Puhuin tänään työkaverin kanssa pitkästä aikaa niistä näistä. Keskustelu taukosi hetkeksi, joten jatkoin omiin hassutuksiin: tekis mieli oppia Morse-koodia.

Kaverin ensimmäinen reaktio oli raju yllätys. ”Miksi?” Mitä tekemistä tommosella on minkään kanssa? Itse sitten olin ihan yhtä yllättynyt reaktiosta. Totta kai pitäisi oppia. Sehän on mielenkiintoista, ja perinteistä, ja se auttaa joskus hätätiloissa, ja vaikka mitä! Vaan en sanonut tuota ääneen.

Luulen nimittäin vähän, että tässä on edessä melkoinen polittiinen, taloudellinen ja kulttuurinen kuilu. Itse olen vähän semmoinen villi ja vapaa hörhösielu jonka intressit ovat mitensattuu levällään, ja joka elää paljon enemmän sen mukaan mikä sattuu tuntumaan hyvältä tai olemaan kiinnostavaa kulloinkin kuin sen mikä on järkevää, kannattavaa, tai edes tervettä. Semmoinen 2000-luvun kukkaislapsi, jolle transhumanismi ja termoakustiikka ovat juuri tällä viikolla sydämenasioita, samalla kun tietokantaa väännetään jotta tulisi laskut maksettua.

Partaakin on jo painon mukaan taatusti enemmän kuin Osamalla on ikinä ollut. Että siitä.

Samaan aikaan puhuin sitten perussuomalaiselle osaajalle, joka tulee siitä samasta uuskonservatiivisesta sukupolvesta kuin minäkin. Sellaisesta, joka tekee työtä kuin eläin, menee naimisiin, hankkii lapset-koirat-autot, ja stressaa hiljaa niin pirusti jollei tuo kaikki tule ”ajallaan”. Siitä sukupolvesta, josta intin tutkimus kertoo, että ”maanpuolustustaho on lisääntynyt, molemmissa sukupuolissa”.

Eli siis luulen hieman, että tuo taistelu käytäisiin ylämäkeen. Aika turha selittää sitä miksi turhia asioita tulisi opiskella. Aika vaikea selittää myös, miksi ne ylipäänsä voisivat kiinnostaa meikäläistä oikeistohippiä, kun niistä ei ole kerran hyötyä, useimmat kaverit eivät ajattele niitä kahta kertaa kuin ehkä hyvänä läppänä oudosta tyypistä, ja ylipäänsäkin tulee semmoinen epämääräinen viba jostain selkäranganpohjasta, että koko homma on epäilyttävän hedonistista, itsetärkeää ja sosiaalisesti tuottamatonta.

Tuo ajatustapa on sitten aivan täsmälleen se, mikä tappaa luovuuden, innovaation, sekä niin tieteellisen kuin taiteellis-esteettisen osaamisenkin. Lähes kaiken kulttuurisen edistyksen. Tieto/tiede/taide/kulttuuri jo aikaisimmasta länsimaisesta kulttuuriperimästä asti on ollut laiskanpulleiden, mutta samalla motivoituneiden äijien laji. Se on syntynyt siitä, että on ollut aikaa myös kehitellä omia ajatuksia, erillisenä tuottamisesta ja vaihdosta. Sen on mahdollistanut se massiivinen ylijäämä jonka vaihtotalous tuottaa — kunhan muistaa myös kuluttaa sitten vastaavasti sitä vapaa-aikaa mitä se tuottaa. Se on pysynyt pitkään hengissä yksityisen tapakulttuurin ja moraalin keinoin, kun henkisyyttä ja ajattelua on arvostettu tuotteistamatta sitä, niin että se on ollut osa normaalia inhimillistä meritokratiaa, ja tasapainossa muiden ihmisyyden ainesten kanssa.

Se on myös valitettavasti usein kiistetty naisilta juurikin sitä kautta, että nainen on pakotettu perhepiirissä tuottamaan, ilman että hänellä on ollut vapaa-aikaa jolloin ajatella — merkittävä syy miksi merkitykselliset, kovatasoiset, naispuoliset ajattelijat ovat niin harvassa, vaikka silloin kun heitä on, taso on aivan sama kuin miehillä. Tuolla toki on evolutionaariset juurensa, ja naiset ovat varsinkin epäpersoonallisen, laajamittaisemman yhteiskunnallisen kanssakäymisen suhteen keskimäärin altavastaajia. Silti, kun tässä nyt kuitenkin puhutaan tiedosta ja kulttuurista, pakkohan siihen on kuulua se, että myös naissukupuolen annetaan ylittää biologinen rajansa, eikä vain miesten, luolamiesnuijineen. Niin, että myös naisesta voi kehittyä laiskanpulskea keskiluokkainen ajattelija, miehen rinnalle.

Eli siis vähän tilaa, jooko?!? Täällä vietetään vapaa-aikaa. Tai ehkä ajatellaan. Tai ollaan vaan miten tuntuu parhaalta. Pidä jätkä moraalis ja tuottavuutes, perkele, haluan elää aidosti *tehokkaasti* nyt. Se tarkoittaa myös nukkumista iltapäivään ja puolihulluja blogiposteja, sorinytvaan.