Viidakon lainsäädäntö

Etatisteilla, eli valtioon uskovilla, on hyviäkin argumentteja valtion puolesta. Mietitään nyt sääntelyä, joka ei ole markkinoiden valvovan silmän ja boikotoivan käden alaista, vaan valtiollista. On myönnettävä, vaikkakin varovaisesti ja tietyin varauksin, että joskus sääntelyn kautta on tullut hyviäkin tuloksia.

Hallitus luopuisi eurosta, jos voisi silti säilyttää kasvonsa

Vaikka Jutta Urpilainen väittää muuta, hän itse sanoi, että Suomi on valmistautunut eroamaan eurosta, jos euro tulee liian kalliiksi, ja että Suomen ei pitäisi valmistautua sellaiseen pankkiunioniin, jossa vastataan yhdessä muiden maiden veloista, taloudesta ja riskeistä. PT:n tutkija Heikki Taimio oli juuri sanonut, että euroalueen hajoaminen on ainoa realistinen vaihtoehto. Professori Noriel Roubini sanoi, että Suomen kannattaa erota eurosta, hyöty olisi 10 – 15 % BKT:stä. Urpilainen perui puheitaan, koska hän ei olisi saanut sanoa tuota. Suomi luopuu typeryyksistä heti, kun joku osaa neuvoa hallitukselle, miten sen voi tehdä menettämättä kasvojaan äänestäjien edessä. Miten?

Irtisanomissuoja lisää työntekijöiden turvattomuutta

Euroopan maissa työpaikka koetaan sitä turvattomammaksi mitä enemmän työpaikkoja suojellaan laeilla. Tällaisten irtisanomista vaikeuttavien lakien katsotaan myös vähentävän rekrytointeja. Tiukempi työpaikkojen suojeleminen irtisanomisilta pidentää työttömyyskausia sekä teoreettisten että empiiristen tulosten mukaan (jopa PT:n). Irtisanomiskorvaus on puhdas tulonsiirto yritykseltä työntekijälle, mutta muut toimet kuten irtisanomisproseduurin kustannukset, oikeuskulut ja irtisanomisajat tuottavat suoranaista hyvinvointitappiota (deadweight costs).

Demokratia ilman kapitalismia?

Demokratia on toteutunut myös ilman kapitalismia, mutta vain joissakin pienissä yhteisöissä, kuten Kalaharin autiomaalla asuvien sanien keskuudessa.” – Professori Tauno Saarela (HY), HS Tiede 5.6. ”kaikki toistaiseksi kapitalismin vaihtoehdoiksi ehdotetut, nykyisestä olennaisesti poikkeavat järjestelmät ovat johtaneet tolkuttomaan riistoon, väkivaltaan ja rikoksiin ihmiskuntaa vastaan.” – Historian professori Juha Sihvola (HY, JY), HS. Oslon rauhantutkimusinstituutin ja yliopiston tutkimuksen perusteella kapitalismi tuo rauhan varmemmin kuin demokratia, ihmisoikeudet tai hyvä hallinto.

Mitt Romney lisäsi työvoiman kysyntää

Mitt Romney johti Bain Capitalia erittäin menestyksekkäästi. Yrityssijoitusvoitot olivat 50 – 80 % vuodessa ja tuotto 2,5 miljardia. Yritykset tehostuivat huomattavasti. Tehokkuus lisää talouskasvua ja työvoiman kysyntää, vaikka juuri kyseisissä yrityksissä työpaikat vähenisivät. Vastustajakin pitää Romneyn osaamista erittäin relevanttina presidentin tehtäviin, joita ovat lähinnä priorisointi, delegointi, rekrytointi ja irtisanominen.

Meri Valkama moittii journalistien huonosti tarkistettuja faktoja ja ylimielisyyttä itsekritiikille – ja Jussi Halla-ahoa

Toimittaja Meri Valkama (Journalisti-lehti): journalisteilla kiire ”näkyy liian usein huonosti tarkistettuina faktoina puoliksi ajateltuina tulkintoina. Työssäni törmään usein myös ylitsepursuavan ylimielisiin toimittajiin, joille itsekritiikki on täydellinen sokea piste. Näiden ilmiöiden yhdistelmä on pelottava, ja sietäisi nousta keskusteluun.”[1]

Kapitalismi on naisten aseman paras turva

Kapitalismi edistää naisten asemaa tehokkaammin kuin demokratia.[1] Taloudellisen vapauden indeksi selittää 46 % naisten tuloista ja 35 % YK:n ”sukupuolten tasa-arvo” -indeksistä (GII).[3] Kapitalismi antaa naisille tasa-arvoa, tuloja, koulutusta ja parlamentaarikkoja, sosialismi kurjuutta, äitikuolleisuutta ja teiniraskauksia. [1]-[4]

Vasemmisto hyökkää jatkuvasti mielenosoittajien kimppuun Euroopassa

Uusnatsien kokoontuminen johti 38 poliisin loukkaantumiseen”, Yle uutisoi – ja vastaavasti kaikki muutkin suomalaiset tiedotusvälineet. Taas kerran uusnatsit osoittivat rauhanomaisesti ja väkivallattomasti mieltään ja monta kertaa suurempi 3500 vasemmistolaisen joukkio hyökkäsi raivoisasti heidän kimppuunsa tukahduttaakseen sananvapauden ja demokratian. Koska poliisi yritti taas kerran estää tämän, vasemmisto kivitti poliisia, tappeli ja sytytti tulipaloja. Kymmenet poliisit loukkaantuivat.

Julian Assange – ihmishengistä piittaamaton egoisti-raiskaaja?

Mm. ihmisoikeusjärjestö Amnesty ja Toimittajat ilman rajoja arvostelivat Wikileaksia, kun se julkaisi aineistoa poistamatta siitä ensin vaaraan joutuvien tietolähteiden nimiä. Assangen mielestä Naton ilmiantajat ansaitsevat kuolla. Myös The Guardian, New York Times ja Wikileaks-kollegat ovat arvostelleet Assangen itsevaltaisuutta, yhteistyökyvyttömyyttä ja johtamistapoja. Oikeudessa kuultiin Assangen pitäneen neiti A:ta paikallaan ruumiinpainollaan ja harjoittaneen seksiä ilman kondomia vastoin neiti A:n selkeää tahtoa. Assangen syytetään myös harjoittaneen nukkuneen neiti W:n kanssa seksiä ilman kondomia. Venäjän valtio rahoittaa häntä.