Kun Juri Andropov nousi KGB:n johtoon 1967, alkoi modernin terrorismin aika kaikkialla maailmassa. Vuosina 1967-68 Länsi-Euroopassa raivosivat vasemmistolaiset opiskelijamellakat, punaiset terrorisolut saivat alkunsa ja libanonilaiskristitty Georges Habash perusti palestiinalaisen terroristijärjestö PFLP:n.

Andropovin läheisenä avustajana toimi Brezhnevin lanko Semjon Tsvigun, joka sittemmin edisti KGB:ssä vävynsä Viktor Butin vakoojanuraa. But oli syntynyt Smolenskissa 1967 ja käytti myöhemmin useita nimiä. Hänellä on vähintään viisi passia eri maista ja asuntoja ympäri maailmaa.

Jevgeni Primakov toimi KGB:n vakoojana 60-luvun Egyptissä, josta kesään 1968 mennessä oli tullut KGB:n tärkein sillanpää Lähi-idässä. KGB kärsi kuitenkin katkeran tappion toukokuussa 1971, kun Anwar Sadat puhdisti suuren osan KGB:n agenteista. KGB liittoutui tällöin islamististen Muslimiveljien kanssa ja Sadat murhattiin 1980. Näihin aikoihin KGB:n kanssa lienee tullut yhteyteen nykyinen Al-Qaidan kakkosmies, Ayman az-Zawahiri.

Äärivasemmistolaisuuden palo alkoi hiipua kaikkialla lännessä 70-luvun lopulla, joten KGB siirsi painopisteensä Lähi-itään, jossa sen tärkeimpiä liittolaisia olivat Irak ja Etelä-Jemen. Al-Qaidan kolmosmies Abu Zubaida, joka on osoittautunut Irakin arabisosialistisen Baath-puolueen aktivistiksi, on yhteys näiltä ajoilta. Kabulista saaduissa Al-Qaidan rekistereissä jemeniläiset ovat suurimpana ryhmänä. Jemenistä on peräisin myös Usama bin Ladinin suku.

KGB tuki islamisteja

Vuonna 1979 ajatollah Khomeinin vallankumous loi islamistisen valtion Iranissa. Moskovasta tuli parissa vuodessa islamistisen Iranin tärkein liittolainen ja aseistaja. Lähi-idän marxilaisista terroristeista tuli pian islamisteja, mutta amerikkalaisviha pysyi ennallaan.

Samana vuonna Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin. Entinen KGB:n upseeri Vasili Mitrohin paljasti viime kuussa KGB:n käyttäneen Afganistanissa ”false flag” -strategiaa: se aseisti ja koulutti islamistisia provokaattoriryhmiä, jotka väittivät saavansa tukensa CIA:lta, ja 1983 näitä ryhmiä toimi Afganistanissa 86. KGB solutti ainakin 200 agenttia Pakistaniin ja 110 Iraniin.

Saattoi johtua KGB:n soluttautumisesta Pakistanin tiedustelupalvelu ISI:hin, että CIA:n tuki päätyi pitkään aivan väärälle taholle: KGB:n provokaattoriksi osoittautuneelle kiihkoilijalle Gulbuddin Hekmatyarille. Hekmatyar oli bin Ladinin työnantaja ja tärkein afgaanikontakti. Saadakseen arabijärjestöjen tuen suuntautumaan KGB:n perivihollisen Ahmad Shah Massoudin asemesta Hekmatyarille, bin Ladin murhautti palestiinalaisen Abdullah Azzamin ja otti hallintaansa tämän järjestön, josta tuli Al-Qaida. Brittitiedustelu oli CIA:ta tarkkanäköisempi ja toimitti Stingerinsä oikeaan paikkaan, Massoudille.

KGB:n vaihtaessa puolta Irakista Iraniin, myös sen tukemat terroristit siirtyivät Iraniin, Syyriaan ja Libanoniin. Irakilainen PFLP:n jäsen Hagop Hagopian oli perustanut jo 1970-luvulla armenialaisen terroristijärjestö ASALA:n, joka jakoi yhteiset koulutusleirit PFLP:n kanssa Bekaan laaksossa 1977-82. Vuodesta 1987 ASALA aktivoitiin azereja vastaan ja se siirtyi lähes kokonaisuudessaan ”komentajiksi” Karabahiin, josta on tullut Kaukasian tärkein terroristipesäke.

Talibanin perusti kaksi entistä kommunistia ja mahdollista KGB:n provokaattoria, mulla Borjan ja mulla Omar, joista kumpikaan ei ollut oikea mulla. He olivat olleet Vallankumouksellisen islamilaispuolueen aktivisteja. Asevoimansa Taliban sai kommunistikenraaleilta, jotka kasvattivat parrat ja antoivat itselleen uuden nimen.

Talibanin tukemisesta on syytelty Pakistania ja USA:ta, mutta ratkaiseva tuki tuli Venäjältä. Kommunistikenraalien lisäksi apu tuli suorana asetukena sekä Turkmenistanin kautta että lentoteitse. Lentokuljetuksia johti Viktor But.

”Kuoleman kauppias”

Neuvostoliiton hajottua Butista oli tullut asekauppias. Hän oli ensin YK-joukoissa Angolassa ja aloitti sitten asekaupan Afganistaniin ja Afrikkaan. Hän ilmaantui lentorahtiyrittäjänä Belgiaan 1995 ja kuljetti sittemmin aseita mm. moniin Afrikan maihin, Serbiaan, Bosniaan, Irakiin ja tamilitiikereille.

Vuodesta 1997 But järjesteli asekuljetuksia Talibanille Arabiemiraateista käsin. YK:n sanktiot, jotka määräsivät kaikki lastit Afganistaniin tarkastettaviksi, eivät haitanneet liiketoimintaa, koska Clintonin hallinto oli tammikuussa 2001 järjestänyt viimeisenä palveluksena Moskovalle, että venäläisiä ei tarkastettu. Kuten Hekmatyarin kohdalla, jälleen kerran tarvittiin brittitiedustelua kääntämään CIA:n katse oikeille jäljille.

Kesällä 2001 Pakistanin tiedustelupalvelu sieppasi faxin, joka koski Butin asetoimituksia Talibanille armenialaislentäjien avulla, koodilla ”kalaa Tansaniasta”. Itä-Afrikan lähetystöpommittajia oli kutsuttu koodisanomissa ”kalamiehiksi”. Venäjän sotilastiedustelu taas tunnetaan päämajansa lempinimen perusteella ”Akvaariona”. Vähän ennen räjäytyksiä Venäjän suurlähettilääksi Tansaniaan oli lähetetty mafiakytköksistä epäilty entinen Tshetshenian nukkehallitsija Doku Zavgajev.

Butin aseiden pääalkuperä on Transnistria, Venäjän miehittämä ja kommunistien hallitsema siivu Moldovan ja Ukrainan välissä. ETYJ:in edustaja Kimmo Kiljunen raportoi syyskuussa, että ”Venäjä on kiitettävällä tavalla käynnistänyt asevarikkojensa purun Moldovasta”.

Moldovan tiedustelujohtaja Valeriu Pasat varoitti samalla, että Transnistriasta on tullut terrorismin ja asekaupan keskus, jossa toimivat mm. kurdijärjestö PKK, Hamas, Hizbollah ja Muslimiveljet. Transnistrian valvojana toimii Primakov, joka ehti ennen nimitystään Venäjän Ukrainan-lähettilääksi palvella ulkomaanvakoilu SVR:n johtajana, ulko- ja pääministerinä.

Jane’s Intelligence Review paljasti helmikuussa, että jopa 200 Al-Qaidan sissiä salakuljetettiin Pakistanista Ukrainaan. Salakuljettajat olivat Butin henkilökuntaa ja kohde luultavasti Transnistria. But jakoi lausuntoja Moskovan-palatsistaan samaan aikaan, kun Venäjän Interpol väitti, ettei Butia löydy Venäjältä. Sitten Venäjän sisäministeriö ilmoitti, ettei se enää epäilekään etsintäkuulutettua Butia.

Kun USA oli uskovinaan Venäjän väitteitä Al-Qaidan piileskelystä Pankisin solassa ja lähetti joukkojaan Georgiaan, Venäjä jäi kihisemään kiukusta. Tosiasiassa Al-Qaidan johtajat katosivat Iranin kautta Turkmenistaniin. Hekmatyarkin sai helmikuussa käskyn ”kadota” Teheranista. Pankisia todennäköisempiä piilopaikkoja lienevätkin Venäjän sotilastiedustelu GRU:n hallinnoimat separatistitasavallat Karabah, Transnistria ja Abhasia. Etenkin nyt, kun Turkmenistanin johdon yhteydet bin Ladiniin ovat käyneet selviksi ja todisteita on hävitetty Turkmenistanin tiedustelujohdon ”puhdistuksilla”. Yhdysvallat pitänee asiasta pientä ääntä, koska niin kauan kuin Venäjän johto voi säilyttää kasvonsa, se joutuu myös nielemään ylpeytensä amerikkalaisten vahvistaessa jalansijaansa Uzbekistanissa, Kirgisistanissa ja Georgiassa.

Kirjoittajasta:
Anssi Kullberg on Suomen Paneurooppa-nuorten varapuheenjohtaja, toiminut Ulkomaalaisviraston tutkijana ja Suomen Islamabadin-edustuston harjoittelijana, sekä vastikään palannut Pakistanista ja Afganistanista.