Mustasta tiistaista valoon

Syyskuun 11. päivän tapahtumat ovat kirvoittaneet monet kirjoittamaan. Kirjoja, lehtien erikoisnumeroita ja tieteellisiä artikkeleita on julkaistu nopeassa tahdissa, tavallisista lehtijutuista puhumattakaan. Selaillessani manhattanilaisessa kirjakaupassa rukouskirjoja, kuvakirjoja, poliittisia pohdintoja – saati pohtiessani mitä seuraavana päivänä ilmestyvä CIA:n entisen vakoiluvirkailijan paljastukset pitävätkään sisällään – pohdin kuka niitä ostaa. Luulen että monet. Kuvakirjat antavat mahdollisuuden katsella rauhassa tapahtumia, ihailla pelastajien urheutta ja ehkä käsitellä omia traumojaan ja kysyä, mitä oikein tapahtuikaan.

Kirjat ja kirjoitukset voivat tarjota myös uusia näkökulmia. Kaikki kirjoittajat – edes Yhdysvalloissa – eivät suinkaan ole ryhtyneet tukemaan amerikkalaista politiikkaa, vaan kritiikin säilä kohdistuu terävästi niin tiedustelupalvelun tehottomuuteen kuin Washingtonin päättäjien kulttuuriseen tietämättömyyteen sekä tiedotusvälineiden kyvyttömyyteen tulkita Bin Ladenia.

Suomessakin kannettiin heti alusta alkaen korsia tämän poliittisen keskustelun kekoon. Ensimmäisenä ilmestyi Mikko Lehtosen kirja Syyskuun yhdennentoista merkitys ja pian sen jälkeen Jyväskylän yliopiston mediainstituutti toimitti julkisuuteen oman näkemyksenä 11. päivään liittyvästä uutisoinnista.

Kadonnut turvallisuudentunne

Helen Keller totesi aikanaan, ettei mitään syytä turvallisuuden tunteeseen ole. Syyskuun 11. päivänä monien turvallisuudentunne romuttuikin. Elämän on kuitenkin jatkuttava. New Yorkin kaduilla, etenkin lähellä tärkeitä rakennuksia voi edelleen aistia varuillaanolon tai ainakin sen, että ihmisille halutaan näyttää: ”Me vahdimme täällä – uhoaminen omalla vastuulla!” Myös kyltit nähtävyyksien ja tärkeiden kohteiden edustalla muistuttavat tulijoita siitä, että aseita, pyssyjä, pommeja ja pippurisuihkeita ei saa tuoda mukanaan. Se voi tuntua oudolta, mutta juontanee juurensa perustuslain toiseen lisäykseen – oikeuteen omistaa ase ja suojella sillä itseään ja perhettään.

On ymmärrettävää, että newyorkilaiset suhtautuvat turvatarkastuksiin myönteisemmin kuin muualta tulleet turistit. ”Turvallisuus on hyvä asia,” toteaa eräs newyorkilainen sairaanhoitaja ja saa ajatukselleen vahvistusta ystäviensä painokkaista nyökkäyksistä. Heitä kiinnostaa mitä me suomalaiset ajattelimme syyskuun tapahtumista. He kuuntelevat hiljaa kun kerron reaktioista: omastani ja ystävieni, työpaikalla ja yliopistolla. Hiljaa joku toteaa, että ”me arvostamme tuota”.

Kerron toki esitetystä kritiikistä, mutta myös siitä, kuinka Suomessakin olisi ollut konkreettista auttamishalua ja myös turhautumisen tunnetta, kun se ei ollut mahdollista. New Yorkissa avuntarjoajia oli niin paljon, että osa ammattilaisistakin – kuten pariskunta, jolla kummallakin oli pätevyys kriisiterapian antamiseen – sai tyytyä odottamaan kutsua, jota ei koskaan tullut.

Se herätti apuaan tarjonneissa turhautumista ja voimattomuutta. Ehkäpä se auttaa myös ymmärtämään sen, että varmaa lukua WTC:n raunioihin jääneistä pelastajista ei ole. On esitetty, että joukossa olisi ollut myös vapaavuorolaisia, jotka eivät virallisesti olleet edes paikalla, mutta jotka olivat tiedon saatuaan tulleet tarjoamaan apuaan.

Erilaisia tulkintayrityksiä

Tuntuu omalla tavallaan oudolta, että kirjoittajat pyrkivät arvioimaan syyskuun 11. päivän merkitystä jo joidenkin kuukausien kuluttua. Voihan sitä toki arvella kaikenlaista, mutta syvällisempiä arvioita tuskin pystytään vielä muutamaan vuoteen antamaan. Mikko Lehtonen ottaakin kirjassaan reippaasti kantaa enemmän Yhdysvaltojen politiikkaan, viettämiimme hiljaisiin hetkiin jne. Hän ei niinkään pohdi kirjansa otsikkoa Syyskuun yhdennentoista merkitys. Kirja on pitkälti tilitys – joskin akateemisesti viitemerkinnöin siivitettynä – kirjoittajan omista tuntemuksista. Se kyllä auttaa lukijaa peilaamaan omia ajatuksiaan – samalla kun kirjasta voi poimia aitoja tiedon jyviäkin – mutta ainakin minussa se herätti myös vastarintaa.

Jyväskylän yliopiston mediainstituutissa tehdyssä artikkelikokoelmassa on lähdetty liikkeelle realistisemmin tavoittein kuin Lehtosen kirjassa. Teoksessa pyritään pohtimaan median asemaa 11. päivän kuohuissa – miten tapahtumista tuli median omaisuutta, miten media myös vaikutti siihen tietoon mitä annettiin ja siihen kuvaan, joka tapahtumista syntyi.

Kyseessä ei ole ylistys medialle vaan se on analyyttinen ruumiinavaus median tavasta hoitaa tehtävänsä mm. kriisitiedottamisessa ja keskustelufoorumina. Artikkelit ovat ytimekkäitä ja ne kattavat laajasti – ja aidon tieteellisen näkemyksen mukaisesti myös kysymyksiä, joita ei ehkä ensimmäisenä edes tulisi mieleen. Tosiasia on, että medialla oli tärkeä merkitys tuhon jälkeisissä kuohuissa.

Kirjojen tavoin, televisio, kuten myös radio ja internet tarjosivat toistettuja postraumaattisia stressireaktioita. Asialla on varmasti hyvät ja huonot puolensa. Herää kysymys mahtoiko moinen uutisointitapa johtua uutisoijien omasta ahdingosta: asioita toistettiin, jotta ymmärrettäisiin itse, mitä oli tapahtunut, vaikka faktatkin jäivät välillä tarkastamatta.

Monen amerikkalaisen kysyessä, miksi he vihaavat meitä, kysyy Michael Scot Doran, miksi he haluavat ärsyttää meitä. Mikä oli tapahtumien motiivina? Mihin teolla pyrittiin? Että USA hyökkäisi takaisin? Doran onkin pahoillaan siitä, että päättäjät ovat olleet eksyksissä ja ikään kuin joutuneet terroristien virittämään ansaan. Lukuisten lehtien tavoin Foreign Affairs (Jan-Feb 2002) on koonnut teemanumeron syyskuun ja sitä seuraavien tapahtumien johdosta. Doranin tavoin kirjoittajat luotaavat kriittisesti tapahtumien ja sen seurausten taustoja. Niin kuin monissa populääripohdinnoissa kritiikin kohteena ei ole niinkään paha Amerikan ulkopuolinen taho.

Elämää tuhon jälkeen

On helppo sanoa, että elämä jatkuu. Ehkäpä moni jatkaakin elämäänsä vain osoittaakseen, että se on liian arvokasta heitettäväksi pois vain sen vuoksi mitä terroristit tekivät. On kuitenkin traagista, että lukuisten pelastajien, ensihoitajien, poliisien ja muiden auttajien loukkaantuessa tai menettäessä henkensä yhdennentoista päivän miekka jatkaa tuhotöitään myöhemminkin.

Työskentely äärimmäisen paineen alla, pitkät päivät huonosti suojautuneena, asbestille, kivipölylle ja ties mille altistuneena tekee tehtävänsä. Joukko raivaustyöntekijöitä ja palomiehiä on jo joutunut sairaslomalle tai kevyempiin tehtäviin. Entä vaikutukset niitä kohtaan, jotka työskentelevät lähiseudulla toimistoissaan altistuen ilmassa pöllyäville epäpuhtauksille? – Toivottavasti olen vain intoutunut olemaan liian herkkänenäinen.

Kuolemanturismi nostaa päätään.

Tapahtumilla on ollut myös muita kiinnostavia vaikutuksia: lukuisissa kojuissa ja puodeissa myydään NYPD:n ja NYFD:n t-paitoja – halpisversioista kalliimpiin. Epävarmaa on saavatko em. tahot mitään paitojen myynnistä. Jätän paidat ostamatta, samoin kuin Broadwayn alapäässä myytävät tuhokuvat. Omiakin saisi mennä ottamaan maksua vastaan – tai vain kurkistelemaan WTC:n rauniota.

Turisteja näyttää myös kiinnostavan erilaiset tilapäiset muistotilat. Broadwayn alapäässä lukuisat turistit ja paikalliset pysähtyvät katsomaan kynttilöitä, t-paitoja, valokuvia jne. Poliiseilla ja palomiehillä on omia kadulle rakennettuja melkein budhalaistyylisiä muistoalttareita. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin 3. avenuen varrella olevan talon päätyyn maalattu kuva, jossa kukkakuvioin koristeltu kaksoistorni henkii sekä muistoa että toivoa. Kukkia tuodaan haudoille, mutta niissä on myös elämää.

Turistina, etenkin kun olen kertonut kiinnostukseni kohteista, saan usein kuulla paikallisten kokemuksia – mutta joudun aina myös vastamaan jo yllä esitettyyn kysymyksen meidän suomalaisten ajatuksista. Se on ymmärrettävää; kriisistä toipuva haluaa ymmärtää tapahtumia ja sitä, mitä oikein on tapahtunut ja miten tapahtumiin pitäisi reagoida. Siihen tuovat apuaan myös kirjat, joiden kirjoittajat sitten osaltaan voivat kääriä myös hyvät voitot ja saada ehkä palan mainetta ja kuolemattomuutta.

Artikkelissa käsiteltyjä lähteitä:
Foreign Affairs. Jan/Feb 2002
Lehtonen M. Syyskuun yhdennentoista merkitys. Vastapaino 2001.
Uskali T. Mediatesti Syyskuun yhdestoista. Mediainstituutti Jyväskylän Yliopisto 2001.
http://www.nytimes.com

Linkkejä:
Presidentti Bushin puhe terrori-iskun jälkeen.
Brownin yliopiston professori P. Terrence Hopmann analysoi iskun syitä.

Kirjoittajasta:
Anne-Marie Vartti (TtM) on kansanterveystieteen jatko-opiskelija ja sosiaaliohjaaja. Hän on sekä työnsä puolesta että muutenkin kiinnostunut siitä miten riskiä ja uhkaa määritellään sosiaalisesti ja kulttuurisesti ja mitä merkityksiä se saa eri tilanteissa. Hän on ehdolla eduskuntaan Uudellamaalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s