Kaikki joukolla lastentekoon eli miten edistää hedelmällisyyttä?

Ruhtinaat ja kuninkaat pitivät aikoinaan kansakunnan korkeaa hedelmällisyyttä tärkeänä. Etenkin nuoria miehiä oli hyvä saada tulevia sotaretkiä varten. Lastentekoon kannustaminen oli tuttua myös 1900-luvulla. Raamatun käskyn ”Lisääntykää ja täyttäkää maa” toteuttaminen kumpusi yhtälailla niin uskonnosta, kansallismielisyydestä kuin sosialismistakin voimansa saaneissa valtioissa. Aatteemme vahvistuu, kun meitä on monta – ja sitä paitsi Suuri Johtajamme on tyytyväinen.

Myös nykyisessä sosiaalidemokratian kyllästämissä länsimaissa huolestutaan, kun uusia, aiempaa pienempiä syntyneiden lasten lukumääriä julkaistaan. Nykyisin Suomessa syntyy yhtä vähän lapsia kuin 1860-luvun lopun katovuosina. Hedelmällisyyslukumme on jo vuosikymmenet alittanut väestön uusiutumiseen tarvittavan tason, jonka mukaan kunkin naisen olisi synnytettävä runsaat kaksi lasta. Viimeisien väestöennusteiden mukaan Suomen väkiluku alkaa vähentyä jo 2020-luvun lopulla.

Hyvinvoinnista huolestuneiden kannalta huoltosuhde heikkenee nopeasti väestön vanhenemisen myötä. Kuka maksaakaan suurten ikäluokkien eläkkeet ja alati kohoavat sosiaali- ja terveysmenot? Koska nuoret ikäpolvet eivät ymmärrä tehdä tarpeeksi lapsia, huudetaan yhteiskuntaa apuun.

Kunnat ja valtio tarjoavat runsaasti sekä etuisuuksia että palveluita lapsille ja lapsiperheille. Tärkeimpiä näistä ovat äitiys- ja vanhempainvapaat, kotihoidontuki, lapsilisät ja päivähoito-oikeus. Lapsiin ja perheeseen kohdentuvien sosiaalimenojen arvioidaan olevan noin 4 miljardia euroa vuodessa eli noin kolme prosenttia koko bruttokansantuotteesta. Tästä valtio maksaa noin 50 prosenttia ja kunnat 40 prosenttia. Miten tämä julkisen vallan mittava investointi vaikuttaa hedelmällisyyteen?

Nousukaudella rahaa, laskukaudella lapsia

Syntyneiden lasten määrään ja erityisesti sen muutoksiin on vaikuttanut kansantalouden tila. Aina 1990-luvulle saakka lasten määrän muutokset seurasivat suhdannevaihteluita noin puolentoista vuoden viiveellä. Toisin kuin monesti kuvitellaan syntyi laskukaudella eniten lapsia, mutta nousukaudella lasten määrä pääsääntöisesti väheni: toisin sanoen nousukaudella tehdään rahaa, laskukaudella lapsia.

1990-luvun laman jälkeisen ajan hedelmällisyys on laskenut pikkuhiljaa pitkän nousukauden jälkeisen taantumankin aikana. Kokonaismuutokset ovat olleet kuitenkin vähäisiä. Historialliset aikasarjat osoittavat, että lapsikatoa aiheuttivat erityisesti sodat, katovuodet ja 1920-1930 -lukujen maailmanlaajuinen lama. Varma keino estää syntyvien lasten määrän romahdus on sotien ja taloudellisen kaaoksen välttäminen.

Raha ei kannusta lapsentekoon

Aiempien vuosien kokemukset osoittavat, etteivät suuretkaan lapsiperheiden rahallisten etujen korotukset ole vaikuttaneet syntyneiden lasten lukumäärään. Nykyisen hallitusohjelman mukaan lapsilisäjärjestelmän rakennetta uusitaan vuonna 2004 siten, että ensimmäisten lasten sekä yksinhuoltajien lapsilisät nousevat. Uudistus luonnollisesti helpottaa lapsiperheiden asemaa, mutta hyvin oletettavaa on, ettei sillä ole merkittävää vaikutusta hedelmällisyyslukuihimme.

Kyselytutkimusten mukaan yli 95 prosenttia suomalaisista haluaa lapsia vedoten tunne-elämän syihin, kuten elämän jatkumiseen, vanhemmuuden kokemiseen sekä lasten kasvun ja kehityksen seuraamisen iloon. Lasten ihannemäärä on keskimäärin noin 2,4 – yleisimmin toivomuslistalla taitaa useimmiten olla tyttö, poika, tiilitalo, auto ja koira. Taskulaskin kädessä ei paria ensimmäistä lasta hankita.

Kolmannen lapsen jälkeen tilanne voi olla toinen, sillä sen jälkeen ainakin kaupungeissa asuvat joutuvat hankkimaan suuremman asunnon ja auton. Mikäli lapsilisin halutaan hedelmällisyyttä lisätä, olisi korotetut lapsilisät suunnattava monilapsisille perheille. Viime vuosina monilapsiset perheet ovatkin yleistyneet hiukan. Osan ilmiöstä varmaan selittää uusperheet, jossa ainakin toisen kerran vastanaineet haluavat yhteisiä lapsia meidän lasten ja teidän lasten lisäksi.

Päivähoidon järjestelyistä apua?

Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomen kokonaishedelmällisyysluku (noin 1,7 vuonna 2001) on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Etelä-Euroopan katolisissa maissa (1,2-1,4). Tämä antaisi osviittaa, että erityisesti lastenhoitoon liittyvät palvelut ja etuisuudet lisäävät hedelmällisyyttä pitkällä tähtäimellä.

Suurin osa lapsiperheistä ilmoittaa olevan tyytyväisiä saamiinsa palveluihin, mutta kotihoidon tukea toivotaan korkeammaksi. Lapsiperheiden vaihtoehtoja helpottaisi, mikäli eri päivähoitomahdollisuudet olisivat taloudellisesti samassa asemassa. Tähän yksinkertaisin ratkaisu olisi esimerkiksi palveluseteli, jonka turvin lapsiperheet voisivat itse päättää heille parhaiten sopivat hoitoratkaisut.

Työelämän vaatimukset lykkäävät lasten hankintaa

Yksi syy ero toivotun lapsiluvun (2,4) ja hedelmällisyyslukujen (1,7) väliseen eroon on lastenhankinnan lykkääminen kohti hedelmällisen iän loppua. Kaikkien synnyttäjien keski-ikä on jo lähes 28 vuotta ja runsaat kymmenen prosenttia yli 35-vuotiaista synnyttäjistä saa vasta ensimmäisen lapsensa. Naisten hedelmällisyys kuitenkin vähenee iän myötä, ja noin viisi prosenttia kaikista lapsista syntyy erilaisista lapsettomuushoidoista. Lapset kannattaisi siis tehdä nuorena.

Tärkeimpiä syitä lastenhankkimisen lykkäämiseen on opintojen pitkittyminen, nuorten naisten vaikeudet solmia pysyviä työsuhteita ja työelämän kiristyneet vaatimukset. Hedelmällisyyttä ja tasa-arvoa edistäisi ainakin lastenhankinnasta johtuvien äitiys- ja vanhempainvapaista johtuvien kulujen jakaminen kummankin vanhemman kesken. Se toivottavasti vähentäisi myös erityisesti nuorten naisten riesaksi muodostuneita pätkätöitä.

Palveluiden heikennykset tai rajojen avaaminen?

Viime vuosikymmenien kehitys ennakoi, etteivät hedelmällisyyden muutokset ole suuria jatkossakaan. Lasten määrä ei romahda, mutta ei nousse lähellekään väestön uusiutumiseen tarvittavaa tasoa. Tilanne johtaa kahteen erilaiseen skenaarioon. Ensimmäisen mukaan huoltosuhteen heiketessä julkisen vallan kustantamia palveluita on vähennettävä ja laatua heikennettävä.

Toinen vaihtoehto on rajojen avaaminen liberalismin hengessä. Erityisesti työ- ja lisääntymisikäistä siirtolaisväestöä olisi houkuteltava Suomeen, kuten Yhdysvalloissa on tehty. Lapsiluvun lisäämisen rinnalla siirtolaiset toisivat oman perimänsä rikastuttamaan syrjäisen maamme geenejä.

Kirjoittajasta:
Mika Gissler on dosentti, FT ja VTM

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s