseksi. 1800-luvun lopulta alkaen julkinen sektori otti kirjastot haltuunsa, Yhdysvalloissa jo aiemmin.

Ryhmäavioliittojen aika alkoi?

Brasiliassa kolmikko vihittiin avioliittoon toukokuussa – juristit riitelevät, onko laissa lukumäärärajoituksia. Brittituomioistuin peruutti joulukuussa jenkkinaisen karkotuksen, koska tämä on efektiivisesti kolmen hengen avioliitossa brittien kanssa; maaliskuussa toinen määräsi lapselle kolme vanhempaa, lesboparin ja homoisän. Feminismi ja naisen itsenäisyys ovat polyamoristien motiiveja.

Kirjastot olivat aluksi yksityisiä

Maailman vanhimman yleisen kirjaston perusti liberaali valistusfilosofi Benjamin Franklin vuonna 1731. Se lienee vanhin yhä toimiva yleinen kirjasto, mutta sittemmin kadonneita julkisia ja yksityisiä kirjastoja on ollut aiemminkin muissa maissa. Julkisten kirjastojen poliittinen kirjasensuuri puhuttaa Suomessakin.

Luokaton geenimaissin vastainen tutkimus hörhöjen suosiossa

Tiedotusvälineet riemastuivat, kun Gilles-Eric Séralini väitti jälleen todistaneensa geenimaissin aiheuttaneen syöpää, vaikka 20 rotan vertailuryhmän vähempisyöpäisyys vaikuttaa pelkältä sattumalta. Muut tutkijat ja New Scientist taas lyttäsivät tutkimuksen roskana, mutta ATTACin perustajajäsen, sosialistis-nationalistinen europarlamentaarikko José Bové vaati geenimuuntelun kieltoa: ”Tämä tutkimus viimein osoittaa, että olimme oikeassa”.

HS puolustaa pikavippejä, Nordean kansanedustaja yrittää tukahduttaa kilpailun

Helsingin Sanomien vasemistolaisen taloustoimittajan Jyri Hännisen mukaan monille ”pikavippi” on viimeinen pelastus, joka estää heitä näkemästä nälkää tai menettämästä sähköä tai puhelinliittymää viimeisinä rahattomina päivinä ennen palkkapäivää tai etuuden maksupäivää. Nordean Sampsa Kataja (kok) yrittää kieltää pikavipit, niin että kilpailu tukahtuisi ja pankit saisivat monopolivoimaa.

Tanska poisti irtisanomissuojan, työllisyys nousi

Etelä-Euroopassa irtisanomissuoja on erittäin korkea ja siksi pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys ovat järkyttävällä tasolla. Tanska poisti irtisanomissuojan ja sai 7 %-yksikköä paremman työllisyyden kuin Suomi. Tanskan SAK kannattaa tätä: halutessaan löytää aina työpaikan. Suomen Pienyrittäjät ehdotti vastavaa Suomeen.