Afganistanista ei mitään uutta?

Edelleen törmää ajoittain väitteisiin, joiden mukaan Afganistanissa mikään ei olisi muuttunut sitten Talibanin aikojen. Väitteiden taustalla on useimmiten tahoja, jotka haluavat kyseenalaistaa Yhdysvaltain johtaman liittouman Afganistanin-operaation onnistumisen. Nuo väitteet ooittavat lähinnä väittäjän suhteellisuudentajun puutetta. Toki sellaista voi tulla päähän sille, joka ei ikinä ole ollut Afganistanin lähelläkään, koska hän perustaa koko käsityksensä sille, mitä ja kuinka paljon asiasta on puhuttu tiedotusvälineissä.

Afganistaniin ei kiinnitetty juuri mitään huomiota tiedotusvälineissä ennen kuin Taliban keksi räjäyttää pari Buddhan patsasta Bamianissa. Ja sitten uudelleen, kun liittouma hyökkäsi sinne ja kukisti Talibanin. Sen jälkeen sitä on seurattu paljon tiiviimmin, a) koska siellä on ”meidän miehiä” (liittouman joukkoja ja rauhanturvaajia), ja b) koska toimittajien on nyt mahdollista oleskella ja toimia Afganistanissa.

Koska ”vain huono uutinen on uutinen”, Afganistanista tulee lähinnä narinaa ja valitusta ja jokainen siellä työskentelevä YK:n ja avustusjärjestöjen ihminen yrittää saada median paisuttelemaan ongelmia, koska heidän määrärahansa ja toimintansa rahoitus ovat riippuvaisia siitä, kuinka paljon nämä ongelmat ovat esillä länsimaiden tiedotusvälineissä. Niinpä toimittajat seuraavat tätä samaa agendaa. Sellaisella uutisella, jossa todettaisiin, että Afganistanissa on oikeastaan ihan rauhallista verrattuna yhteenkään ajanjaksoon maan historiassa 25 vuoteen, ei olisi uutisarvoa.

Afganistanissa on toki paljon ongelmia – nimenomaan siellä, mihin amerikkalaisten kontrolli ei ulotu. Joten varmaankin parempi olisi sanoa, että Taliban-tyyppiset ongelmat johtuvat amerikkalaisten resurssien rajallisuudesta – eivät missään tapauksessa siitä, että Afganistaniin mentiin.

Yleisellä tasolla ongelmia on kolmenlaisia, joita tässä käsittelen: konfliktit (suorat turvallisuusongelmat), islamismista tai vanhoillisuudesta johtuvat ongelmat, sekä humanitääriset ongelmat.

1) Sporadiset konfliktit.

Rauhattomimpia alueita on tässä suhteessa kolme:

a) Pohjois-Afganistan, kenraali Dostumin hallitsemat alueet. Jatkuvasti taisteluja eri komentajien välillä (useimmiten kuitenkin varsin pienin miehistötappioin), sekä varsinkin pashtuihin kohdistuvaa vainoa.

b) Khost ja Paktia, Tora Boran vuoret: operaatioita ja taisteluita Talibanin jäljellä olevia joukkoja vastaan; operaatioita ja taisteluja Padshah Khan Zadranin joukkoja vastaan. Nykyisin kuitenkin pääosin tilanne hallinnassa.

c) Pashtualueilla (mm. Kandaharin ympäristö, Jalalabadin ympäristö) Talibanin kannattajien (tarkemmin: islamistien) ja ”Karzaille uskollisten” komentajien välisiä pikkutaisteluja, sekä pashtuheimojen keskinäisiä riitoja. (Afganistanissa perheriidatkin selvitellään yleensä kalashnikovein, joten on vaikeaa erottaa toisistaan ”sotaa” ja ”välikohtausta”.

2) Islamismista ja/tai islamilaisesta vanhoillisuudesta johtuvat ongelmat.

a) Herat, Ismail Khanin hallitsema alue: Iranin vaikutus on suuri ja Ismail Khan rajoittaa sananvapautta, naisten oikeuksia ym. Tilanne on viime aikoina tasaisesti huonontunut, vaikka toisaalta taistelujen suhteen Herat on Afganistanin vakaimpia alueita. Shariaa tulkitaan kuitenkin niin tiukasti että länsimaisesta näkökulmasta on vaikea nähdä, että asiat olisivat huomattavasti parantuneet Talibanin ajoista. Tämä johtuu siitä, että Heratissa amerikkalaisten vaikutus jää pieneksi, kun taas Iranin ääni kuullaan. Niinpä Ismail Khan on esimerkiksi kieltänyt amerikkalaista Radio Free Europea (Radio Azadi Afghanestan) toimimasta Heratissa.

b) Pashtualueet: Afganistanin yleinen konservatiivisuuden taso on sellainen, että asiat eivät näytä noin vain muuttuneen. Muista kuitenkin, että burkhaa käytettiin jo ennen Talibania – ei se ollut Talibanin keksintöä. Sen sijaan tärkeintä on, että nykyisin Talibanin älytön mielivalta on loppunut ja nykyisin ongelmat johtuvat siitä, että afgaanit yksinkertaisesti eivät ole vapaamielisiä esim. nais-, seksi-, ym. asioissa. Alkoholi on tiukasti kielletty koko Afganistanissa (Karzain hyväksymällä ja voimassa olevalla sharialailla). On ymmärrettävä, ettei Afganistan muutu yhdessä yössä kulttuuriltaan sellaiseksi, jossa länsimaiset lehtimiehet ovat tottuneet elämään. Afganistan on paljon vanhoillisempi ja ”takapajuisempi” kuin esimerkiksi naapurimaansa Pakistan. Kabulissa muutos on kuitenkin jo huomattava, ja vanhoillisimmissakin osissa Afganistania musiikki soi basaareissa ja nuoret miehet ovat ajaneet partansa. Vaikka burkhapakkoa ei enää ole säädetty laissa eikä valvota mielivallalla, perheiden oma kontrolli ja naisten tottumus ja pelot liikkua ulkona ”suojattomana” ilman burkhaa istuvat tiukassa. Olisi absurdia lähteä kieltämään burkhaa lailla – kaiken traditionaalisen kieltämisellä ajauduttaisiin vain Uzbekistanin kaltaiseen diktatuuriin.

Nyt täytyy kuitenkin nähdä tarkasti ero islamismin ja islamilaisen konservatiivisuuden välillä! Islamismi on radikaali poliittinen ohjelma, verrattavissa kommunismiin. Sillä on utopia, mutta ennen kaikkea sillä on poliittiseen mielivaltaan ja pakkoon perustuva agenda tuon utopian saavuttamiseksi. Islamilainen konservatiivisuus taas on verrattavissa kristilliseen konservatiivisuuteen: se ei perustu väkivaltaiseen projektiin jonkin utopian saavuttamiseksi, vaan se on säilyttävä aate, jota hallitsee pikemminkin muutospelko kuin muutoskiihko. Konservatiivinen islam kuitenkin sallii vähittäisen muutoksen, kunhan se tapahtuu sukupolvien mittaan ja arvoja kunnioittaen.

Taliban on ultraradikaali liike, ei missään nimessä ultrakonservatiivinen. Ei olekaan ihme, että Talibanilla on paljon yhteistä Afganistanin kommunistipuolueen Khalq-siiven ja maolaisten kanssa. Talibanin tärkeimmät vastustajat puolestaan olivat samoja islamilaisia konservatiiveja (Jamiat-i Islami), jotka vastustivat neuvostovaltaa ja kommunisteja. Se, joka tätä ei ymmärrä, menee jo lähtökohtaisesti harhaan Afganistanin tapahtumien ymmärtämisessä.

Pohjoisen liiton kantava voima oli Jamiat-i Islami, siis islamilaiset konservatiivit, joita johtivat Massoud ja Rabbani. Myös Karzai on konservatiivi. Joukossa on myös ex-kommunistisia opportunisteja, jotka miehittävät mm. ministeriöiden virkamiehistöä ja kaveeraavat mielellään YK:n väen kanssa. Tietyt järjestöt levittävät mielellään kauhujuttuja eivätkä ole näkevinään mitään eroa Talibanin ja nykyhallinnon välillä, koska naisten asema tms. ei ole muuttunut yhdessä yössä. Kuitenkin jo se, että naisasianaiset voivat nykyään kampanjoida Kabulissa eikä heidän tarvitse olla maanpaossa Peshawarissa tai Lännessä, osoittaa, että interventiolla saavutettiin jotain. Naisasiajärjestöistä monilla on sosialistinen (ateistinen) tausta, minkä vuoksi he mielellään kampanjoivat kaikkea perinteistä ja uskonnollista vastaan.

3) Humanitääriset ongelmat.

Afganistan on rutiköyhä maa, sen infrasktruktuuri on tuhoutunut neuvostomiehityksen ja sen jälkeenkin jatkuneen sisällissodan myötä, ja siellä on pulaa kaikesta – ei vähiten juomavedestä. Suurin osa maasta on karua ja ankaraa aavikkoa ja vuoristoa. Sodan lisäksi piinana ovat olleet mm. maanjäristykset, kuivuus ja heinäsirkat.

Sodan tuloksista

On ilmiselvää, että Afganistanin-operaatiolla saavutettiin tärkeitä tuloksia. Taliban on kukistettu ja sen valta murentunut. Al-Qaida on menettänyt ”kidnappaamansa” valtion, jonka politiikkaa se oli alkanut ohjailla – Talibanin johtajat kun olivat kouluttamattomia maalaisia,
joiden käsitys suuresta maailmasta rajoittui Afganistanin lisäksi Peshawariin.

Afganistanissa on tänään rauhallisempaa ja turvallisempaa kuin koskaan 25 viime vuoden aikana. Jatkuva tuhoisa sisällissota on kutistunut ajoittaisiin pikku kahakoihin, joissa kuolee vain muutamia ihmisiä. Maa, jonka väestöstä pahimmillaan kolmannes eli pakolaisina Afganistanin ulkopuolella, vastaanottaa nyt jatkuvana virtana palaavia pakolaisia. Miljoona heistä oli palannut jo ensimmäisen vuoden aikana. Kauhukuvien maalailijoiden kannattaisi itse vaivautua paikan päälle katsomaan, miten maa makaa. Tämän kirjoittaja matkusti syksyllä 2002 neljännellä matkallaan Afganistaniin maateitse Peshawarista Khyber-solan ja Jalalabadin kautta Kabuliin yhdessä vapaan toimittajan Christian Jokisen kanssa, joka raportoi matkan varrelta Vapaaseen Sanaankin. Vielä muutama kuukausi aikaisemmin maareitti Khyber-solasta Kabuliin oli useimpien arvioiden mukaan hengenvaarallinen.

Toki infrastruktuuri on yhä suurelta osin tuhoutunut. Jälleenrakennuksen alkaminen kunnolla takkuilee, mikä johtuu suurelta osin ulkomaailman järjestelmien jähmeydestä ja siitä, että rahoitus virtaa vain sinne, missä mediahuomio milloinkin on. Afganistanin talous on perustunut salakuljetukselle. Se jatkuu, mutta samalla maahan pitäisi yrittää rakentaa ”terve” laillinen talous. Sellaista ei voi rakentaa Afganistaniin ulkoapäin määräilemällä – etenkään tukeutumalla markkinataloutta vääristäviin menetelmiin.

Intervention hyviä vaikutuksia ovat myös USA:n jatkuva läsnäolo Pakistanissa sekä Venäjän, Iranin ja Intian toiminnan pitäminen aisoissa Afganistanissa ja Keski-Aasiassa.

Kirjoittajasta:
Anssi Kullberg on Suomen Paneurooppa-nuorten varapuheenjohtaja, toiminut Ulkomaalaisviraston tutkijana ja Suomen Islamabadin-edustuston harjoittelijana, sekä vastikään palannut Pakistanista ja Afganistanista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s