Tshetsheenien kansanmurha jatkuu
Pohjois-Kaukasuksen sotanäyttämöllä keskitysleirit ovat olleet arkipäivää. Näin on ollut sekä edellisessä (1994-1996) että nykyisessä (1999-?) Tshetshenian sodassa.
Keskitysleirejä (”filtration camps”) ylläpidetään myös Tshetshenian ulkopuolella, Dagestanissa, Ingushiassa ja Pohjois-Ossetiassa. Esim. Islam Elsanov kertoi tammikuussa 2000 Suomessa vieraillessaan yksityiskohtaisesti Kizlovodskissa ja Mozdokissa olevista leireistä.
Sonera-niminen yhtiö on niin kiintoisa ilmiö, että sen vaiheita kannattaa katsella yhtä hyvin poliittisen historian kuin pörssielämänkin vinkkeleistä. Juuri nyt on sopiva aika seuraavaa skandaalia odoteltaessa.
Kuluva kesä on tuonut raikkaita tuulia suomalaiseen poliittiseen keskustelukulttuuriin. Suomeen on perustettu ensin Attac-liike ja sitten pienellä viivellä sitä sparraamaan Defens-järjestö. Monissa tiedotusvälineissä on jo ehditty rakentamaan selkeä vastakkainasettelu näiden kahden ryhmän välillä, siitäkin huolimatta että niiden analyysista globalisaation ongelmista löytyy aika paljon samoja päätelmiä.