Omistusoikeus on vapautta

Vapaus on usein kiistelty käsite, joka jaetaan negatiiviseksi ja positiiviseksi vapaudeksi tai paloitellaan pienempiin osiin kuten poliittinen, uskonnon-, taloudellinen, sanan- tai yksilönvapaus. Joskus tämä jaottelu on järkevää, yleensä ei. Yhteistä vapaudelle tulisi kuitenkin olla se, että se olisi määritelty samalla tavalla jokaiselle vapauskäsitteelle, jotka todellisuudessa tarkoittavat lisääntynyttä vapautta eli lisääntynyttä itsemääräämisoikeutta. Maallistuneessa maailmassa, jossa uskonnon rooli on olematon, ainoaksi todelliseksi kiistakapulaksi on muodostunut taloudellinen vapaus. Viime kädessä kysymys on siitä, miten vahva omistusoikeuden tulee olla, tai tuleeko omistusoikeutta ylipäätään olla olemassa. Kysymys omistusoikeudesta on myös se asia, joka erottaa liberaalin liberaalista sosialistista ja anarko-kapitalistin anarko-syndikalistista.

Vain autiolla saarella yksin elävä Robinson Crusoe voi olla täysin vapaa, sillä häntä eivät koske mitkään yhteiskunnan asettamat rajoitukset. Silti myös Robinson Crusoe on käytännössä rajoitettu, koska autio saari ei tarjoa kaikkia modernin yhteiskuntaan mahdollisuuksia. Robinson Crusoen tapauksessa on kuitenkin vaikea puhua varsinaisesta vapauden puutteesta, koska vapaus käsitteenä tarkoittaa oikeastaan yhteiskunnassa elävien yksilöiden suhdetta toisiinsa eikä yksilöiden suhdetta esimerkiksi luontoon.

Vapauden ongelmaksi muodostuu se, että yksilöitä on käytännössä pakko rajoittaa. Jos yksilöä ei rajoiteta, voi hän esimerkiksi murhata toisen yksilön eli riistää tältä kaiken toiminnan vapauden. Keskeinen kysymys on, miten vapautta voidaan rajoittaa tarpeeksi, jotta muiden vapaudet eivät vaarannu, mutta kuitenkin rajoittaa itse vapautta mahdollisimman vähän. Olennainen kysymys tässä tilanteessa on, lisääkö vai vähentääkö omistusoikeus vapautta.

Kun kaksi henkilöä, Metsästäjä ja Keräilijä, kohtaavat ensimmäistä kertaa alkuyhteiskunnassa, on ymmärrettävää että henkilöt sopivat säännöistä. Tällöin luultavasti kumpikin antaisi toiselle oikeuden elää ja oikeuden päättää omasta elämästään eli omasta tulevaisuudestaan. Mutta entä omistusoikeus? Jos Metsästäjä on metsästänyt itselleen ruokaa talveksi, on perusteltua, että hän saa pitää työnsä tuloksen. Jos Metsästäjä on niin hyvä metsästäjä, että hänelle jää ylimääräistä ruokaa varastoon, jota Keräilijä tivaa omaksi väkivalloin, on helppo nähdä että omistusoikeus lisää vapautta. Omistusoikeuden puute puolestaan aikaansaa tilanteen, jossa toisen henkilön on pakko elättää toinen, vaikka toinen henkilö olisi täysin kykenevä hankkimaan itse oman elantonsa.

Maanomistusproblematiikkaa

Kuvitellaan varmuuden vuoksi hieman epäreilumpi asetelma: Afrikassa on kylä, jossa on yksi järvi, josta kyläläiset hakevat kaiken vetensä. Myöhemmin ympäristöaktivisti ostaa järven ja kieltää kyläläisiltä sen käytön ympäristösyistä. Miten tällainen omistusoikeus lisää vapautta, eikö kyseessä ole lähinnä riisto?

Yllä oleva esimerkki on usein käytetty, mutta siinä on useita ongelmia. Ensinäkin kyseessä on harvinainen poikkeus, ei sääntö, joten väite on samaa luokkaa väitteen kanssa ”aurinko pitäisi poistaa, koska jotkut ihmiset sairastuvat sen vuoksi ihosyöpään”. Toiseksi yhteiskunnissa, joissa päädytään yllä olevaan tilanteeseen, ei ole yleensä vielä saavutettu korkeaa vapausastetta, jolloin maaomistus valuu valtiolta ulkomaalaisten yksityisten käsin suurista summista – joka sekin on usein parempi vaihtoehto, kuin resurssin valtiollinen omistus.

Koska liberaalit vastaukset ongelmaan ovat jo ennestään tiedossa, en ota niitä erikseen esille. Muita vapautta maksimoivia, mutta omistusoikeutta hieman rajoittavia ideologioita on käytännössä kaksi, nimittäin sosiaaliliberalismi ja geoliberalismi, joista sosiaaliliberaalien keskeisiä tavoitteita on kaikille taattu ja turvattu toimeentulo – eli tässä tapauksessa veden saatavuus. Geoliberaalit puolestaan ratkaisevat ongelman kieltämällä maan omistuksen, jolloin maa vuokrattaisiin aina yhteisöltä, yhteisön sanelemia sääntöjä vastaan.

Vaikka sosiaali- ja geoliberaalien ratkaisut ensi näkemältä näyttävät ratkaisevan ongelman, heidän tarjoamat ratkaisut ovat kuitenkin näennäisiä. Kummatkin olettavat, että vesistöt ovat demokraattisen tahon omistuksessa, mihin kansalaiset voivat vaikuttaa. Jos näin todella olisi, ainut vedenottopaikka ei olisi alun perinkään vaihtanut omistajaa, sillä ainoan vesistön myyminen olisi demokraattiselle hallinnolle poliittinen itsemurha. Sosiaali- tai geoliberaalien ratkaisut eivät siis käytännössä toimi, sillä kylän veden saanti johtui alun perin lähinnä siitä, että se sattui olemaan veden suhteen sopivalla paikalla, eikä valtion diktaattori – sotilasjuntta tai puolue – ollut kiinnostunut tilanteesta puoleen tai toiseen.

Yhteiskunnan resurssit on tasattava

Lähes kaikki sosialistit sävystä riippumatta puhuvat yhteiskunnan resurssien tasaamisesta. Olen tästä samaa mieltä. Sosialistin ongelma vain on siinä, ettei suurin osa resursseista ole yhteisiä resursseja vaan yksityishenkilön tuottamia yksityisiä resursseja, joita ei siten myöskään tarvitse tasata. Ainoat yhteiskunnan yhteiset resurssit ovat valtion omistuksessa ja nämä resurssit tulisikin yksityistää mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman tasaisesti kaikkien kesken. Köyhissä Afrikan valtioissa keskeinen sana on maareformi, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että valtion omistuksessa oleva maa jaetaan mahdollisimman tasaisesti arvon mukaan kansalle. Maareformi on elinehto tuoton kasvattamiselle, eikä siten ole ihme, että juuri maareformi on keskeisessä asemassa sekä kapitalististen että demokraattisten uudistusten syntymiselle. Tietysti maareformissa on olemassa riski, että jokin vesistö päätyy ympäristöaktivistin käsiin, mutta tämä ei ole ongelma, sillä voittoa tavoitteleva kapitalisti vetää nopeasti vesiputket pieniin kyliin asti.

Lyhyesti voidaan siis sanoa, että alku- ja epädemokraattisissa yhteiskunnissa vapaus lisääntyy, mikäli yhteisinä pidetyt resurssit (maa mukaan lukien) jaetaan tasan. Tämän jälkeen suurin osa valtiosta on eliminoitu, omistusoikeus on muodostunut ja normaali resurssien osto ja myynti voi alkaa. Omistusoikeus on siten keskeinen osa vapautta, koska ilman omistusoikeutta ei ole mahdollisuutta pitää menneen työn tulosta eikä varsinaista mahdollisuutta suunnitella tulevaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s