”Vallalla on taipumus turmella, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.”
-Lordi Acton

Siksi liberalismin perusperiaatteisiin kuuluu, että pääsääntöisesti kullakin tulee olla valta omaan elämäänsä, ei toisilla, ja mahdollisen keskitetyn vallankäytön komponentit on edes hajautettava eri käsiin. Montesquieun kolmijako-opin mukaan lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta (Suomessa eduskunta, hallitus ja oikeuslaitos) on erotettava toisistaan. Kun valtaa ei keskitetä yksiin käsiin, sen väärinkäytön seuraukset jäävät paljon vähäisemmiksi, vaikkei niiltä nyky-Suomessakaan suinkaan vältytä.

Vastaavista syistä pitäisi ehkä valita eduskunnan rinnalle toinen, eri edustajista koostuva elin, joka päättäisi ainoastaan sen, paljonko vallanpitäjät saavat kerätä kansalta veroja. Itse asiassa tämä olikin parlamentin alkuperäinen tarkoitus (1215).

Entä neljäs valtiomahti, tiedotusvälineet?

Lienee päivänselvää, että jos ne annetaan lainsäändäntö- tai toimeenpanovallan hallittaviksi, syntyy valtakeskittymä, joka voi liian helposti kahmia itselleen loputkin vallasta. Tästä näemme esimerkkejä Berlusconin Italiassa ja etenkin Putinin Venäjällä – onhan Putin voinut valtion varoin perustaa jopa kilpailevia ilmaisjakelulehtiä yksityisille maksullisille lehdille, jotka ovat erehtyneet kertomaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta tai sen armeijan julmista rikkomuksista Tshetsheniassa – tai teettää näissä lehdissä erinäisiä viranomaistarkastuksia sulkeakseen ne jollakin verukkeella – ja mitä enemmän sääntelyä, sitä enemmän mahdollisia verukkeita on kirjattu lakiin. Siksi korruptio kulkee käsi kädessä sääntelyn kanssa.

Tästä syystä julkisen sektorin tulisi pitäytyä tiedotusvälineiden hallinnasta. Jos katsotaan, että ulkoisvaikutusten tai hintadiskriminointiongelmien (kuluttajan ylijäämä) vuoksi markkinat tuottavat liian vähän asiaohjelmia ja tiettyjen vähemmistöjen ohjelmia, voidaan silti harkita, että valtio tilaisi tällaisia ohjelmia kilpailutuksen kautta. Tällöin kilpailutus tulisi jättää riippumattoman viranomaisen, ei Ylen kaltaisen tuotantolaitoksen tehtäväksi. Eiväthän koulutkaan ruoki koululaisia valtion tiloilla viljellyllä ruoalla. Ylen kaltaista tuotantolaitosta valtion ei pitäisi omistaa sen enempää kuin kylpylöitäkään – tai oikeastaan vieläkin vähemmän, sananvapauden turvaamiseksi.

Siksi Yle tulisi lakkauttaa ja sen resurssit huutokaupata – myös TV- ja radiolähetystaajuudet, joita nyt on lahjoitettu vallanpitäjien suosikeille, mistä kolme suurta puoluetta ja heitä lähellä olevat tahot ovat hyötyneet valtavasti veronmaksajien kustannuksella.

Entä taloudellisen vallan keskittyminen?

Se on luonteeltaan vähemmän ongelmallista kuin edellä kuvatut pakkovallan kolme muotoa, koska se ei sisällä pakotusoikeutta, vain suostutteluresursseja. Silti saattaa hyvinkin olla, että tiettyjä taloudellisen vallan muotoja kannattaa suitsia kilpailulainsäädännön avulla ja näin varmistaa, että kilpailu – eli asiakkaat – ovat vallankäyttäjiä, eivät yritykset.

Vastaavista syistä voi olla perusteltua säätää, että yksi taho saa hallita enintään esim. 20 % taajuusspektristä, mahdollisesti eri komponentteihin (TV-, radio-, GSM-, UMTS- ym. taajuudet) jaoteltuina. Vaikkapa Berlusconi-ongelma olisi kuitenkin jäänyt vähäisemmäksi, jos Italian oikeuslaitoksen riippumattomuus olisi kirjattu perustuslakiin, kuten liberaalissa demokratiassa tulisi olla. Nyt Berlusconi on saanut sitä heikennettyä kovin helposti.

Toisaalta saman omistajan alla TV-kanavilla on synergiaetuja, ja lisäksi tällöin on kannattavaa lähettää joka kanavalta erityyppistä ohjelmaa, joten omistuskeskittymien rajoitukset eivät ole kansalle ilmaisia.

Entä jos Yle säilytetään?

Jos Ylestä tehtäisiin täydellisen riippumaton, itseään täydentävä yhteisö, jolle eduskunta syytäisi vastikkeetta rahaa, sen toiminta muuttuisi entistäkin tehottomammaksi ja sen johdossa kulloinkin oleva henkilö voisi ulosmitata itselleen valtavan palkan ja tehdä Ylestä henkilökohtaisten mielipiteittensä säröttömän äänitorven. Jo nyt Yle on niin tehoton, että sen toimittajat ovat kerskuneet selvinneensä vuoden tekemättä yhtäkään juttua.

Tämä vaihtoehto on siis mahdoton. Toisten rahoilla toimivalla on oltava vahva omistajaohjaus. Jos poliitikot hoitavat tämän, valta keskittyy nykyistäkin vahvemmin samoihin käsiin eduskuntaan.

Ohjaajan tulee kuitenkin edustaa omistajaa. Ainoa tapa välttää vallan keskittäminen olisi valita erillisillä valtakunnallisilla vaaleilla Ylen hallitus tai hallintoneuvosto ja viedä kansanedustajilta ja ministereiltä vaalikelpoisuus näissä vaaleissa. Tämä ei liene järkevää. Ehkäpä siis vähiten huono vaihtoehto olisi tehokas, Ylen ulkopuolinen asiantuntijahallitus, jonka poliitikot valitsisivat pätevyyden perusteella ja joka valitsisi Ylen pääjohtajan. Pääjohtaja tietysti valitsisi alaisensa, kuten muissakin yrityksissä. Laissa säädettäisiin julkisen palvelun tehtävistä suunnilleen nykytapaan, ja hallitus pyrkisi toteuttamaan sitä mahdollisimman hyvin ja tietysti kustannustehokkaasti.

Poliitikot ovat vaatineet pääjohtajaksi poliitikkoa, jotta hän osaisi lobata eduskunnalta ja hallitukselta mahdollisimman paljon rahaa Ylelle (”hyvät yhteiskuntasuhteet”). Asia on päinvastoin: hyvä pääjohtaja on sellainen, joka tuottaa mahdollisimman paljon ja hyvää ohjelmaa mahdollisimman halvalla.

Ylen valvonta

Asiantuntijahallituksen lisäksi tarvittaisiin lisää läpinäkyvyyttä Ylen toimintaan. Vuonna 2003 korjattu yleisradiolaki edellyttää, että Yle jättää vuosittain kertomuksen edellisvuoden ”aikana tarjotusta julkisesta palvelusta” Viestintävirastolle. Viraston pääjohtaja Rauni Hagman julkisti 30.9.04 lausuntonsa kertomuksesta. Sen mukaan Ylen kertomuksen tulisi olla yhtä yksityiskohtainen kuin Ruotsissakin. Näin eduskunta ja julkisuus voisivat arvioida julkisen palvelun toteutumista ja kustannustehokkuutta.

”Esimerkiksi ohjelmatunnit per ohjelmatyyppi ja niiden kustannukset voisivat löytyä kertomuksesta vertailukelpoisessa muodossa. Siis mitä esimerkiksi asiaohjelmat ovat maksaneet – kuinka paljon tunteja, kuinka paljon kustannuksia.” (HS 1.10.04)

Tämä olisi vähintä mitä Yle voisi tehdä läpinäkyvyytensä eteen. Lakia tulisi täsmentää niin, ettei Yle voisi edes yrittää kiertää velvoitetta.

Linkkejä:
VS: Taloudellinen valta ja poliittinen valta on pidettävä erillään
VS Venäjän sananvapaudesta (ja punaisesta jihadista)
VS: Ylen mielestä nuoret on aivopestävä?
VS: Markkinatalous poistaa korruption