Turkista ei koskaan EU:n jäsentä? Uusi Pyhä allianssi tulossa?

Turkista tuli lokakuussa eräänlainen EU:n ulkojäsen, epämääräiseksi ajaksi ja mitä luultavimmin ikuisesti. Turkkilaiset itsekin ovat menettäneet illuusionsa EU:n vilpittömyydestä sen perääntyessä toistuvasti antamistaan lupauksista ja keksiessä uusia ehtoja tai elvyttäessä aiemmin jo sovittuja kiistanaiheita. Täysjäsenyydestä tulee horisontti, joka etääntyy sitä mukaa kuin sitä lähestytään. Tästä voi olla Turkille hyötyä (äänivallatonta osallistumisoikeutta EU:n kokouksiin yms. erityisjärjeselyjä), mutta samalla Turkki tukkii EU:n portit ainakin Makedonialta, Albanialta, Bosnialta, Montenegrolta, Serbialta ja useilta vähitellen kypsyviltä entisiltä neuvostotasavalloilta.

Suurvaltojen historiassa vakaus on aina väliaikaista. Kun suurvalta lakkaa laajentumasta, alkaa ennemmin tai myöhemmin sen hajoaminen. Optimistisimpien arvioiden mukaan EU laajenee yhä, joskin hidastuvalla vauhdilla, mutta viime kuukausien epäonnistumiset antavat aihetta epäillä, että EU:n loiston päivät ovat jo jääneet taakse. Uutta perustuslakia ei tule, eivätkä suuret jäsenmaat välitä edes pitää kiinni vanhoista säännöistä. Saksan ja Ranskan akseli vieraantuu EU:n enemmistöstä monissa kysymyksissä kaiken aikaa.

Kreikan ja Kyproksen kreikkalaisten etujen mukaista on pitää Turkki ”löysässä hirressä” tarjoamalla jäsenyyttä palkkioksi taipumisesta heidän tahtoonsa. Turkilla ei kuitenkaan ole mitään syytä uhrata Kyproksen turkkilaisia ilman takeita siitä, että jäsenyys sen jälkeen toteutuu. Ranskan ja Itävallan oikut osoittavat, että mistä tahansa vuosisataisesta asennevammasta tai yleisestä ulkomaalaisvastaisuuden puuskasta voidaan kehittää uusia ehtoja ja esteitä. Niinpä on erittäin todennäköistä, että vaikka Turkki täyttäisikin kymmenen vuoden kuluessa kaikki jäsenyyden taloudelliset ja lainsäädännölliset edellytykset, EU ehtii hajota ennemmin kuin Turkki kelpuutetaan mukaan. Muodolliseksi syyksi yhdentymisen kariutumiselle saattaa jäädä Kyproksen saari, jonka yli 40 vuotta jatkunut tosiasiallinen jakautuminen ei ole omiaan vahvistamaan EU:n ulkopoliittista uskottavuutta. Hyväksyessään jaetun Kyproksen kreikkalaisen eteläosan jäsenekseen siitä huolimatta, että sen väestö hylkäsi YK:n viimeisen sovintoehdotuksen, EU otti syliinsä räjähtämättömän miinan ja joutui historian ratkaisemattomien ongelmien panttivangiksi.

Der Spiegel arvioi tuoreessa artikkelissaan, että Turkki on jo valmistautumassa ulkopoliittiseen käänteeseen kahden vuoden kuluttua. Saksalaislehti uskoo Turkin silloin lähentyvän Venäjää, Irania ja Syyriaa. Kaukasian kansoista ja kurdeista tulee yhteisiä vihollisia. NATO joutuu koetukselle kun siihen kuuluvat melkein kaikki EU-maat ja Turkki, mutta ei Kypros.

Käänteeseen saattaa vaikuttaa myös Iranin nousu ydinasevaltioksi. Tällöin Turkilla on suuria paineita kehittää oma ydinase, vaikka se aiheuttaisikin julkista paheksuntaa Euroopassa. Turkille luontevimpia liittolaisia ovat kuitenkin Pakistan, Israel ja Irak. Jos Yhdysvallat irtautuu ”vanhasta Euroopasta”, Saksa ja Ranska voivat vaalia erityissuhteitaan Venäjään ja Iraniin, mikä palauttaa Britannian ja muiden EU:n reunamaiden mieliin mannermaansulkeemuksen, Tilsitin sopimuksen, Pyhän Allianssin, Berliinin kongressin, Molotov-Ribbentrop-sopimuksen ja Festung Europan. Silloin jää nähtäväksi, muodostuuko vastapainoksi uusi entente, johon Turkkikin voisi liittyä. Geopoliittisesti mielekkäät strategiset liittoumat kaipaavat kuitenkin tuekseen taloudellista yhteistyötä.

Vappu 2005 oli muodollisesti EU:n nousun ja tuhon taitekohta, mutta mahdollisuus muuttaa historiaa menetettiin ehkä jo viisi vuotta aikaisemmin, kun Euroopan sosialidemokraattiset hallitukset ryhmittäytyivät boikotoimaan Itävaltaa. Niihin aikoihin olisi pitänyt saada EU:n ulkopolitiikkaan enemmän vastuullisuutta, joka olisi pitänyt ulottaa myös laajentumisneuvotteluihin. Jos Kypros oli pakko hyväksyä, jotta Kreikka ei estäisi Baltian maiden jäsenyyttä, samaan pakettiratkaisuun olisi pitänyt kytkeä myös Turkki, Kroatia ja muu entinen Jugoslavia sekä laajentumisen edellyttämä perustuslaki tai vastaava uudistus. Valitettavasti näinä vuosina Euroopasta ovat kadonneet visionäärit ja yleistä kansalaisilmapiiriä on syövyttänyt äärioikeiston ja -vasemmiston yhteensulautuma, jonka viholliskuvassa islaminuskoinen Turkki on Israelin ja Yhdysvaltain rinnalla. Euroopan identiteettikriisi ja moraalinen rappio on vain syventynyt viime vuosina. Tulevaisuus kuuluu jollekin muulle, joka vasta hakee muotoaan. Yksi avainkysymyksistä on se, kykenevätkö turkkilaiset itse lähivuosina hahmottamaan maailmaa rationaalisista kansallisista intresseistään ja vapautumaan keskieurooppalaisesta valheellisudesta.

[Toim. huom.: EU-jäsenyyden tavoittelu on lisännyt huomattavasti vapautta Turkissa. Nyt näyttää siltä, että homojenkin oikeuksia puolustavat järjestöt saavat toimia maassa vapaammin. Poikkeuksellista islamilaisessa maailmassa.]

Linkkejä:
Presidentti Vaclav Klaus toivottaa Turkin tervetulleeksi EU:hun

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s