Sonera teki miljardien virheinvestoinnin Saksan UMTS-lupaan loppukesästä 2000. Vastaava ministeri Heinonen on tämän vuoksi jättänyt paikkansa ja lisää päitä vaaditaan vadille.

Perspektiiviä Stora Ensosta

Vastaavasti Stora Enso teki miljardien virheinvestoinnin ostaessaan helmikuussa 2000 Consolidated Paperin. Tästäkin kaupasta markkinat rankaisivat heti pudottamalla yrityksen arvoa rajusti, mikä oli ennakoitavissa. Miksi toimitusjohtaja Jukka Härmälä halusi maksaa näin paljon yli markkina-arvon? Oliko hänelle tärkeämpää kasvaa maailmanhallitsijaksi kuin nostaa yrityksen omistajien omaisuuden arvoa? Olisiko optioilla kannustaminen ja tarkan omistajan toiminta pakottanut johtajan asettamaan omistajan edun suuruudentavoittelun edelle? Miksei omistuksesta vastaava kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja hillinnyt Härmälää?

Nämä kysymykset ovat yhtä oikeutettuja kuin vastaavat kysymykset Soneran ja Heinosen kohdalla. Nyt jopa Stora Enso on myöntänyt ostoksen virheinvestoinniksi—analyytikkojen mielestä tämä oli alunalkaen selvää, mikä antaa olettaa että oikeat omistajat olisivat vaihtaneet moiset isottelijat jo aikaa sitten. Toisten rahoilla omistaminen vain on kovin epäluotettavaa puuhaa, minkä vuoksi valtion ei tulisi haaskata veronmaksajien rahoja sellaiseen kun niille on tärkeämpääkin käyttöä.

Yritysjohto ei ole harrastus

Miksei Stora Enson kaupasta tehty selvitystä Soneran tapaan? Koska Tuomiojan tiedetään hyväksyneen kaupan. Sen sijaan yrityksen optiojärjestelyjä hän kritisoi. Tuomiojan ei olisi pitänytkään estää kyseistä kauppaa—bisnes kuuluu ammattilaisille eikä harrastelijoille. Sen sijaan hänen olisi pitänyt vaihtaa johtaja sellaiseen, joka ajattelee vain omistuksen arvoa—tietysti pitkällä aikavälillä, sekä näyttää vihreää valoa kannustimet oikein linjaaville optioille. Vastaavat toimet olisivat saattaneet olla perusteltuja Heinosenkin kohdalla. Vaan miksi Heinosen syyttelijät ovat vaiti Tuomiojasta?

Väärä syyllinen?

Soneran kohdalla puhutaan 4,3 miljardin euron virhesijoituksesta, josta vain osa on valtion menetystä. Vuoden 2000 alussa 200 miljardin markan arvoinen Sonera oli yritetty myydä ja hallitus olisi tehnyt asiasta yksimielisen päätöksen ilman Tuomiojan vastustusta. Tuollaisella summalla olisi maksettu puolet valtion velasta, minkä pelkät yhden vuoden korkokulut riittäisivät pariinkymmeneen köyhyyspakettiin tai työn verotuksen romahduttamiseen, mikäli huomioidaan dynaamiset seurausvaikutukset kuten työllisyyden ja talouden tehokkuuden paraneminen. Kenen virheet tulivat veronmaksajille kalliiksi?

Kirjoittajasta:
Heli Parkkinen on vantaalainen kansalaisaktivisti.