Vinoutunutta uutiskuvaa Etelä-Aasiasta
Helsingin Sanomain Matti Klemola kirjoitti Afganistanin roolista Etelä-Aasian kriisialueiden ympäröimänä otsikolla ”Selkkaus voi levitä Afganistanin ympäristöön” (HS 20.9.). Artikkeli sisälsi niin monta vinoutumaa, että se vaatii kommentointia.
Hallituksen puheissa on oltu jyrkän sävyisiä harmaata taloutta kohtaan. Viranomaiset ovat koettaneet kitkeä harmaata taloutta ja talousrikoksia tutkimalla tarkemmin muutamia palvelualoja ja valvomalla hiukan työttömyyskorvauksia nostavien ihmisten mahdollisia pimeitä ansiotöitä. Sosiaaliturvaan liittyvistä mahdollisista väärinkäytöksistä puhutaan ajoittain ahkerasti.
Uutisia on pitkään hallinnut yksi aihe, joka on järkyttänyt koko maailmaa. Vai onko? Monille amerikkalaisille yksi suurimmista järkytyksistä oli juhlivat väkijoukot esimerkiksi palestiinalaispakolaisten keskuudessa Libanonissa terrorismiuutisten jälkeen. ”Täysosuma” huudettiin monessa kaupungissa läpi koko islaminuskoisen maailman – ”seuraavaksi Tel Aviv”.