Ainakin suomalainen media on värissyt jännityksestä odottaessaan Sinulta Amerikan kuulumisia, mitä olet matkallasi oppinut. Anti on ollut melkoisen hämmentävää.

Kesän lopulla kehuit Lipposen hallituksen talouspolitiikkaa ja ay-liikkeestäkin lausuit tunnustuksen sanoja.

Kuinka Sinä tuollaisia saatoit oppia nimenomaan Amerikassa? Kun itse vietin siellä parisen viikkoa neljännesvuosisata sitten, sain jo tuossa ajassa ihan erilaisen kuvan asioista.

Kävin suolaisten metalliteollisuuden harjoittajien kanssa useissa yrityksissä. Eräässä robotteja valmistavassa tehtaassa kysyin henkilöstöjohtajalta, millaiset välit heillä oli ay-liikkeeseen.

”Meillä ei ole unionia”, hän vastasi. ”We are happy.”

Kysyin, että mitäs sitten, jos unioni tulee.

”Muutamme toiseen osavaltioon.” Vastaus tuli niin nopeasti, että se kertoi asian olleen valmiiksi mietityn.

Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että tilanne olisi sen jälkeen muuttunut, vaikka Jimmy Hoffan kaltaisia ay-mafiapomoja ei enää lienekään.

Vallankumoustako pelkäsit?

Ennen eduskuntavaaleja esitit erään puolueesi jäsenen suulla, että työreformi oli työttömien ainoa toivo. Opitko Amerikassa, ettei se olekaan ainoa? Tai ettei työttömien toivolla niin väliä olekaan?

Puolueesi poliittisen syksyn käynnistit pitkällä luennolla, jossa käsittelit mm. yksilön ja yhteiskunnan suhdetta. Mutta oliko vika median vai Sinun, ettei siitä tullut hullua hurskaammaksi?

Omalla Amerikan matkallani osui sisäisellä lennolla koneen istuintaskusta käteeni esite, jossa Texas houkutteli yrityksiä osavaltioon. Siinä todettiin mm.: ”Yleisesti ottaen olemme Texasissa sitä mieltä, että jokainen on ensisijaisesti itse vastuussa toimeentulostaan”. Huomaa: ei yksinomaan, vaan ensisijaisesti.

Sanoin vierustoverilleni, että jos Suomessa sanoisi näin, siitä syntyisi vallankumous. Sitäkö Sinäkin pelkäsi, kun näytit vesittäneen sanomasi perisuomalaiseen poliitikon tapaan? Käänsitkö sen englannista konsensuskielelle?

Kun kiittelit hallituksemme talouspolitiikkaa, muistatko miten itse pääministerikautesi jälkeen pahoittelit Kauppalehdessä, ettei kukaan mielestäsi ollut riittävän selvästi varoittanut tulossa olevasta talouskehityksestä ennen lamaa?

Muistutin samassa lehdessä, että olin yrittänyt sitä suomen kielen parhaan taitoni mukaan alustamassani keskustelutilaisuudessa maaliskuussa 1988, mutta Helsingin Sanomien Unto Hämäläisen mukaan pidit huoliani ”osin” aiheellisina. Kysyin, miksi vain puoliksi.

Siis miksi nyt itse siloittelit todellisuudesta vähintään puolet pois? Etkö ole ehtinyt tai viitsinyt esimerkiksi ottaa selvää, millaisen työsopimuslain nykyinen hallitus on järjestöjen sanelun mukaan säätänyt ja miten se vaikuttaa työllistämiseen ja perheyrittäjän asemaan. Lähetän asiasta aineistoa.

Kun pääministerikautesi jälkeen kysyttiin ikävintä muistoasi sen ajalta, et nimennyt ikävintä, mutta sanoit, että kyllä melko ”järkyttävä” kokemus oli ammattiliittojen tyyli öisissä neuvotteluissa. Unohtuiko se Amerikoissa?

Heräätkö jo todellisuuteen?

Ettei vain ole käynyt kuin aikoinaan suositun Sämpyn tv-sketsissä. Pitkän kielimatkan jälkeen hän valitteli kielitaidon edistymistä kysyneelle, ettei ollut vieraiden kielten taito juuri parantunut, mutta suomen kieli oli päässyt pahasti unohtumaan.

Syntyy vaikutelma, että vasta kotimaassa olet alkanut pätkittäin heräillä arkiseen todellisuuteemme. Yle-tv:n Lauantaiseurassa 29.9. sait jo konkreettista näyttöä Metallityöväen Liiton puheenjohtajan Erkki Vuorenmaan kivikasvoisesta ja -kautisesta tervehdystyylistä. Ja sen jälkeisellä puoluejohdon risteilyllä löytyi jo hieman vikaa hallituksen talouspolitiikastakin.

Ulkomaan terveisiesi kummallisuudesta syntyy epäilys, kävitkö ollenkaan Amerikassa vai kävikö Sinulle päinvastoin kuin Kolumbukselle: uskoit saapuneesi Amerikkaan, mutta osuitkin ehkä Intiaan.

Sikäläiset käärmeenlumoojan taidot olisivatkin nyt tarpeen SAK:n suopeaksi taltuttamisessa, kuten Vuorenmaan naamastakin näki. Me kotimaan kamaralla pysytelleethän näimme, miten Anneli Jäätteenmäki lumosi karskit ay-pomot, Arja Alhon möhömahoiksi nimeämät, keväisen herkkiin vappuserenadeihin.

Samalla lumoutui muukin Suomi. Eikä siihen tarvittu edes minkäänlaisia poliittisia ajatuksia, pelkkää lumovoimaa vain.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.