Nuoret haluavat Euroopan unionin, joka toimii. Tämä tarkoittaa niin konkreettista toimintaa kansalaisten puolesta kuin valmiutta muuttua uusien haasteiden edessä. Unionin tavoitteiden, vapauden, rauhan ja hyvinvoinnin toteutuminen ei saa kaatua raskaaseen byrokratiaan, lakritsipiippujen kieltämiseen tai jäsenvaltioiden väliseen riitelyyn. Unioni on liian arvokas yhteistyön väline uhrattavaksi lyhytnäköisyydelle.

Unioni on tullut vaiheeseen, jossa sen on kohdattava ongelmansa ja valittava kurssinsa. Miten unionin laajentuminen vaikuttaa päätöksentekoon? Miten demokratian toteutuminen ja vallanjaon legitiimiys voidaan turvata? Mitä merkitsee eurooppalainen hyvinvointi ja turvallisuus maailmassa? Mitä rajat ylittäviä keinoja voidaan käyttää esim. työttömyyden, syrjäytymisen ja rasismin vastaisessa työssä? Miten nuorten osallistumista voidaan edistää?

Tulevaisuuskonventti suunnannäyttäjänä

Näitä kysymyksiä pohditaan parhaillaan Valéry Giscard d’Estaingin johtamassa tulevaisuuskonventissa, jonka on tarkoitus saada aikaiseksi perustuslaillinen sopimus Euroopan unionille. Kyse on lakien laista, jolle kaikki jäsenmaiden ja unionin välinen yhteistyö viime kädessä pohjautuu. Sopimuksessa säädetään koko unionin laillisestä perustasta, muun muassa jäsenmaiden ja unionin välisestä toimivallanjaosta sekä laajoista unionin rakenteiden uudistuksista. Samalla säädetään niinkin herkästä aiheesta kuin mahdollisesta yleiseurooppalaisesta puolustuksesta.

Perustuslaillisen sopimuksen keskiössä on kuitenkin jäsenmaan yksittäinen kansalainen, jokainen meistä. Sopimus kirjoitetaan unionin kansalaisille ja siihen liitettäneen esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksien luettelo. Siksi sopimuksen arvo on merkittävä niin tosiasiallisesti kuin symbolisesti. Järjestämällä laajapohjaisen tulevaisuuskonventin unioni pyrkii tarttumaan tehtävistään tärkeimpään ja vaikeimpaan: miten tulla kansalaisten lähelle ja keskelle. Toimiakseen unionin on osoitettava tarpeellisuutensa ja ansaittava toimivaltansa. Miten tämä onnistuu?

EU:sta uskottava ja toimiva kokonaisuus

Nuorten mielestä unioni voi ja sen täytyy tulla lähemmäksi kansalaisiaan ensinnäkin olemalla aktiivinen maailmanlaajuinen toimija. Pelkät kansalliset voimavarat ja keinot eivät riitä globaaleihin ongelmiin puuttumiseksi; ympäristön pilaantuminen ja kansainvälinen turvallisuusrakenne vaativat laajapohjaisia ratkaisuja. Unionin on toimittava yhä tehokkaammin ja maantieteellisesti yhä kauempana näiden ongelmien hoitamiseksi. Sodat ja katastrofit satuttavat ja vahingoittavat meitä, vaikka ne esiintyisivät Suomen ja EU:n ulkopuolella—miksei unioni kykene uskottavaan ulkopolitiikkaan? Kokoa ja voimaa unionilla olisi.

Toiseksi, unioni voi ja sen täytyy osoittaa toimivuutensa paikallisesti jäsenvaltioiden alueella. Paljon puhuttu subsidiariteetti- eli toissijaisuusperiaate tarkoittaa juuri tätä—unionin on siirrettävä toiminta tasolle, joka sen parhaiten toteuttaa. Moniin ongelmiin löytynee lääkkeitä jäsenmaiden hallitusten välisestä yhteistyöstä. Usein näiden lääkkeiden annostelun osaa kuitenkin hoitaa parhaiten kunta- tai muu alueellinen taso, joka tuntee paikalliset olot. Kansallisvaltio ei enää välttämättä ole tehokkain yksikkö nykyisiin haasteisiin ja ongelmiin tarttumiseksi. Valtioiden sisäiset alueelliset erot kasvavat. Myös Suomi on paljon monimuotoisempi kuin kansalliset televisiokanavat pystyvät esittämään.

Nuorisokonventti vetosi pääministeriin

Monien muiden ajatusten ohella tällaisia kysymyksiä ja näkemyksiä esitettiin toissa viikolla järjestetyssä Suomen kansallisessa nuorisokonventissa. Kahden päivän aikana 120 nuorta eri puolilta maata keräsi kannanottonsa loppuasiakirjaan, joka luovutettiin pääministeri Lipposelle. Konventin ilmapiiri oli käsin kosketeltavan innostunut, mutta myös asiantuntevan objektiivinen. Suomella on koulutettu nuoriso, joka tietää ja osaa—vaikeisiinkin aiheisiin tartuttiin tarmolla. Nuoret ovat valmiita ottamaan niin maailmanlaajuiset kuin paikallisetkin haasteet vakavasti.

Ennen kaikkea nuoret ovat valmiita viemään unionin uuteen vaiheeseen. Yhteistyö unionissa ja muissakin kansainvälisissä järjestöissä ei saa olla pelkästään kansallisten hyötyjen haalimista, vaan se on myös itseisarvo. Miten muuten voimme lisätä hyvinvointia ja rakentaa ihmisten välistä suvaitsevaisuutta? Miten turvata ihmisoikeudet ja huomioida vähemmistöjen asema? Miten muuten voimme estää sotien käyttämisen politiikan jatkeena? Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii lopulta yksittäisen kansalaisen puhuttelemista. Suvaitsevaisuutta voi oppia ja sitä opitaan parhaiten kulttuurien välisellä vuorovaikutuksella. EU:n tulee tätä edistää, vaikkapa vaihto-ohjelmien avulla.

Nuorten mielestä unioni voi ansaita kansalaistensa hyväksynnän vain tekemällä päätökset ja panemalla täytäntöön toimet siellä, missä ne ovat järkevimpiä ja tehokkaimpia. Näin varmistetaan unioni, joka toimii kansalaisten mielestä. Keskustelua unionin tulevaisuudesta ei ole mielekästä käydä asettamalla vastakkain esimerkiksi valtioliitto ja liittovaltio. Tärkeää ei ole se, miksi yhteistyötä kutsumme, vaan se, mitä sillä saamme aikaiseksi. Hulina perustuslaillisen sopimuksen ympärillä on lisännyt kansalaiskeskustelua ja positiivisella tavalla avannut unionin uusille näkökulmille. Myös suomalaisille nuorille on annettu mahdollisuus vaikuttaa tähän prosessiin. Tartumme siihen innokkaasti, mutta myös vakavin mielin, onhan kyse keskeisestä osasta tulevaisuuttamme.

Mitä enemmän unionilla ja jäsenvaltioilla on rohkeutta ja kaukokatseisuutta vastata esitettyihin haasteisiin juuri nyt, sitä paremmat lähtökohdat unionilla on toimia tulevaisuudessa.

Kirjoitus edustaa kansallisen nuorisokonventin EU:n perustat, rakenteet ja tulevaisuus -työryhmän kantaa unionin kehitykseen.

Kirjoittajasta:
Kirjoittaja opiskelee Turun Kauppakorkeakoulussa, ja on aktiivinen osanottaja maamme nuorisopolitiikkaan.