1300-luvun muslimioppineella meille paljon opetettavaa

Onko tämä Francis Fukuyaman sanoin historian loppu? Vai historian lopun loppu? Onko tämä, kuten Samuel Huntington sanoisi, sivilisaatioiden törmäys? Vai onko tämä sivilisaatioiden sota barbarismia vastaan? Mitä tämä kaikki merkitsee? Nämä ja muut ”suurteoreetikot” väittävät selittävänsä paraikaa kokemamme kriisin, mutta ei amerikkalaisilla guruilla ole mitään monopolia viisauteen. Yhtä valaisevia näkemyksiä aikamme maailmanhistoriaan löytyy eräältä muslimihistorioitsijalta, joka kirjoitti yli 600 vuotta sitten.

Ibn Khaldun (1332-1406) oli yhtä arvostettu valtiomiehenä ja tuomarina kuin oppineena, mutta hänet muistetaan parhaiten juuri kolossaalisen Universaalihistorian (Kitab al-Ibar) kirjoittajana, ja etenkin tuon teoksen johdanto-osasta ”Muqaddimah”. Hänen perheensä oli pakolaisia reconquistasta, jossa kristityt valloittivat Espanjan takaisin, ja Ibn Khaldun palveli useita Pohjois-Afrikan ja Granadan hallitsijoita.

Ibn Khaldun kuoli Kairossa seikkailurikkaan elämän päätteeksi, menetettyään koko perheensä haaksirikossa. Hänen viimeinen seikkailunsa oli viimeisen suuren mongolialais-tataarilaisen valloittajan Tamerlanin (Timur Lenkin) kohtaaminen Damaskoksessa. Tamerlanhan oli hävittänyt niin suuren osan siitä klassisesta islamilaisesta sivilisaatiosta, jonka kulmakiviin Ibn Khaldunin historia lukeutui.

Ibn Khaldunista ei tee meidän aikamme kannalta merkittävää pelkästään se, että hän kirjoitti muslimina ja suorastaan ensyklopedisellä tiedolla islamilaisesta maailmasta, vaan myös hänen menetelmiensä uudenaikaisuus. Lännen keskiaikaisessa historiankirjoituksessa ei ollut mitään häneen verrattavaa. Ibn Khaldun on todisteiden käyttämisessä empiirinen ja kriittinen, ja yrityksissään ymmärtää historiallisia muutoksia järjestelmällisen kiihkoton ja rationaalinen.

Muqaddimahissa (1377) Ibn Khaldun esittelee monimutkaisen historianfilosofian, joka edelleen ansaitsee vakavan huomion. Hän ennakoi moderneja yrityksiä selittää kulttuurien romahduksia ilmastomuutoksilla. Hän esitti kehittyneen analyysin vapaakaupasta, markkinataloudesta ja oikeusperiaatteista jo kauan ennen Adam Smithiä. Poliittisena ajattelijana hänen maallisessa katsantokannassaan oli paljon yhteistä Machiavellin ja Hobbesin kanssa. Vaikka arabialainen determinismi näkyykin hänen työnsä pohjalla, Ibn Khaldun ei kohtele ihmisiä passiivisina uhreina, vaan aktiivisina toimijoina, joilla on vastuu omasta kohtalostaan. Muqaddimah on kosmopoliittisen ja humanistisen sivilisaation työtä – jotain täysin vastakkaista eräiden nykyisten islamististen valtioiden taantumukselliselle ja teokraattiselle fundamentalismille.

Ibn Khaldun ansaitsee tulla verratuksi niihin teorioihin, jotka ovat nykyisin muodissa länsimaissa. Fukuyama esimerkiksi väittää, että rationalismi ja tiede kukoistavat vain yhteydessä liberaaliin demokratiaan ja kapitalismiin; seurauksena historia on tullut loppuunsa. Kirjassaan ”Imperiumi” – joka on nyt valloillaan Amerikassa – uusmarxilaiset Michael Hardt ja Antonio Negri esittävät, että globalisaatio on synnyttänyt uuden, universaalin ja riistävän muodon imperialismista, ja että se voidaan kukistaa ainoastaan ”joukkojen” avulla; globaalin proletariaatin, joka on luova ei-riistävän maailmanjärjestyksen. Huntington puolestaan katsoo parhaaksi jakaa maailman seitsemään tai kahdeksaan kilpailevaan sivilisaatioon. Länsi on näistä vain yksi – sidottu jatkuvaan kamppailuun loppujen kanssa, näiden puolestaan pitäessä itsensä hengissä läntistä teknologiaa hyödyntämällä. Kaikki nämä teoriat ovat optimistisia ja progressiivisia.

Ibn Khaldunin historianfilosofia on päinvastoin pessimististä ja syklistä. Hänen tutkimuksensa valtava näköala johtaa hänet päättelemään, että kaikki sivilisaatiot käyvät läpi useita vaiheita, alkaen nuoruudesta ja päättyen seniliteettiin. Hän ei tee poikkeusta muslimivaltioiden kohdalla, vaikka hurskaana muslimina hän luonnollisesti allekirjoittaakin islamin maailmanlaajuisen mission, jonka on määrä lopulta käännyttää tai tuhota vääräuskoiset.

Ibn Khaldun väittää, että sivilisaatio (umran) nousee vain, kun vallitsee ”asabiyah”, solidaarisuus: tietoisuus yhteisöllisistä tai verisiteistä. Hän vertaa beduiinien kaltaisia nomadikansoja paikalleen asettuneisiin, jotka ovat paljon sivistyneempiä, mutta menettävät vähitellen kykynsä solidaarisuuteen. Paikalleen asettunut kulttuuri on sivilisaation päämäärä, joka luo välttämättömät edellytykset tieteille ja taiteille kukoistaa. Sen ei tarvitse olla liberaali tai demokraattinen, mutta kauppa ja yksityisomistus ovat olennaisia. Paikalleen asettuneen kulttuurin myötä tulevat kuitenkin myös luksus ja vauraus, jotka johtavat turmeltumiseen. Ibn Khaldun erittelee erityisen tuhoisiksi ilmentymiksi aviorikoksen ja homoseksuaalisuuden. Lopulta seniili sivilisaatio hylkää uskonnon ja siten sinetöi kohtalonsa.

Mitä siis Ibn Khaldunilla on meille kerrottavana tämänhetkisessä tilanteessa? Amerikka ja Eurooppa ovat takuulla paikoilleen asettuneita sivilisaatioita, kun taas heidän terroristivastustajansa ovat nomadisia, askeettisia ja villejä. Hyökkäykset New Yorkiin ja Washingtoniin ovat koetus läntiselle solidaarisuudelle. Ibn Khaldunin mukaan kun dynastia (tai valtio) on tullut seniiliksi, sen hajoaminen on väistämätöntä. Solidaarisuuden rapauduttua sivilisaatio pyrkii kompensoimaan vajeen mahtipontisuudella. Niinpä se säätää liiallisia veroja ja takavarikoi yksityisomaisuutta, vieden siten pohjaa vauraudelta, johon sen voima perustuu. Amerikka, samoin kuin muslimi-imperiumien kalifaatit, on laajentanut valtaansa niin, että sen voima näyttää rajattomalta. Kuitenkin kun umaijadien ja abbasidien dynastiain vaikutus oli kerran kohdannut huippunsa, ne alkoivat väistämättömän alamäkensä.

Sodan lopputuloksista Ibn Khaldun väittää, että psykologiset tekijät ovat sotilasvoimaa tärkeämpiä. Lännen on voitettava propagandasota Osama bin Ladenia vastaan. Ne yhteiskunnat, joista terroristit ovat kotoisin, ovat vähintäänkin yhtä paikalleen asettuneita ja korruptoituneita kuin länsi. Amerikka on edelleen elinvoimainen sivilisaatio ja enemmän kuin tasaveroinen terroristien haasteen rinnalla. Sen voima näyttää rajattomalta. Mutta sen on varottava hybristä (turhamaista tietäväisyyden kuvitelmaa).

Ibn Khaldun on hyödyllistä lääkettä nykyisin vallitseville progressiivisille teorioille. Hän muistuttaa meitä siitä, että kaikki sivilisaatiot lopulta sortuvat, hyytävillä sanoilla mustansurman vaikutuksista: ”Oli kuin olemassaolon ääni maailmassa olisi kutsunut unhoitusta ja rajoja, ja maailma olisi vastannut tähän kutsuun.” Kuitenkin tuho toi mukanaan ”uuden ja toistuvan luomisen, maailman, joka oli syntynyt uudesti olemaan olemassa”. Muslimit samoin kuin ei-muslimit voivat saada rohkeutta tältä sufilaiselta viisaalta, joka eli aikana, jona epävakaus oli vielä meidän aikaammekin suurempaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin The Daily Telegraph -lehdessä perjantaina 26.10.2001. Suomennoksen toimitti Anssi Kullberg.

Linkkejä:
Ibn Khaldun 1332-1395
Ibn Khaldun on the Web
An Islamic Perspective on the Wealth of Nations
Minaret of Freedom Institute

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s