Oikeutettu laiton sota?
Syyskuun 11. päivän jälkeinen maailma ja Yhdysvaltain johtama terrorismin vastainen sota on astumassa seuraavaan vaiheeseen. Yhdysvaltain ja kansainvälisen yhteisön huomio on siirtymässä Afganistanista aina niin epävakaalle Lähi-idän alueelle, jossa kriisejä, sotia ja välienselvittelyä on riittämiin. Nyt Yhdysvaltain tulilinjalla on maan arkkiviholliseksi muuttunut Irakin diktaattori Saddam Hussein.
Ruotsin kuntatyöntekijöiden liitto on teettänyt tutkimuksia yksityistetyistä ja kilpailutetuista julkisista palveluista. Niiden mukaan kilpailuttaminen on sekä tuonut fiksummin toimivia yksityisiä palveluntuottajia mukaan että pakottanut julkisenkin sektorin parantamaan palveluntuotantoaan.