SAK:n hallitus
Suomen keskusta joutui maksamaan kovan hinnan pääministerin paikasta. Näin on sanottu, mutta se ei pidä paikkaansa. Kaikkien puolueiden oli pakko myöntää, että pääministerin paikka kuului Keskustalle kaikkien mittareiden mukaan suurimpana puolueena. Mutta hirmuisen hinnan puolue joutui maksamaan saadakseen SDP:n hallituskumppanikseen.
Se, joka haluaa nähdä 1968-sukupolven iloisen kulttuuriskribentin sai tällaisen harvinaisen tilaisuuden viime viikolla näiden saadessa raportoida maailman sosiaalifoorumista (World Social Forum, WSF) Porto Alegresta, Brasiliasta. Tätä koko maailman vasemmistogurujen, sosialistipuolueiden, ay-järjestöjen ja vaihtoehtoryhmien vuotuista tapaamista ruotsalainen 68 odottaa kuin lapsi jouluaattoa.
Journalisti Michael Lindin antiwar.com:ssa julkaiseman artikkelin mukaan enemmistö usalaisista on samanlaisia rauhanrakastajia kuin eurooppalaisetkin ja äänesti presidentinvaaleissa Al Gorea tai Ralph Naderia. USA on kuitenkin liittovaltio, joten vähäväkisillä oikeisto-osavaltioilla on enemmistö senaatissa ja presidentin valinnassa.
Ns. Sailaksen raportti on viimeisen viikon aikana herättänyt suuria tunteita. Kansalaisjärjestöjen, ay-liikkeen, opiskelijoiden ja useiden muiden ryhmien vasteet ovat olleet yksimielisen tuomitsevia. Ei ole vaikeaa ymmärtää miksi—raportti ehdottaa suomalaisittain rajuja leikkauksia hyvin monenlaisiin etuisuuksiin. Kirstunryöstösyytökset seuraavat miltei automaattisesti, eikä demarijohtoisen työryhmän radikalismia voi kuin ihmetellä.
Saddam Husseinilla on ollut vuosia aikaa pohtia kenraaliensa kanssa, miten USA:n ylivoimaista armeijaa vastaan tulee toimia. Riskejä ovat mm. oman armeijan sotilaiden tai yksikköjen antautuminen ja kansannousut ja toisaalta totaaliset tappiot avoimissa taisteluissa. Kun aikansa miettii, ratkaisujakin löytää: pelko ja sissisota.