Etatisteilla, eli valtioon uskovilla, on hyviäkin argumentteja valtion puolesta. Mietitään nyt sääntelyä, joka ei ole markkinoiden valvovan silmän ja boikotoivan käden alaista, vaan valtiollista. On myönnettävä, vaikkakin varovaisesti ja tietyin varauksin, että joskus sääntelyn kautta on tullut hyviäkin tuloksia.

Monet näistä ovat kuluttajasuoja-asioita, kuten lääketurvallisuutta, joihin nämä tietyt varaukset pätevät. Etenkin koska emme voi tietää mitä toimivia ja hyviä lääkkeitä on kielletty pääsemästä markkinoille, näemme ainoastaan valtion onnistumiset. On myös syytä olettaa, että patenttilainsäädäntö on suurempi este uusille lääkkeille kuin kuluttajasuoja, vaikka kuluttajasuoja on aivan validi valtiohäiriö.

Ulkoishaitoista puhutaan tietenkin ad nauseaum. Ratkaisu on taloustieteilijöille ja varmasti vapaasana.netin vanhoille lukijoille ilmeinen, mutta uusille lukijoille, se on omistusoikeudet. Oikeudet omistaa esimerkiksi omaa maataan ilman, että kukaan sitä saastuttaa. Näiden ylläpitoon on ihan hyvä olla jokin valtionkaltainen elin, harjoitti se sääntelyä tai ei. Koska sääntelyn yhteydessä mainitaan käytännössä aina ulkoishaitat, mietitään myös niitä, koska niiden esimerkit karkaavat yleensä aivan lapasesta.

Yksi mielenkiintoisempi esimerkki kuin vain ”Pelle tunkee myrkkyä takapihansa PVC-tehtaasta Kallen lasten uima-altaaseen, KUKA SIITÄ VÄLITTÄÄ JOS EI VALTIO?!” on vaikka lyijypitoinen bensiini.

Kun tiedetään, että lyijy aiheuttaa aivovaurioita, lapsista voi mitata tavanomaista korkeampia lyijypitoisuuksia matalahkon älykkyysosamäärän lisäksi ja rikostilastot laskevat viiveellä, mutta tahdissa lyijykiellon kanssa (joka tietenkin tiedetään vasta jälkeenpäin -toim huom), on vaikea sanoa, että markkinat olisivat hoitaneet tämän täysin järkevästi. Trolli vasemmistolainen ehdottaisi, että kyllä markkinat korjaavat tällaisen häiriön; kunhan libertardiaanistit kuolevat ensin lyijymyrkytyksiin, jonka jälkeen yhteiskunnallisesti maksetut yksivaihteiset polkupyörät muuttuvat normiksi.

Liberaalit ovat tosiaan hieman kovahkon paikan edessä tällaisen kanssa. Todistusaineisto on esitetty ja pitäisi jotenkin puolustaa omaa kantaansa.

Heti aluksi on hyvä tosin saada se pois alta, että kyllä nämä ovat liberaaleillekin tärkeitä kysymyksiä. Vain se, että vapaus on tärkein periaate, ei tarkoita sitä, että välittäminen olisi täysin turhaa ja että lääke-, lyijy- ja ruokamyrkytykset olisivat ok. Tai no, jopa Suomessa kakkostyypin diabetes on hyvin yleinen tauti valtion ruokasuositusten takia, mutta älkäämme laskeko sitä ihan samaan kategoriaan. Vaan eivätpä lyijybensiinipäästöt tainneet paljoa akuutimpi ongelma olla.

Näiden ”mielipiteiden” (koska oikeastihan kyse on objektiivisista faktoista) puolustamisessa on myös helppo heittäytyä kovin defensiiviseksi, ja puolustella jokaista tapausta erikseen. Ruokamyrkytyksiltä voidaan suojautua RY-vetoisilla kuluttajasuojalaitoksilla markkinoilla. Lääkemyrkytyksiltä voidaan suojautua läpinäkyvällä testauksella, jota markkinoilla toimivat testausjafirmat suorittavat. Ja sitä rataa. Ja nuo ovat ihan hyviä ehdotuksia, vaikka vasemmisto-konservatiiville tai muulle etatistille kuulostaisikin utooppiselta (dystooppiselta?) scifiltä.

Ei, tarkoitus kyllä on, että maailmassa pitää olla turvallista elää. Voimme olla kiitollisia siitä, että yritysten kesken kilpailu ei ole veristä (Kiitän Thomas Taussin lisäystä artikkelissa Markkinat ovat ideoiden kilpailua tästä muistutuksesta). Tähän ei kelpaa vasta-argumentiksi, että nallekarkit eivät mene tasan.

Eiväthän ne koskaan aivan tasan mene, mutta ilman kilpailun markkinoita kasvattavaa vaikutusta, meillä ei olisi nallekarkkeja lainkaan. Lisäksi olisi hyödyllistä tiedostaa, että monet ovat syöneet nallekarkkinsa ihan itse mässyihinsä, ottaneet joltain vähemmän nallekarkkeja kuin mitä itse olisivat voineet tienata tai luottavat siihen, että heidän lapsensa ystävineen ostavat heille nallekarkkeja parin-muutamankymmenen vuoden päästä.

Miten sitten lähestymme tilannetta, jossa meillä on nallekarkkeja tuottava markkina, eikä valtiota valvomassa nallekarkkien tukehtumisriskiä vauvoille. Eikä ole tarkoituksena esittää, että tässä tapauksessa vauvalle ei kannata syöttää nallekarkkeja, koska se puolustaisi yksittäistapausta eikä periaatetta?

Ratkaisu voi olla vaikea käsittää, etenkin koska tämän vasemmistolaiset lukijat tulevat varmasti nousemaan takajaloilleen. Kehoitan teitä pysymään visusti aloillanne ja pitämään avoimen mielen. Kyse on kulttuurista.

Ihminen ei ole vain sosiaalinen eläin, ihminen on ryhmiä muodostava eläin. Ihmiset eivät vain kilpaile toisiaan vastaan, vaan myös ryhmiä vastaan, ja ryhmien välinen kilpailu on paljon hedelmällisempää kuin yksilöiden. Tätä näkee toki muuallakin eläinkunnassa, mutta toistaiseksi ihminen on kaikkein kehittynein eläin (relevantilla metriikalla; esimerkiksi torakka on vaikeampi saada hengiltä) ja sen muodostamat ryhmät varsin riittävä vertauskuva valtioiden toimintaan.

Jotta mikään ihmisten muodostama ryhmä voisi toimia, oli se markkinat tai valtiot, täytyy saada aikaan ryhmädynamiikka ja kulttuuri joka haluaa toimia. Ihmiset eivät identifioi kovin suuria ryhmiä; Dunbarin luku, englantilaisen antropologin Robin Dunbarin mukaan, on 150 henkilöä ja kuvastaa yleistä käsitystä ihmisyhteisön suurimmasta koosta.

Tämä ei ole merkittävästi eduskuntaa pienempi luku. Eduskunnassa on kuitenkin muodostunut sen verran työskentelyä, painetta, yksilöiden välistä kilpailua ryhmäkilpailun lisäksi, että edustuston lisäksi kansanedustajilla on legioonittain avustajia ja muuta henkilökuntaa. Tämän lisäksi taistelu on äärimmäisen epärakentavaa.

Varmasti paatuneinkin sosialisti ymmärtää, että liberaalin omistusoikeutta ja kohtuullista voittoa (joka ei sisällä valtiohäiriöiden aiheuttamia markkinavääristymiä -toim huom) ylistävä asennoituminen ei ole patologia, josta potilas täytyy parantaa. Voimme olla samaa mieltä esimerkiksi näistä asioista. Etenkin sosiaaliliberaalien kanssa voimme olla samaa mieltä monista yksilöihin kohdistuvista asioista (stereotyyppiset blogosfäärissä kakan boolimaljassa tavoin kelluvat esimerkit ovat homot ja huumeet), joihin lain ei tarvitsisi ottaa kantaa.

Kas kummaa, esimerkiksi Kristillisdemokraatit ovat eri mieltä!

Nyt me emme ole vain löytäneet yhteistä maaperää havaitun vihollisen kanssa, vaan yhteisen vihollisen. Tätä voisi juhlistaa esimerkiksi kilolla kokaiinia ja/tai käymällä sotaan.

Vaan kuten markkinoilla ideoiden taistelu on veretöntä, niin sen pitäisi kyllä olla politiikassakin. Jätetään nk. ”katoilta äänestäminen” sitten väliin ja ehkä se kokaiinikin kannattaa piilottaa ennen kuin joku tulee vuodattamaan verta sen eteen. Kaikki eivät kunnioita omistusoikeuksia yhtä vahvasti kuin liberaalit.

Suurin osa ihmisistä on sen verran samaa mieltä, että omissa ryhmissään voi ja tulee saada olla rauhassa, kunhan ei häiriköi muita. Aivan sama vaikka siinä toisessa ryhmässä palvottaisi eri jumalia tai tehtäisi muita subjektiivisesti oudoksuttavia asioita. Tämä jakautuu myös ryhmän sisällä pienempiin yksiköihin. Jopa parinmuodostumiseen tai ihan vain yksinoloon. Jotkut voivat esimerkiksi hyväksyä potentiaalisen seurustelukumppanin, joka voi hyväksyä valtion roolin sääntelijänä, heittämättä häntä järveen (vaikka joillekin olisi suotavaa, että molemmat näkökulmat ymmärretään).

Miten me voisimme sitten kilpailla tässä? Miten tällaisesta erilaisuudesta ja omissa joukoissa viihtymisestä voi saada vahvuutta?

Joidenkin ehdotus on demokratian rakenteen muuttaminen. Kuulostaa varmasti hyvältä jollekin, joka on syönyt sokerikuorrutettua demokratiaa pääasialliseksi ravinnokseen vuosien ajan. Toki demokratia voisi toimia paremmin (ja tarkoitan nyt lainsäädännöllistä äänestyskäytäntöä; useimmat ”demokraatit” käyttävät sitä aivan naurettavan huonosti kuvastamaan kaikkea sananvapaudesta siihen, että poliiseja ei tarvitse lahjoa). Ehdotuksiahan riittää.

Pienet yksiköt, osavaltiot, liittovaltiossa voivat kilpailla yhden aurinkoisen isän tai isoveljen alaisuudessa. Suoralla demokratialla voisi väitetysti tuoda omistusoikeuksien kaltaisia kannustimia äänestämiseen, koska päätettävä asia olisi enemmän oma. Yhteisesti äänestettäviä asioita voisi olla vähemmän. Perustuslaki voisi suojella ihmisiä enemmän.

Oikeastaan ainoa, jossa noista on mitään järkeä, on yhteisten asioiden karsiminen, koska ihmiset eivät ole keskenään yhteisiä.

Liittovaltio ei voi toimia, jos sen lainsäädäntöön voi puuttua ja aina on hyvä myös voida päivittää lainsäädäntö vastaamaan moraalia ja kieltä. Huomatkaa toki looginen ristiriitaisuus; kenen moraalia? Kenen kieltä? Jos sillä on paljon valtaa, se tulee korruptoimaan johtajansa. On aivan sama käytetäänkö esimerkkinä Neuvostoliittoa, tänhetkisiä Amerikan Yhdysvaltoja vai Euroopan Unionia. Läpimätiähän ne kaikki ovat, ja ainoastaan Neuvostoliitolla oli riittävästi käytöstapoja hajotakseen, vaikkakin 70 vuoden kärvistelyn jälkeen.

Suora demokratia ei poista aggregaattiongelmia; kansa voi edelleen ”äänestää väärin” – ja varmasti äänestää, koska ihmisillä on eri käsityksiä mikä on oikein ja mikä on väärin. Eikä ole vaikea huomata, että jos äänestäjä ei ole varma ketä tai mitä äänestäisi, olisi neuvonantaja tai ”joku joka kertoo oikean ratkaisun” paha ja ilkeä lobbari. Jos asiasta ei äänestettäisi vaan se ostettaisi markkinoilta olisi neuvonantaja Reilu Kauppa RY tai jokin eettisempi taho. Edustuksellisessa demokratiassa on myös edes teoreettinen mahdollisuus saada oikeasti pätevä henkilö edustamaan kansan intressejä, ei mystisiä tunnepohjaisia kuvitelmia intresseistä.

Perustuslaki ei toimi, koska sitä voi usein muuttaa. (Myönnän, että tämä vaihtelee maittain, vaikka periaate on tarpeeksi sama). Tapanahan on usein myös rikkoa perustuslakia jos ei sitä voi helposti sorvata omiin näkemyksiinsä. Ks. esim Obama.

Valtio on saanut syntynsä väkivaltaisista maanvaltauksista, joiden jälkeen ollaan siirrytty väkivaltaiseen maanpuolustukseen (Esimerkiksi Franz Oppenheimer on kirjoittanut tästä paremmin kuin yhden lauseen approksimaatio. Ei se ydinfyysikko J Robert vaan se sosiologi.). Ihmisten geneettinen perimä ei ole muuttunut kovin paljoa valtion synnyn jälkeen, mutta ennen kaikkea kulttuurillista kehitystä on tapahtunut vaikka miten paljon.

Ihme kyllä valtion historiassa ei ole oikeastaan ollut mitään merkittäviä muutoksia väkivaltaisesta dominoinnista demokratian käyttöönoton lisäksi. Edelleen täytyy pitää kansa hallittuna ja tyytyväisenä, viholliset poissa ja poliitikon oma arbitraasi-tyyppinen tulevaisuus turvattuna. Demokratia toimii tähän oikein hyvin ja dominanssikin on ainakin nimellisesti hajautettu enemmistölle kansasta.

Mikä sitten avuksi? Ei kai valtiota voi lakkauttaa, koska lyijybensiiniin liuotettu nallekarkki tukehduttaa vauvan jos viidakon laki vallitsee? Kaikkihan vaan hakkaisi toisiaan ja juottaisi lyijy-nallekarkki-bensiiniä uhreilleen?

Kuten todettu, kyse on niin syvästi kulttuurista, ja Suomessa on vielä sen verran valistunut kulttuuri, että kyllä markkinasuuntaisia muutoksia voisi tehdä. Jos haluaa mieltää demokratian pakolliseksi välivaiheeksi kulttuurievoluutiossa, voinee sen tehdä, kunhan ajatukset eivät harhaile liikaa Karl Marxin suuntaan. (Allekirjoittanut ei ole tätä mieltä, -toim huom)

Vapauttamalla valtion rooleja kilpailulle, vaikka pitäisi sitten valtion yhtenä tekijänä aluksi mukana, kansa tottuisi tekemään omia päätöksiään. Arkielämässä! Tämä vaatisi ainoastaan sen (joidenkin mielestä) epädemokraattisen muutoksen, että valtio varautuu ajamaan alas funktioitaan.

Esimerkiksi Työ- ja Elinkeinoministeriö voisi hyvinkin helposti muuttua turhaksi, jos vain uskallettaisiin mennä siihen suuntaan. Systeeminen riski tällaisesta on varmasti pienempi kuin liittovaltion määräyksessä miten asiat tehdään, suorassa kansanäänestyksessä mitä n. 10% työtöntä ja loput ammattiliitoissa haluavat tehdä, tai perustuslakiin kirjaamisessa. Työtön tulee silti löytämään työnsä joltain toiselta nettisivulta, sanoivat tunteet mitä tahansa.

Halusin luvata, etten puolusta mitään yksittäistapauksia, mutta työmarkkinat ovat vaan niin loistava esimerkki siitä, että yksityisellä sektorilla on varsin toimivia ratkaisuja työnhakuun. Vielä kun ulkomailla on varsin hyviä vähemmän säänneltyjä malleja. Jopa Suomessa on työttömyden kitkemiseen eri yksityisiä ratkaisuja. (Harjoittelijat, oppisopimukset, yrittäjyys)

Juurisyyanalyysi negatiivisista seurauksista johtaa joka kerta valtioon. Yleensä täsmällisemmin demokratiaan, jossa ihmisiä pakotetaan yhteiseen muottiin allekirjoittamattoman yhteiskuntasopimuksen nojalla kärsimään (milloin kukakin vuorostaan) huonosta lainsäädännöstä. Lainsäätäjillähän on uhrien hyväksyntä, joten moraalista vääryyttä ei voi koskaan demokratiassa tapahtua, vai mitä? Eivätkä he siksi ole oikeasti uhreja, vai mitä?

Lieveilmiöitä tästä ovat sitten esimerkiksi hiilivoimalan vapauttama säteily, ydinvoiman vapauttama säteily, tehottomimmista energiamuodoista väkipakolla maksaminen, huumesotien uhrit, rakenteellinen työttömyys ja jotakuinkin kaikki muukin mikä maailmassa on pielessä. Uhrejahan ei demokratiassa tosiaan ole, koska he ovat hyväksyneet menettelyt.

Tosiaan, silti, joskus interventiolla on ollut hyviäkin seurauksia. Miettikää miten epätodennäköistä olisi, että edes tilastollisella sattumanvaraisuudella ei olisi koskaan hyviä seurauksia. Tai jos kulttuuri olisi niin surkea, että kaikki mielummin myrkyttäisivät lapsiaan (eivätkä vain he jotka myrkyttävät -toim huom) kuin haluaisivat hyvää.

Kulttuurievoluutiossa on myös tärkeää huomata se, että jos fasistien, demarien ja muiden etatistien väitteet ihmisten latentista väkivaltaisuudesta pitäisivät paikkansa, vaikka todistusaineisto markkinoilta ja joissain määrin valtioiden toiminnassa on sitä vastaan, on yleisesti hyväksyttyä antropologiassa, että liian väkivaltaiset ihmiset poistetaan yhteiskunnasta. Yksi ryhmämuodostamisen syy on ”liian alfan uroksen” häätäminen tai pahimmillaan tappaminen. Eiköhän valtioiden vallankumoukset noudata samaa kaavaa. Liian tyranni kuningas on saatava vallasta.

Myös se on hyvä tiedostaa, että todella merkittävä osa ihmisten kanssakäymisestä, kuten luotettavuuteen, kunnioitukseen ja käyttäytymiseen ym perustuvat asiat, eivät ole lainsäädännössä. Poikkeuksia esim on, jos aviorikos on oikeasti rikoslaissa tai vastaavaa, mutta pääasiassa näin ei ole.

Demokratiassa äänestämällä voi ainakin signaloida kuuluvansa samaan ryhmään muiden samalla tavalla äänestävien kanssa. Muodostuu ryhmä. Sitten voi suunnilleen saada ryhmälleen hyvää äänestämällä. Pääsee kiroilemaan toista puoluetta, jos tulee tyrmäys.

Työuralla politiikassa ei tarvitse harjoittaa suoraa väkivaltaa, mutta pääsee leikkimään aivojen mielihyväkeskuksilla äänestäessään vastapuolen aloitetta kumoon. Tai menemällä juhlistamaan jotakin voittoa oman eturyhmänsä kanssa jonkin toisen kustannuksella. (Pitää tietää, että vastapuolen vastustaminen ei ole välttämättä väkivaltaa edes epäsuoralla tavalla, paitsi vastapuolen subjektiivisesta näkemyksestä.)

Näiden seikkojen valossa kannattaa miettiä viidakon lainsäädännön etuja. Demokratian ainoa oikea etu, yhteenkuuluvuus, toteutuu, mutta pienempien yksiköiden kesken kilpailu on todennäköisempää kuin mieli-, pakko- tai hirmuvalta. Ihmiset muodostavat kyllä riittävän valtionkaltaisen tahon jos vanha otetaan pois – ja tämä vanha alkaa käydä liian raskaaksi ylläpitää.

Luonnonvalinta osoittaa sitten mikä kulttuuri ja mitkä harjoitetut päätös-, sääntely- ja suojelumekanismit oikeasti toimivat.

Kaikki toimituksen huomautukset ovat kuvitteellisia ja kirjoittajan itse lisäämiä