SDP:n Paavo Lipponen Ylen tv-tentissä kysyi tuomiopäivä-äänellä kokoomuksen Jyrki Kataiselta: ”Haluatteko te antaa palvelut voittoa tavoitteleville yrityksille”? Olisiko siis lieventävä asianhaara antaa ne tappiota tekeville yrityksille?

Tämä puri, vaalivoitto tuli. Näin siis yrittäjyydestä Halosen johdolla kauniita puheita pitänyt puolue tiukan paikan tullen luotti vanhoihin raskaisiin aseisiinsa. Yrittäminen on sille edelleen pelkkää voiton tavoittelua ja työn tarjoaminen riistämistä.

Sanojaan Lipponen vielä vaalien jälkitunnelmissa skarppasi sanoen vaalien osoittaneen, että ”kunta on kuntalaisia eikä voiton tavoittelua varten”.

Voiko sen selkeämmin enää sanoa. Lipponen sulki yrittäjät kunnan rajojen ulkopuolelle. He eivät Lipposen mukaan ole kuntalaisia, jotka voisivat palvella asiakkaina myös toisia kuntalaisia.

Kun yrittäminen ja yrittäjät suljetaan rajojen ulkopuolelle, lienee aivan oikein, että he menevät vaikkapa Viroon taikka Kiinaan.

Kepusta pysyvä väliinputoaja?

Toivoa herätti se, että myös asialinja kuntalaisten näkökulmasta ja hänen palvelemisestaan kulloinkin parhaalla mahdollisella tavalla toi vaalivoiton kokoomukselle. Pelottelu ei siis enää tehonnut kaikkin kansalaisiin, vaan syntyi myös vastavaikutus. Samalla selvenivät tulevan politiikan päälinjaukset.

Siihen väliin putosi kepu käsittämättömällä tavalla. Tasavallan pääministeri ja puolueensa puheenjohtaja Vanhanen piti koko palvelujen järjestämisestä käytyä keskustelua turhanpäiväisenä ja pelkäsi sen jopa alentavan äänestysaktiivisuutta!

Että kansalaisille ei saisi vaaleissa esittää hyvinvointimme kannalta perimmäisiä kysymyksiä panee epäilemään, että pääministerillä oli vika jossakin jalkaa ylempänä. Aikooko hän ehkä tehdä puolueestaan epäpoliittisen ja sulkea seuraavista vaaleista politiikan pois äänestäjiä häiritsemästä ja riitoja synnyttämästä?

Vanhanen otti tuloksen omaan piikkiinsä sanoen, että kampanja oli hänen näköisensä. Miltä pääministeri siis näytti? Unissakävelijältä, joka oman ohjelmajulistuksensa mukaisesti haasteli niitä näitä, vaan ei haastanut ketään. Niinpä hän joutui itsekin tunnustamaan uneliaisuutta myös puolueensa vanhoilla valta-alueilla.

Nyt puolueelle tuli ensimmäinen vakava joskin vielä lievä varoitus Jäätteenmäen aloittamasta demarien syleilylinjasta. Tällä menolla se on kuoleman syleily, ja poliittinen kenttä jää demarien ja kokoomuksen jaettavaksi.

Selvää on, että kepu joutuu jatkossa olemaan hallituksessa entistäkin nöyrempi demarien edessä, ”kaulakkain”, sanoi Lipponen. Mutta ote kepun kaulasta tiukkenee.

Vaalit osoittivat, miten helppo yhä edelleen on hämätä kansalaisia vanhoilla yrittäjävastaisilla kaunoilla. Huoletta voi unohtaa sen, että yrittäjät ja yritykset panevat liikkeelle ne rahavirrat, joista hyvinvointipalvelut lopulta maksetaan.

Mahtaakohan Lipponen tuntea sen työn laadun ja arvon, jota nämä hänen inhoamansa ”voitontavoittelijat” tekevät sosiaalipalvelujenkin tuottajina? Kun olen voinut palvella heitä asiakkaina sadoittain, olen usein ihmetellyt, kuinka he jaksavat tehdä niin raskasta työtä niin vaatimattoman taloudellisen tuloksen turvin. Ja joskus vielä viranomaisten vainoamina.

En ole nähnyt heissä yhtään sellaista voiton maksimointia kiiluvin silmin tavoittelevaa, jollaiseksi Lipponen ja kumppanit heidät kuvittelevat. Jos sellaisia on, he varmasti saavat halunsa tyydytetyksi paljon helpommin jossakin muualla.

Voiko Lipposen puheita hidastaa?

Nuo Lipposen kaksi lausahdusta olisi syytä aika ajoin ajaa hidastettuina uusintoina—jos se nyt hänen puhuessaan on teknisesti mahdollista. Jospa se auttaisi tunnistamaan perimmäiset syylliset rahan niukkuuteen, jota joudutaan rahan asemesta jakamaan.

Arvostellessaan demarien ulkopolitiikkaa passiivisuudesta Alexander Stubb sanoi pari viikkoa sitten, että kun he ovat nuoruudessaan oppineet pitämään länsivaltoja pahoina imperialisteina, niin eivät he nyt voi nähdä niissä mitään hyvää. Samoin on demarien Ydin-joukko nuoruudessaan oppinut pitämään yrittäjiä riistäjinä. Miten he nyt voisivat heistä mitään hyvää tosipaikan tullen uskoa?

Lipposen tuntevat sanovat hänen kyllä tuntevan tosiasiat, mutta hän joutuu omiensa vuoksi puhumaan tällaisia. Minkä näyttelijän Suomi onkaan siinä tapauksessa menettänyt. Se äänen väristyskin!

Sama kauna ja pelko selittää myös vihreiden tappion Helsingissä. Vihreiden Minerva Krohn samastui vahvasti liikennelaitoksen ulkoistamiseen tv:ssä. Se puri juuriltaan pitkälti vasemmistolaisiin vihreisiin äänestäjiin.

Yritykset saavat syyttää myös itseään lopputuloksesta. Eivätpä ne ole pörssihuumassa juuri palvelutehtävästään puhuneet. Kirjoitin aiheesta Kanavassa pari vuotta sitten. Sen sijaan ne perustelevat irtisanomisia sillä, että voittoa tulee mutta ei riittävästi.

Tämän palvelutehtävän myös EVA on Tapani Ruokasen surkeaksi sillisalaatiksi jääneessä raportissaan tyystin unohtanut. Ottamalla pelkästään ay-liikkeen vanhan me vaatimme -roolin ja moraalisaarnamiehen kaavun se vain elvyttää näitä kaunoja, vaikka puhuukin ay-liikkeen ja luovan yrittäjyyssektorin törmäyksestä, josta on nyt nähty vaatimaton esinäytös.

Kunnallisvaalit ovat tuoneet Suomen tulevaisuuden horisonttiin muutaman ukkosta enteilevän tumman pilven lisää.

Kirjoittajasta:
Kauko Parkkinen on juristi ja valtiotieteilijä.