Yhä köyhemmät maat ovat alkaneet tuottaa kahvia, ja syntynyt ylituotanto on tietenkin laskenut kahvin hintaa. Markkinatalous johtaa siihen, että hinta asettuu tasolle, jossa kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret, eli alalta poistuvat ne tuottajat, jotka pystyvät ansaitsemaan enemmän muualla, ja jäljelle jäävät vain ne, jotka kipeimmin tarvitsevat kahvintuotannon tuloja.

Tällä tavalla maa toisensa jälkeen siirtyy yhä vaativampiin tuotteisiin ja sen myötä korkeampaan palkkatasoon ja toisaalta vielä köyhemmille syntyy tilaa tehdä yksinkertaisempia tuotteita. Jopa Reilun kaupan edustajat toteavat (Päivän peili 2.5.): ”Maailmassa on 10 %:n ylituotanto, reilu kauppa ei siihen auta, mutta markkinatalous kyllä poistaa sen ajan mittaan. Sen sijaan reilu kauppa auttaa siihen, että sen jälkeen hinta asettuu reilulle tasolle.”

Miksei kaikki sitten ole hyvin?

Korjausliikkeet eivät aina tapahdu hetkessä. Moni yrittäjä olettaa matalien hintojen olevan ohimenevä ilmiö ja jää alalle liian pitkäksi ajaksi. Lisäksi ”reilu kauppa” tarjoaa jo vaurastuneiden maiden viljelijöille mahdollisuuden jopa kolminkertaisiin tuloihin, mikä houkuttelee heitä jäämään alalle köyhempien maiden viljelijöiden esteeksi – eihän ”reilu kauppa” kuitenkaan lisää kahvin kysyntää, ennemmin päinvastoin korottaessaan kahvin hintaa ja syyllistäessään niitä, jotka eivät tätä korkeampaa hintaa maksa.

Kansanterveydellisesti kahvin kulutuksen väheneminen voi olla hyvääkin, mutta banaanien ja monien muiden kehitysmaatuotteiden osalta ilmiö on haitallinen, ja eräs tehottomimmista tavoista siirtää rahaa rikkailta köyhille, vaikkei tietenkään AIDSin tai tullimuurien kaltainen tappaja.

Miten kehitysmaita voi oikeasti auttaa?

Kehitysmaiden talouden ykkösasiantuntijana maassamme tunnettu professori Pertti Haaparanta onkin todennut, että ylimääräinen raha kannattaa antaa ennemmin kehitysapuun kuin reilun kaupan banaanien ostamiseen.

”Kaikkein parasta politiikkaa kehitysmaiden kannalta olisi painostaa EU:ta poistamaan tullit, jonka jälkeen kahvia kannattaisi myös jalostaa kehitysmaissa.”

Nyt perimme tulleina kehitysmailta tuplasti sen mitä annamme kehitysapuna, ja päälle tulevat vielä lukuisat muut tuonnin esteet, mm. suuryrityksiä suosivat tuontikiintiöt. Purkamalla kaupan esteet kaikkien tuotteiden osalta voisimme saada sekä maailman että erityisesti kehitysmaiden vaurauden nopean kasvun uralle – nythän rikkaat maat sääntelevät kauppaa vahvimpien kansallisten lobbausryhmien eduksi. Ranskan maanviljelijät tai USA:n terästeollisuusyritykset katsotaan tärkeämmiksi kuin tavalliset kansalaiset tai kehitysmaiden köyhät.

Linkkejä:
VS: ”Reilu kauppa” kehitysmaiden kyykytyksen verukkeena
HS: Reilu kauppa
reilukauppa.fi