Neuvostoliitto kätyreneen pyrki leimaamaan kommunismin vastustajia fasisteiksi ja levitti ”antifasismia” maailmaan. Johan Bäckman ja SAFKA eivät ole ainoita heidän puolustajiaan. Antifasistit murhapolttavat, räjäyttelevät pommeja, uhkailevat tai hakkaavat demokraattisesti valittuja kunnanvaltuutettuja, tuomareita, virkamiehiä, jopa kristillisdemokraatteja, keskustapuoluetta, liberaaleja ja Ruotsin EU-vaalien kyllä-kampanjaa sekä kehottavat hyökkäämään poliisien ja aseettomien rasistien kimppuun ja hakkaamaan näitä metalliputkilla kymmenen yhtä vastaan. Mm. AFA on äärisosialistinen.
Ruotsin lehdistössä ”antifasisteja” kutsutaankin vasemmistoekstremisteiksi, koska heidän toimintatapansa ovat vielä paljon ”natsimaisempia” kuin Ruotsin ”uusnatsien”.
”Antifasistinen” toiminta saattoi sotien välillä tarkoittaa kunniakastakin fasistien vastustamista (mutta myös sosialisteja, konservatiiveja, monarkisteja ja lähes kaikkia muitakin fasistien vastustajia).
Nykyään se tarkoittaa yleensä demokratian ja ihmisoikeuksien vastustajia, jotka puolustavat kommunismia ja joista monet ryhmät murhapolttavat, räjäyttelevät jne. Neuvostoliitto alkoi kutsua kansallissosialistejakin fasisteiksi – vaikka aatteissa on suuria eroja – jotta näiden sosialismi unohtuisi. Tosin fasistitkin olivat melko sosialistisia.
Motiivina näillä katutappelijoilla on yleensä seikkailu ja jännittävä taistelu pahoja vastaan, vaikka se tarkoittaisi rauhanomaisten mielenilmausten (mielenosoitukset, lehtimyynti, konsertit ym.) väkivaltaista estämistä, pahoinpitelyä ym. Joukon ideologisimmat ovat usein vasemmistoanarkismiin kallellaan.
Militantit antifasistit
Militantit antifasistit ovat pitkälti militanttien viharyhmien kaltaisia: kumpienkin ääriryhmät nauttivat toistensa ääriryhmien ja rauhanomaisempien tahojen kimppuun hyökkäilystä ja uhkailusta. Osassa maita militanteilla viharyhmillä ei ole militantteja vastapuolia, vaan ne suuntaavat väkivaltansa vain rauhanomaisempiin tahoihin.
Italiassa ja Espanjassa taustat ovat usein kommunismissa, muualla Länsi-Euroopassa sosialismissa ja Itä-Euroopassa valtionvastaisissa, anarkistisissa, jopa antikommunistisissa ryhmissä, joskin useissa maissa on monenlaista väkeä.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden pääsihteeri Jehki Härkösen mukaan ”Militantti antifasismi saattaa ruokkia uusnatsismia entisestään. Skinheadien rekrytointia auttaa, jos on olemassa selkeä vastapuoli, jonka kanssa voi rähinöidä”. Hänen mukaansa ”Suomi oli pitkään ainoa Euroopan maa, jossa ei ollut toimivaa antifasistista yhteisöä”. [8] (Tosin jo 90-luvulla Antifa ja AFA toimivat Suomessa.)
Britannia
1970-luvulla Britannian kansallinen rintama (NF) kasvatti ääniosuuksiaan. Vuonna 1977 tuhannet vastustajat estivät fyysisesti NF:n marssin Etelä-Lontoossa[9]. Äärivasemmistolainen Sosialistinen työväenpuolue (SWP) perusti Antinatsiliiton (ANL), joka hyökkäili NF:n rauhanomaisiin kokouksiin ja lehdenmyyntipisteisiin. SWP lakkautti ANL:n ja erotti väkivaltaisia jäseniä, ja nämä perustivat Punainen toiminta -ryhmän.
Venäjä
Rash eli Red and Anarchist Skinheads on vuonna 2000 Venäjälle Länsi-Euroopasta tullut militantti antifasistinen liike. Heillä oli alussa tapana ilmestyä uusnatsien konsertteihin ja alkaa hakata näitä. Sittemmin he ovat vähentäneet väkivaltaa mutta pitävät tappamista yhä oikeutettuna. He harjoittelevat taistelulajeja ja ampumista. Erään kaupungin Rash-osaston perustaja harmittelee, kun uusnatsit ”pöllivät” heiltä alakulttuureja. ”On natsi-hardcorea, natsianarkisteja ja eläinten oikeuksia puolustavia vegaaniuusnatseja”. [6]
Osa vastapuolesta, esimerkiksi Vastarinta-liike, ei ole natsimielistä vaan venäläisnationalisteja, jotka puhuvat partisaanisodasta ja vallankumouksesta. Lisäksi ”Kun venäläiset saavat vallan, siirtolaiset katoavat.” Poliisi on ottanut useita tällaisia ”oikeistoradikaaleja” vankilaan. [6]
Antifasistien klubilla Rautainen leijona -baarissa työskennellyt Leeloo sanoi: ”Jos nuorelle pojalle joku antaa kerran turpiin, hän ehkä luopuu natsiaatteesta.” [6]
Ruotsi
Vuonna 2006 Ruotsin ”äärivasemmisto oli marginalisoitunut ja radikalisoitunut”. 300 hengen antifasistinen ”Vallankumouksellinen rintama” (Revolutionära fronten) yritti räjäyttää Nyköpingin McDonaldsiin helmikuussa 2006; oikeussalissa päätekijä näytti voitonmerkkiä yleisölle. Myös Israelin turistitoimistoon tehtiin attentaatti. Palopommeja käytettiin Puolan suurlähetystöä vastaan. EU-vaalien aikaan vasemmistoekstremistit (Ruotsissa antifasisteista käytetty termi[10]) tekivät 20 attentaattia ”etabloituneita puolueita vastaan”.
7.6.2006 kolme vasemmistoekstremistiä potki ”raa’asti” Ruotsindemokraattien tiedottajan ja hänen avovaimonsa metroasemalla. Heidät tuomittiin vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä.
AFA
AFA (Anti-Fascist Action) on kenties tunnetuin väkivaltaisten antifasistien ryhmä. Osin samaa väkeä pyörii maltillisemmissa Antifa-piireissä. AFA toimii hyvin monissa Euroopankin maissa.
AFA Britannia
Vuonna 1985 Punaisen toiminnan ja anarkosyndikalistisen Direct Action Movement -liikkeen osat perustivat Britannian AFA:n (Anti-Fascist Action). AFA:n väki mm. katutappeli kansallissosialistisen Blood & Honor -yhtyeen konserttiin pyrkinyttä väkeä vastaan Waterloon taistelun 1992[11][12]. Edellisiltana solistin kimppuun oli hyökätty pubissa. Nimi otettiin Saksan kommunistipuolueen AFA:lta (1930-luvulta).
1980-luvulla AFA:ssa oli myös trotskilaisia, sosialisteja, anarkisteja ja työväenpuolueen jäseniä[13].
Vuonna 1990 kolme AFA:n jäsentä vangittiin hyökkäyksestä heidän fasistiksi epäilemänsä henkilön kimppuun.
SWP:n populismia arvostelleet jäseneet perustivat rauhanomaisen vasemmistolais-antifasistisen Searchlight-lehden, jota monet militantit antifasistit vihaavat. Vuonna 1997 AFA kielsi jäseniltään yhteydet Searchlightiin ja erotti 1998 Leedsin ja Huddersfieldin AFA:t tällä perusteella. Vuonna 2001 AFA oli käytännössä kuihtunut. [14][15]
AFA Ruotsi
Ruotsi AFA (Antifascistisk aktion) perustettiin 1993, siinä on 13 ryhmää[16]. Pääuhrit ovat Kansallisdemokraatit, Ruotsi-demokraatit ja Ruotsalainen vastarintaliike, joissain tapauksissa myös valtiopäiväpuolueet Kristillisdemokraatit[17] ja Keskustapuolue[18].
AFA mm. tuhoaa ja vandalisoi kansallissosialistien koteja ja autoja. AFA-aktivisteja on yhdistetty myös murhapolttoihin ja pahoinpitelyihin.[19] AFA on itsekin tunnustanut mm. murhapolton ajastetuilla palopommeilla[20].
Turvallisuuspoliisin (Säpo) mukaan AFA uhkailee ja hyökkäilee yksittäisten ihmisten kimppuun ja puhuu väkivallan puolesta[21]
Tiedotusvälineet käyttävät nimitystä ”vasemmistoekstremistit” eikä ”antifasistit”[10][22][23] ja Expressen-lehden pääkirjoitustoimituksen mukaan ”antifasismi” on harhaanjohtava termi järjestölle[24] ja AFA:n toimintatavat kuten Kansallisdemokraattien lehden tilaajalistan varastaminen ja tilaajien uhkailu ”johtavat ajatukset pikemminkin natsistisiin toimintatapoihin”[24].
AFA itse kuvaa itseään vallankumouksellisen sosialistiseksi, valtiotonta yhteiskuntaa tavoittelevaksi[25] militantiksi järjestöksi, joka ”kompromissittomassa taistelussaan” päättää itse, mikä on oikein ja mikä väärin[26]. Se haluaa korvata parlamentarismin sosialistisella kansanhallinnolla[27].
AFA:n ”suora toiminta” on ”tarvittaessa” väkivaltaa[28], mm. vahingontekoa ja pahoinpitelyä (”fyysista konfrontaatiota”), AFA:n mukaan väkivaltaa tarvitaan taistelussa natsismia ja kapitalismia vastaan. Käytännössä väkivalta on suuntautunut myös poliisiin.
Toimintaoppaassaan AFA kertoo: ”Väkivalta on keino, jolla voimme pysäyttää natsimielenosoituksen.” ”Älkää erehtykö sellaisiin taisteluihin poliiseja tai natseja vastaan, joissa nämä ovat kotikentällään ja aseistautuneita.” ”Tähdätkää kasvoihin, solar plexukseen ja poikia myös munille.” Neuvotaan hyökkäämään aina ylivoimalla, ”huijatkaa niin paljon kuin mahdollista – – on parempi hyökätä kymmenen yhtä vastaan rautaputkilla, maskeissa ja hyvillä kengillä” kuin taistella ”kunniallisesti”. Uhri pitää heti kaataa maahan, jotta häntä voisi potkia turvassa. [29]
Säpon mukaan AFA on vakava uhka yksittäisille ihmisille[30], se uhkailee näitä ja hyökkäilee näiden kimppuun[31].
7.3.2008 Säpo julkisti raportin, jonka mukaan AFA tai sen symboleja käyttävät ihmiset uhkailevat toistuvasti kunnanvaltuuttuja ja maakuntavaltuutettuja tavoitteenaan pelotella uhkauksillaan ja toiminnallaan nämä luopumaan poliittisista tehtävistään[32].
Laitonta toimintaa ja kiistoja
8.3.2009 AFA-Tukholman ja Vallankumouksellisen rintaman väki heitti väripommeja kristillisdemokraattien kansliaan[41].
Saksa
Tiedustelupalvelun raportin mukaan nyky-Saksan antifasisteissa on väkivaltaisia extremistejä.[43].
Suomi
Turun Antifa perustettiin 1992, mutta 90-luvun lopulla Antifa-järjestöt hiipuivat vastustajien puutteessa ja ”liiallisen maltillisuuden” vuoksi. Helsingissä syntyi vuosituhannen vaihteessa AFA. [44]
Suomen antifasistinen komitea (SAFKA) perustettiin vuonna 2009, päätoimijoinaan ”kohudosentti” Johan Bäckman sekä stalinistitoimittaja Leena Hietanen. Se liike oli parasta mitä Suomen historiassa on tapahtunut, Bäckman sanoi taistolaisista. ”Oletko kommunisti?”, kysyi toimittaja. ”Ei, olen antifasisti.”[45]
Venäjä: Nashi (meikäläiset) eli ”Putin-nuoret”
”Nashi” on Vladimir Putinin vuonna 2005 luoma, ”virallista” antifasismia edustava liike. ”Johtolinja on antifasismi, jossa korostuu sekä natsi-Saksan voittaminen sodassa että rasististen rikosten torjunta.” ”- – isoissa tapahtumissa jopa 100 000 osallistujaa, joista osalle maksetaan osallistumisesta”.
Nashi on profiloitunut Viron-vastaiseksi, ja nashi-nuoria tuli Helsinkiinkin osoittamaan mieltään ”Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittamaa kirjaa vastaan, joka käsitteli virolaisten kokemuksia neuvostomiehityksen aikana. Juuri Nashi-nuoret lamauttivat Viron hallituksen verkkoyhteydet Tallinnan pronssisoturikiistan yhteydessä toukokuussa 2007″[6]. Tunnetaan myös nimellä Putin-jugend[7].
Venäjällä on myös useita muita antifasistisia järjestöjä, militanttejakin.
[Toimituksen täsmennyslisäys: Fasismin ja kansallissosialismin vastustaminen on sinänsä tärkeää, ja liberaalit ovat kunnostautuneet siinä erityisesti, ovathan fasismi ja kansallissosialismi liberalismin vastakohtia ja marxilaisuuden puolisisaria. Nimitys ”antifasismi” on kuitenkin lähinnä vasemmistoekstremistien ja katutappelijoiden kaappaama maailmanlaajuisesti. Jos haluaa perustaa järjestön, jonka tehtävä on vastustaa noita aatteita mutta ei harjoittaa katutappelua tai vasemmistoekstremismiä, nimeksi ei kannata ottaa SAFKA, AFA, Antifa, ”Antifasistinen …” tai vastaavaa, vaan jotain, jossa sanaa ”antifasismi” ei ole. Eräs esimerkki tällaisesta nimestä on DEFENS ry. (Defending Everyone’s Freedom and Ethics from Nationalism and Socialism), joskin sen toiminta on nykyään minimaalista ja se vastustaa nationalismia ja sosialismia erikseenkin eikä vain yhdistettyinä.]
Lisätietoja
Antifasismi (Liberalismi.net, artikkelin lähdeviitteet ja lisätietoja)
Anarkistit, AFA ja ANTIFA – äärivasemmisto yrittää hallita pelolla ja väkivallalla (Vapaasana.net)
Vapaasana.net 
Jottei jäisi epäselväksi, millaista toiminta käytännössä on, suosittelen katsomaan tämän videon: http://www.youtube.com/watch?v=_V8__KuRh4U
TykkääTykkää
Jokainen järkevä ihminen on antifasti eli fasismin vastustaja. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä näiden terroristien kanssa jotka ovat itse punafasisteja.
Ruotisissa on otettu oikea linja kun näitä ei enää kutsuta julksisuudessa antifasisteiksi joita he eivät siis ole vaan puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. ”Äärivasemmisto” on ihan hyvä ja myös vanha kunnon ”kommunistit! käy.
Kaiken väristä fasismia on joka tapauksessa kaikkien vastustettava.
TykkääTykkää
Totta, mutta taitavat kaikki ”antifasistiset” organisaatiot ja porukat olla ”punafasistisia”, vasemmistoekstremistisiä, ja useimmat niistä sympata väkivaltaa ”oikeistoa” vastaan (mukaanlukien vasemmistolaiset kuten kansallissosialistit ja fasistit).
Jos jokin organisaatio ilmoittaa vastustavansa sosialismia, fasismia jne., niin se on eri asia kuin jos organisaatio ilmoittaa vastustavansa nimenomaan fasismia. Pelkkää fasismia vastustavakin organisaatio olisi kyllä tervetullut, ellei se tuputtaisi tilalle toista totalitaristista aatetta.
Jotkut ”antifasistit” eivät ole kommunisteja vaan esim. anarkisteja, mutta hekin yleensä käytännössä kannattavat jotain totalitaristista anarkismin lajia, jossa ”yhteisöllä” on käytännössä sellainen valta yksilöihin, että jos näiden naamat eivät miellytä, nämä eivät saa elää vapaasti omaa elämäänsä, vaan esim. heidän omaisuutensa viedään pois, jolloin he ovat täysin ”yhteisön” almujen armoilla.
TykkääTykkää
Sana ”fascismi” (vanhempi kirjoitusasu) tai ”fasismi” voi merkitä nykyisin aivan mitä hyvänsä. Anti-fascismilla puolestaan voidaan tarkoittaa niin ikään aivan mitä tahansa. Vastakohdat ovat siis kokeneet saman kohtalon. Nykyisin voidaan puhua jo terveysfasismista, sukupuolifasismista jne. eli sanan sisältö on laajentunut yli alkuperäisen merkityksensä. Sama koskee myös puhumista natsismista. Nykyään saatetaan sanoa natsismiksi lähes mitä tahansa ilman mitään yhteyttä natsismiin. Fasismin ja natsismin sanat muistuttavat sanaa anarkismi, joka oli kokenut saman kohtalon jo aikaisemmin.
Jos minulta toivottaisiin fascismin määritelmää, niin parhaana pitäisin seuraavaa: Fascismiksi on aiheellista sanoa ensimmäisen maailmansodan alussa syntyneen italialaisen massaliikkeen ideologiaa. Fasistit muistuttivat monessa syhteessa sosialisteja, mm. tunnustivat työn ja pääoman ristiriidan, toimivat aktiivisesti ay-liikkeessä. Heidän ihmiskuvansa oli sellainen, että se voitiin esittää pragmatistisen filosofian muodossa. Sen filosofiat, joita olivat monia, korostivat anti-intellektualismia, siis (Henri Bergsonilta, Arthur Schopenhauerilta ja Friedrich Nietzscheltä sekä eritoten Bergsonia muistuttavan Georges Sorelin ajattelusta peräisin olevaa) katsomusta, jonka mukaan järjen osuus ja vaikutus ihmisen toimintaan ei ole niin suuri kuin perinteisesti on ajateltu, vaan toiminnallamme on syitä, jotka eivät ole aina ole tietoisia. Vastavalistuksen ja romantiikan ajatukset ovat anti-intellektualismin taustaa.
Hegeliläinen Gentile, joka oli Crocen varjoon jäänyt idealistifilosofi, kehitti totalitarismin ideaa teoreettisesti. 1900-luvulle tultaessa sivistyksen vaatimuksesta liberalistien ja anarkistien hellimä yksilönvapaus kuului fascististen aatevirtausten kannattajien käsityksen mukaan periaatteisiin, joista modernin ajan nimissä tuli luopua kokonaan. Moisen vapauden tulee fascistien mielestä väistyä turvallisuuden ja kaikkialle tunkeutuvan ”eettisen” valtion tieltä. Anti-fascimista voi aidosti olla kysymys silloin, kun yksilönvapaus on olennainen osa sitä. Kun valtio on totalitaarinen, merkitsee tämä sitä, että koko yhteiskunta sulautetaan valtioon. Yksityiskapitalismille ei jää mitään sijaa. Sen puolustaminen on anti-fascismia, jollaiselle ei voi olla sijaa fascismin täydellisesti toteutuessa.
Teoreettisesti italialainen fascismi oli siis yksi ”ajan henkeä” heijastava anti-intellektualismin muoto. Liikkeenä Italiassa fascismi irrottautui sosialistisesta ideologiasta, jonka piirissä fascistit olivat aluksi vallankumouksellisia syndikalisteja. Pariisin kommuunin jälkeen Ranskaan, kuten moni muistaa, syntyi sosialisesta puolueesta erilleen vetäytynyt ammattiyhdistysliike. Liikkeen jotkut perustajat (mm. Pelloutier) olivat vahvasti anarkismin aateperinteen vaikutuksen alaisia. Espanjassa mainitun lainen syndikalismi kehittyi anarkistiseen suuntaan, kun taas Italiassa siitä muodostui kansallis-vallankumouksellinen, siis fascistinen. Syndikalismi ja etatismi (valtiollinen vallankeskitystä tarkoittava sana ranskan kielessä) eivät kuulunet yhteen, ennen kuin fascistit kehittivät korporatiivisen valtion opin. Leninismistä lainattu etujoukkopuolue, valtiojohtoiset korporaatiot, joissa työtä ja pääomaa edustaneet syndikaatit toimisivat yhdessä, ja totalitarismi kuuluivat syndikalismin fascisiseen muunnokseen. Valtiojohtoisuus itse asiassa kumoaa yksityiskorporativismin.
Fascismin vastakohdalla eli anti-fascismilla tarkoitetaan siis (kun fascismi on anti-intellektualismia), intellektualismia; se viittaa valtiojohtoiseen ei-marxilaisen sosialistisen ajatus- ja toimintatavan vastustamista, fascistisesti tulkitun kansallisuusaatteen vastustamista; sen lisäksi kysymys on leninistisen etujoukkopuolueajatuksen vastustamisesta. Anti-fascismi on aitona totalitarismin vastaisuutta. Huolimatta siitä, ettei fascistisesta Italiasta tullutkaan koskaan totalitaarista yhteiskuntaa, diktatuurivaltion viralliset teoreetikot perustelivat ja puolustelivat totalitarismin ajatusta, jonka mukaan ”kaikki on valtiossa, ei mitään valtion ulkopuolella, eikä mikään valtiota vastaan” (Mussolinin osuvan muotoilun mukaan). Italian fascisteille tärkein kollektiivi oli moderni kansallisvaltio. Natsit sen sijaan Saksassa painottivat tärkeimpänä kollektiivinaan kansaa. Natsit eli kansallissosialistit niin ikään muistuttivat valtiossosialisteja. Tässä suhteessa ei ollut eroa Italian fascismiin. Italialainen muunnos fascismista oli modernimpaa kuin natsien, joiden ”fascismiin” sisältyi enemmän yleisvanhoillisuutta. Rasismi ja antisemitismi eivät kuuluneet alun perin italialaiseen fascismiin, joka oli poikkeuksellisen juutalaisvaltio- ja sionistismyönteinen ajatus- ja toimintasuuntaus.
Syndikalismi voidaan jakaa eri vaiheisiin. Sen ensimmäisestä vaiheesta syntyi 1900-luvun alkupuoliskon anarkosyndikalismi. Toisesta vaiheesta kehittyivät valtiojohtoisuutta ja korporativismia yhteensovittava vallankumoussyndikalismi ja ensimmäisen vaiheen italialainen fascismi. Valtion roolia, eliittipuolueeksi järjestäytyvän etujoukon diktatuuria ei-marxilaisen valtiososialismin pohjalta ja valtiollista puuttumista ihmisten elämään ja taloudenpitoon suosiva fascismi kehittyi vähitellen eri suuntaan kuin anarkosyndikalismi. Italialaisen fascismin espanjalaiset lainaajat (de Riverat, isä ja poika) asettuivat Mussolinin avulla anarkosyndikalismia vastaan kanssa Espanjassa. Anarkosyndikalismi oli muuttunut viholliseksi yhteisen aate- ja oppihistorian vuoksi ja tästä huolimatta. 1935-1936 eteenpäinhän fascismi oli eri liike kuin anarkismin kollektiiviset muodot.
Vuodesta 1936 alkaen käydyssä Espanjan sisällissodassa anarkosyndikalistisen ja falangistien taistelussa oli kysymys veljessodasta, kun vastassa olevat (eräät) falangistit olivat juuri valtiokorporativistisia syndikalisteja. Vuodesta 1936 Italian fascistien ja Saksan kansallissosialistien lähentyminen alkoi. Niiden vastakkaisuus alkoi vähentyä ja yhteäläisyydet lisääntyä.
Natsi-Saksasta tuli varsinaisesti totalitaristinen yhteiskunta, Italian fascismi oli tärkeä sen vuoksi, että siinä kehiteltiin teoreettisesti totalitaarisen valtion ajatusta. Juuri Gentilen vaikutuksesta Mussolini luopui vallankumouksellisesta syndikalismista perimästään epäluulosta vahvaa valtiota kohtaan.
Historillisen katsauksen valossa voidaan sanoa, että nykyään kaduilla alakulttuuristen tai poliittisten ääriryhmien, uusfascistisen ja uusanarkistien, välinen taistelu on oikeastaan samaa syndikalistien perinteistä veljessotaa, jota fascistit ja anarkosyndikalistit kävivät 1900-luvulla saman perinteen edustajina. Kumpikin liike nimittäin edustaa marxilaisesta, ajatus- ja toimintakulttuurista, ja niin ikään kyseisen perinteen jatkajista sekä kommuninisteista ja sosiaalidemokraateista poikkeavaa ilmiötä.
Voidaan jopa kysyä, kuinka pitkälle nykyiset uusfasistit, uusnatsit ja uusanarkistit ovat poliittisia virtauksia ja kuinka pitkälle vastakulttuuriryhmiä, jotka sekä muistuttavat toisiaan että pyrkivät erotttautumaan toisistaan. kysessä lienee anakronistinen eli aikaan omaan soveltumaton ilmiö, jossa jäljitellään menneisyydessä käytyä veljessotaan. Ilmiä muistuttaa suuresti 1930-luvun katupolitiikkaa. Siihen kuului Saksassa natsien ja muiden kansalliskiihkoisten ryhmien ja kommunistien yhteistyön ja taistelun vuorottelu Etelä-Euroopassa anarkistien ja fascismiin (tai falangismiin) liittynyt viha-rakkaus-suhde oli samanlainen kuin Italian fascistien suhde myös muihin sosialisteihin kuin anarkisteihin. Kansallissosialisteista ja erityisesti kommunisteista voidaan sanoa samaa Weimarin Saksan osalta.
Fasismin ja anarkismin käsitteiden laajeneminen on tehnyt asian pulmalliseksi. Anarkisteihin luokitellaan nykyään myös marxilaisen sosialismin piirissä syntyneitä harhaoppeja. Aikanaan Neuvostoliitto huolehti opillisesta ja aatteellisesta puhtaudestaan ankarin, monesti jopa verisin menetelmin. Tämä johti harhaoppisten vainoon ja erottautumiseen Moskovan valvomasta aatteesta. Neuvostoliiton ja Francon diktatuurien romahduksen jälkeen unohduksista on noussut monia väliin pudonneita perinteitä, jotka marxismi ja marxismin vastustamiseen keskittyneet sosialismikriitkikot ja Kylmän sodan länsimieliset anti-fascistit olivat autuaalisesti unohtaneet.
Totalitaaristen ja (valtiorakenteen tasolla) autoritaaristen valtioiden synty oli omiaan hävittämään ja pakottamaan maan alla harhaoppisia suuntauksiaan, jotka ovat palanneet julkisiksi entisten järjestelmien kaaduttua. Niihin tutustuva nuoriso ei ehkä tunne niitä kovinkaan hyvin. Aikaisempien ryhmien nykyiset vastineet yleensä lainailevat niiltä ulkoisia piirteitä, mutta muutoin ne voivat olla jotakin muuta kuin niiden historialliset edeltäjänsä, joita ne jäljittelevät.
Lopuksi voidaan sanoa, että anti-fascisti on järkevää olla ainakin historiallisen fascismin suhteen. Nykyiset fascisti ja anti-fascisti- kärhämät ovat vaikeaselkoisia, jos miettii niiden aatteellisia taustoja.
TykkääTykkää