Kommunisti Attacin johtoon

Globalisaatioon kriittisesti suhtautuvan ylikansallisen Attac-järjestön Suomen-järjestö valitsi lauantaina 6.4.02 kolmeksi puheenjohtajikseen kommunistin, vasemmistoliiton keskeisen ideologin sekä demarin. Hallituksessa on lisääkin kommunisteja ja muita poliitikkoja, mm. Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtaja Yrjö Hakanen.

Puolueet ja SAK Attacin kimpussa

SKP syyttää demareita vuodentakaisesta junttauksesta, jossa Attacia perustamassa olleista sosialisteista Yrjö Hakanen pudotettiin pois ja tilalle nostettiin demareiden kellokkaita. Vähemmän nimekkäiden äärisosialistien annettiin silti päästä hallitukseen.

Israel vs. Palestiina

Britit keittivät Lähi-itään sopan, jota on yritetty ratkoa jo 54 vuotta. Silti ei ratkaisua ole näkyvissä. Näin taitaa väistämättä käydä, kun annetaan kansakunnalle anteeksipyyntönä oma valtio. On siis syytä kerrata tapahtumien kulku ja miettiä uusia vaihtoehtoja ratkaisuksi.

Britannian ja Yhdysvaltojen rakentama ruutitynnyri

Kenia – seuraava Zimbabwe?

Kenian presidentti Daniel Arap Moin Kanu-puolue on vailla kansansuosiota mutta aikoo silti voittaa vuoden lopulla pidettävät vaalit. Työttömyys on 70 prosenttia, puolet väestöstä elää köyhyydessä ja etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat vahvoja.

Poliittista keskustelua vai lepertelyä lapsille

Usein on valitettu, että puolueiden politiikka on käynyt mössöksi, jossa eri puolueiden puheita ja tekoja ei erota toisistaan. Vanhempi polvi muistelee kaiholla radion pienoisparlamentin säihkyviä turnajaisia.

Onneksi on sellaisia politiikan tähtihetkiä, joissa ajatukset terästyvät ja vastakohdat kärjistyvät, kuten kansanvallassa pitääkin. Välikysymykset ovat sellaisia, koska niissä hallitus hoippuu elämän ja kuoleman rajamailla.

Elisabeth Rehn: Naiset, uhreista kriisien ratkaisijoiksi

Tällä hetkellä YK:n Unifemin riippumattomana asiantuntijana maailman kriisipesäkkeitä kiertävä Elisabeth Rehn kertoi kokemuksistaan naisten päivän kunniaksi järjestetyssä tilaisuudessa Helsingissä 7.3.2002. Tehtävä on henkisesti raskas, mutta Rehn kertoo kestävänsä perheensä avulla. Suomen luonnossa voi myös pysähtyä miettimään ja huomaamaan, että maailmassa on muutakin kuin pelkkää kauheutta.

Osingot ja irtisanomiset yhtaikaa

Terästeollisuudessa on maailmassa valtavasti ylikapasiteettia. Siksi nykyisenlaajuinen tuotanto on pahasti tappiollista, ja moni yritys tehottomimmasta päästä joutuu lopettamaan toimintansa tai ainakin supistamaan sitä. Tässä prosessissa vähennetään työvoimaa ja pääomaa, siis irtisanotaan työntekijöitä ja siirretään rahaa omistajille osinkoina.

Mustasta tiistaista valoon

Syyskuun 11. päivän tapahtumat ovat kirvoittaneet monet kirjoittamaan. Kirjoja, lehtien erikoisnumeroita ja tieteellisiä artikkeleita on julkaistu nopeassa tahdissa, tavallisista lehtijutuista puhumattakaan. Selaillessani manhattanilaisessa kirjakaupassa rukouskirjoja, kuvakirjoja, poliittisia pohdintoja – saati pohtiessani mitä seuraavana päivänä ilmestyvä CIA:n entisen vakoiluvirkailijan paljastukset pitävätkään sisällään – pohdin kuka niitä ostaa. Luulen että monet.

Akatemian uusi ideologia

”Uusi” ideologia tuhoaa humanistisia aineita. Tämä ideologia esiintyy monissa muodoissa: marxismi, feminismi, post-kolonialismi, uushistoria ja homoteoria ovat tuttuja nimiä kaikille akateemiseen nykykirjallisuuteen tutustuneille.

Kaiken yläpuolella on ranskalaisten intellektuellien sodan jälkeen kehittelemä post-strukturalismi. Kyse ei ole yhdestä homogeenisestä teoriasta vaan eräänlaisesta kielellisestä skeptismistä ja nihilismistä, joiden isinä voidaan pitää Derridaa, de Mania ja Schopenhaueria.

1970-luvulla valtakunnanideologiaksi

Liberaalit jälleen puolueeksi 10.3.

Liberaalit ry. pitää sunnuntaina 10.3. Järvenpää-talolla ylimääräisen puoluekokouksen, jossa se mitä ilmeisimmin päättää rekisteröityä jälleen puolueeksi.

Liberaalinen kansanpuolue (LKP) jäi edustajitta vuosien 1995 ja 1999 vaaleissa ja putosi puoluerekisteristä, minkä jälkeen se muutti nimensä Liberaalit ry:ksi. Puolueen varhaisempi historia on tärkeä osa Suomen historiaa.

Sortovuosien suunnannäyttäjä