Perustuslaki ahdingossa?

Perustuslaki nousi pitkästä aikaa otsikoihin kun presidentti Tarja Halonen aivan oikein esti uuden arpajaislain hyväksymisen, katsoen sen olevan ristiriidassa Ahvenanmaan maakunnan laissa vahvistetun itsemääräämisoikeuden kanssa.

Korkein oikeus vahvisti omalla päätöksellään tämän epäilyn. Korkein oikeus, eikä myöskään presidentti, voi estää lain valmistelua tai edes sen voimaantuloa. Korkein oikeus voi ottaa kantaa vasta voimaantulleeseen lakiin mikäli joku nostaa kanteen tätä lakia vastaan. Mikäli arpajaislaki saatetaan sellaisenaan voimaan niin ahvenanmaalaiset tulevat varmasti viemään asian Korkeimman oikeiden käsittelyyn.

Koko tämä rumba olisi täysin turhaa mikäli Suomessakin olisi lainsäädäntöelimistä riippumaton Perustuslakituomioistuin joka kantaisi huolta perustuslain ja siihen kirjoitettujen kansalaisten ja tässä tapauksessa Ahvenanmaan perusoikeuksien kunnioittamisesta.

Suomessa säädettävien lakien oikeellisuutta suhteessa perustuslakiin valvoo Perustuslakivaliokunta – eli lakia säätävät kansanedustajat itse! Vaikka olisikin lapsellista kuvitella että itsenäinen Perustuslakituomioistuin olisi täysin vapaa poliittisista ja muista intohimoista niin varmastikin se olisi erinomaisen riippumaton verrattuna kansanedustajiin!

Suurin osa kansanedustajista elää vain ja ainoastaan tätä päivää ja seuraavia vaaleja. Kaukonäköiset ja aidosti yhteiskunnan kehityksestä huolissaan olevat kansanedustajat, kuten Osmo Soininvaara, ovat valitettavan harvassa. Kansanedustajat ovat käytännössä ottaneet oikeudekseen tulkita perustuslakia juuri niin joustavasti kuin kulloinkin on tarpeen. Suomessa on tänäkin päivänä voimassa koko joukko lakeja joiden voidaan katsoa olevan perustuslain tai sen hengen vastaisia.

Takavuosina yhdistymisvapautta tulkittiin AY-piireissä yhditystymispakkona valtiovallan hiljaisella siunauksella. Yhdenvertaisuutta rikotaan lain voimalla mm. maksattamalla osa äitiyslomalle jäävän äidin palkasta työnantajalla. Viime vuosikymmeltä löytyy ainakin yksi esimerkki takautuvasti voimaan saatetusta laista. Vastaavia esimerkkejä vapautta vaaliva kansalainen löytää lainsäädännöstä todennäköisesti satoja.

Perustuslakituomioistuin voisi omalla riippumattomalla arvovallallaan estää tällaisten poliittisista intohimoista syntyneiden ja perustuslain alleen polkevien lakien voimaantulon. Ehkä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s