Taloustieteilijät ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, että hintasääntely luo pulaa ja tehottomuutta, myös asuntomarkkinoilla. Silti poliitikko toisensä jälkeen sortuu siihen voidakseen sanoa: ”Minä en ole toimeton kansalaisten asuntopulan edessä!”

”Korkea” vuokratasomme ei ole korkea, vaan aika oikeassa suhteessa asuntojen hintaan. Jos haluat asua halutulla paikalla ja/tai suuressa asunnossa, se tulee kalliiksi, olet sitten vuokralla tai omistusasujana. Ellei näin olisi, syntyisi pula halutuimmista asunnoista, ja meidän tulisi arpoa niihin muutama etuoikeutettu sen sijaan että nyt markkinamekanismi poistaa jonosta ne, jotka kohtuudella voivat asettua muualle. Lisäksi ei-etuoikeutetut joutuisivat kustantamaan tuon alemman asumisen hinnan. Kouluesimerkki vuokrasääntelyn tuhoista ovat Tukholman sadan vuoden asuntojonot.

Jos asumista halutaan tukea sosiaalisesti, ainoa kestävä tapa on maksaa selvää rahaa köyhille. Osoittamalla heille tietty asunto vähennetään heidän ja muiden valinnanvaraa, eikä se tule lainkaan halvemmaksi, ellei asuntoa korvauksetta sosialisoida osin tai kokonaan, mikä on paljon haitallisempaa kuin periä vastaava summa vaikkapa pääomaverona.

Vastaavasti omistusasumisen tukeminen on yhtä päätöntä. Vuokra-asunnossa asuminen on arvokas etu, ja siitä maksetaankin 29 % pääomatuloveroa (vuokrasta). Omistusasunnossa asuva (”vuokraa itselleen maksava”) ei tätä asumistuloveroa enää maksa, toisin kuin yhä monissa muissa Euroopan maissa, ja näin valtio pakottaa ihmiset omistusasuntoihin rangaistusveron uhalla. Veron palauttaminen tasapuolistaisi asukkaiden kohtelua ja näin antaisi heidän valita vapaasti itselleen sopivimman asumismuodon. Tästä verosta pitäisi tietysti saada vähentää asumisen kulut, kuten yhtiövastike ja asuntolainan korot (jotka saa nyt vähentää, vaikka niillä rahoitettu asumistulo on verovapaata!). Tuotolla tulisi tietysti keventää työn verotusta.

Miksi sitten asuminen on niin kallista, että saadakseen asua Helsingin keskustassa keskituloinen joutuu käyttämään hyvin suuren osan tuloistaan asumiseen?
Siksi, että

• niin moni keskituloinen haluaa sinne niin paljon, että on valmis maksamaan siitä tuollaisen summan;
• sinne on kaavoitettu niin vähän asuntoja, samoin lähiseudulle ja hyvien liikenneyhteyksien päähän – pitäisikö siis kaavoittaa pilvenpiirtäjiä tai muuten tiheämpää asumista?
• poistamalla muuttoliikettä kiihdyttävää sääntelyä
  (esim. työmarkkinoita vapauttamalla voitaisiin antaa useamman työllistyä kotiseudullaan, vaikkei sikäläisten potentiaalisten uusien työpaikkojen tuottavuus yltäisikään kalliin Helsingin palkkatasoon)

Tämä selittää vain tonttien hintaa. Päälle tulee rakentamisen hinta. Sitä voi laskea

• vähentämällä palkkasääntelyä ja tekemällä sosiaaliturva työntekoon kannustavaksi, jolloin alan työvoiman tarjonta ja työllisyys paranevat ja rakentamisen palkkamenot vähenevät
• sallimalla vapaammin myös vierastyövoiman käyttö (mm. virolaiset)
• keventämällä verotusta, jolloin rakentamisen hinta ja ostajien tulotaso paranevat (maapohjan hintaan tämä ei auta)
• lisäämällä kilpailua rakentajien kesken. Nykyinen sääntely monopolisoi markkinoita, lisäksi kunnallinen kaavoituskorruptio suosii tiettyjä puolueita ja poliitikkoja tukevia toimijoita. Eräs tapa minimoida tämä korruptio olisi ottaa käyttöön muualla yleinen kaavoitushyödyn verottaminen kunnalle, jolloin korruptio rakennusoikeuden saamiseksi muuttuisi liki kannattamattomaksi. Tänä vuonna hallitus ottikin askeleen tähän suuntaan.

Ainoa peruste ”sosiaalisille vuokra-asunnoille” voisi olla se, että markkinat eivät kerta kaikkiaan tarjoaisi joillekuille asuntoa. Todennäköisesti tämä ei pidä paikkaansa, vaan ongelmatapauksetkin olisi halvempi asuttaa markkinoilla julkisen sektorin tuelle kuin julkisen sektorin omistamiin asuntoihin. Mikäli näin ei ole, ko. asunnot tulisi ensisijaisesti ostaa markkinoilta käytettyinä ja eri puolilta kaupunkeja, ei rakentaa vuokraslummeja valtion tuella.

Linkkejä:
Tukholman sadan vuoden asuntojonot