Prostituutiota suunnitellaan kiellettäväksi EU:ssa

Maanantaina 19.1. Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta esitteli mietintöluonnoksensa seksiteollisuuden vaikutuksista Euroopan unionissa. Raportin kirjoittaja, ruotsalaismeppi Marianne Eriksson käsittelee asiaa hyvin yksipuoliselta kannalta päätyen pikemminkin rajoittamaan ihmisoikeuksia kuin turvaamaan niitä.

Raportissa katsotaan, että prostituutio on kiellettävä, koska ”kyseessä on miehen yhteiskunnallinen valta ja naisen sukupuolisuuden valvonta. Tämä valta ja valvonta on muuttunut vuosituhansien kuluessa, mutta pohjimmiltaan se on pysynyt samana.” Asiaa ei siis käsitellä siltä kannalta, että kyseessä olisi aikuisten ihmisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva kanssakäyminen. Ilmeisesti prostituoitujen kantaa ei ole myöskään kysytty. Ainakin Suomessa Seksialan Liitto SALLI on selkeästi vastustanut suunnitteilla olevaa prostituution oston kriminalisointia.

Euroopan parlamentin päätöslauselmaan esitetään sisällytettäväksi muun muassa kielto seksibisnekseen liittyvien yhtiöiden noteeraamisesta pörssissä, tutkimuksia miesten seksuaalisesta käyttäytymisestä sekä EU:n että kansallisen tason tasolla ja seksististen mainosten jyrkkä tuomitseminen. EU:n alan ohjelmien puitteissa olisi kuulemma järjestettävä aktiivinen ja tehokas kampanja torjumaan miesten halveksittavaa tapaa ostaa ja käyttää naisten vartaloita.

Raportissa ei erotella erotella laittomasti tai laillisesti tapahtuvaa prostituutiotakaan, vaan katsotaan ne kummatkin yhtälailla pahaksi. Samoin vaaditaan kaikenlaisten tukien lopettamista prostituution laillistamista ja sääntelyä vaativilta organisaatioilta. Ne jopa yritetään leimata rikollisjärjestöiksi.

EU:n puheenjohtajamaa Irlanti on ilmoittanut suunnittelevansa tämän perusteella koko EU:n kattavaa prostituution kieltoa. Tässä olisi ongelmana se, ettei koko EU:n laajuista kriminalisointia voitaisi tehdä, vaan jokaisen maan olisi tehtävä se kansallisella tasolla. ”Asiasta ei ole keskusteltu vielä millään merkittävällä eurooppalaisella tasolla, mutta asiaa kannattaa todellakin harkita”, Irlannin apulaisoikeusministeri Willie O’Dea sanoi Helsingin Sanomien mukaan.

Linkkejä:
Irlanti kieltäisi seksin ostamisen EU:ssa
Prostitution: legalisation or criminalisation?
Mietintöluonnos seksiteollisuuden vaikutuksista Euroopan unionissa
VS: Kieltolakimme tuoneet Suomeen prostituutiomafian

Kirjoittajasta:
Kirjoittaja on nuori kansalaisaktivisti ja radikaaliliberaali.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s