Kominform: HS sorsii Burmaa ja Pohjois-Koreaa Washingtonin talutusnuorassa

Kom-uutisten (Kominform) Heikki Sipilä kirjoittaa 19.11.07:

HeSan päivän bravuuri: ´Myanmar on vaarassa pohjoiskorealaistua´.

Terhi Width -niminen propagandanikkari kirjoitteli maanantaina
Helsingin Sanomien ulkomaanuutisten ”uutisanalyysi” -palstalla
ylläolevalla otsikolla uskomattomia lapsellisia, asenteellisia ja
tietämättömyyteen perustuvia vihamielisiä mielipiteitään.


Tuollainen sepustus ei ansaitsisi tilaa edes yleisönosastossa, saati
”uutisanalyysina”.

– – USA odottaa nytkin vain
sopivaa tekosyytä iskeäkseen myös Myanmariin ja Korean demokraattiseen
kansantasavaltaan. Sisäisen hajaannuksen lietsominen mediaa hyväksi
käyttäen kuuluu Washingtonin tavanomaisiin menettelytapoihin.

– – Tätä linjaa myötäilevät myös Helsingin Sanomien uskomattoman
keskinkertaiset toimittajat.

Olisiko nyt kerta kaikkiaan liikaa vaadittu, että Helsingin Sanomien
taholla käsitettäisiin, että maailmassa on muita ja älyllisempiäkin
yhteiskunnallisen olemisen muotoja kuin ns. ”länsimaiden demokratia”,
jonka de facto diktatorinen ja sosio-ekologisesti tuhoisa perusolemus
tulee päivä päivältä selvemmin esille.

Pohjoiskorealaiset ja myanmarilaiset mediat eivät syydä lokaa Suomen
päälle. Mikä helvetin moraalinen oikeus suomalaisella medialla on
hyökkäillä sellaisia kaukaisia maita kohtaan, joista ko. toimittaja
tässäkään tapauksessa ei näytä tietävän tuon taivaallista?

Toim. huom.:
Maailman viidestä kommunistisesta maasta P-Korea on sosialistisin. Kiina, Vietnam, Laos ja Kuuba ovat osin vapauttaneet talouttaan ja lieventäneet aiempaa sortoaan, joskin tempoilua molempiin suuntiin on nähtävissä. Kenraali Ne Winin vallankaappaus päätti Burman demokratian ja siirsi maan ”Burman sosialistiselle tielle” vuonna 1962. Opposition protestit johtivat vuonna 1988 uuteen sotilasvallankaappaukseen, joka säilytti sosialismin taloudenhoidon ja sorron muttei enää ole jatkanut ideologian eksplisiittistä paatosta vanhaan malliin, kun sosialismi on rapistunut muualla maailmassa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kominform: HS sorsii Burmaa ja Pohjois-Koreaa Washingtonin talutusnuorassa

  1. Dr.Phill toi viime jaksossaan TV:ssä esiin Caribian saarten nuorten tyttöjen ryöstöt ja osan kohtaloita.Jäi mieleen esimerkiksi erään tytön kohtelu,jossa tyttö oli makaamassa naula päähän lyötynä sätkytellen hermostoistaan ja asiakas päällä nauttimassa palveluista.Suomalainen voi tapansa mukaan olla silloin jäävisivustsa katsoja asioille,ja yrittää leimata tämänkin valheeksi idioottimaisella joukkohyväksynnällään.Kun vastaavilla ihmisillä Suomesta lähteneenä tapahtuu jotain edes sinne päin,kyllä ovat useimpien uutiskanavien ja lehdistön seurattavina.Onko kyseisellä ulkomaanihannoinnilla sitten mitään omaa vastuuta,lähteä hain kitaan? Ei koska silloin se on yksityisyyden polkemista.Kun jotain tapahtuu onkin asia koko yhteisön? Ja tietenkin kaikkein tärkeintä on saada imago nousemaan tähtiin Suomessa em. matkojen jälkeen.Omaiset olivat murheen murtamia ymmärrettävästi tyttäriensä kohtaloista,Dr. Phill ohjelmassa.Tohtori pyrki lopettamaan USA:n Turismin näille epåäökiitollisille saarille,kunnes sinne saataisiin jonkinlainen turva turisteille. Miten Suomi turisteineen reagoi? Ainakin Dr. Phill joka ohjelmineen tuntuu kovin suositulta,on saannut kateutta ja nälvimistä netissämme.Sukujuuriemme lähtökohdathan ovatkin vanhempien tutkimusten mukaan siperiasta,jolloin senpuoleinen ismi on kai painavampaa kuin sanomat jotka varoittavat muilta tahoilta.En ole teille kateellinen.Painukaa vain mihin ikinä haluatte matkoille,mutta älkää tulko ruikuttamaan vastoinkäymisistä takaisin,vaan sätkytelkää kuvattu naula päässänne viimeiseen asti Suomalaisella sisulla.Asia on täysin itse hankittua yksityisyyttä.Jos maamme oli ennen lintukoto ja kaipasitte korpinnokkaan,niin odottakaa,niin saatte täyttynyksen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s