Vuonna 2003 suorat maataloustuet olivat 1740 miljoonaa euroa, joista 1185 miljoonaa tuli EU:n kautta. Vuonna 2004 tuki oli 17 miljoonaa euroa vähemmän EU:n pelätyn maatalousuudistuksen vuoksi. Tilojen määrä oli 75 000.

Kenties vieläkin suurempaa tukea annetaan keinotekoisen korkean ruoan hinnan kautta. Tämä on saatu aikaan hintasääntelyllä, tulleilla, tuontikiintiöillä ja muilla rajoituksilla, jolla on estetty halvan ruoan tuonti Suomeen. Esimerkiksi Virossa ruoan hinta nousi rajusti, kun se EU-jäsenyyden myötä joutui 1.5.2004 ottamaan EU:n ”rajasuojan” ja maataloussääntelyn käyttöön.

Päälle tulevat vielä maataloussääntelyn sisältämät piilotuet, esimerkiksi veronmaksajien kustantamat maatalouslomittajat ja kuljetustuet. Muut yrittäjät joutuvat itse kustantamaan lomansa, ja saman tekee työntekijä työllään – eihän hän voi ilman irtisanotuksi joutumista vaatia työnantajalta enempää palkkaa kuin minkä arvosta hän tekee työtään, joten lomaedut pienentävät palkkaa (tai johtavat työttömyyteen, jos vaaditaan enemmän kuin tuotetaan).

Lisäksi keskustajohtoinen hallitus poisti lannoitteiden haittaverot. Maatalous on tärkeimpiä vesistöjemme pilaajia, eikä maksa minkäänlaista korvausta meille muille aiheuttamistaan vahingoista. Päinvastoin, se saa ”ympäristötukea”, ettei aiheuttaisi vieläkin enemmän vahinkoa. Tosin samanlainen haittaveroalennus on annettu osalle muistakin pahimmin saastuttavista teollisuudenaloista. Tällaiset alennukset ovat täysin verrannollisia esim. telakkatukiin: niitä annetaan muka siksi, että muutkin maat antavat; käytännössä lähinnä siksi, että ay- ja teollisuuslobbyt pitävät poliitikkoja otteissaan. Viiden miljardin euron suuruusluokkaan kuitenkin päädytään jo vaikkei haittaveroalennuksia huomioitaisi. Luvussa ei myöskään ole niitä miljoonia, jotka nettomaksamme mm. Ranskan maanviljelijöille.

5 000 000 000,00 euroa tukia vuodessa

Kokonaisuudessaan maataloustuki on Suomessa 5 miljardin euron suuruusluokkaa. Sääntelyn monimutkaisuuden vuoksi vain MTK:ssa on riittävää asiantuntemusta poimia oikea luku (joka voi olla parikin miljardia suurempi tai pienempi), eikä sen tietoihin tietenkään voi luottaa. 90-luvun alussa tehdyn professoritason tutkimuksen mukaan tuolloin tuki oli n. 30 miljardia markkaa, eli saman verran kuin nykyään, vaikka maanviljelijöiden määrä on vähentynyt rajusti – tuki viljelijää kohden on siis paljon entistä suurempi, nykyään jo noin 60 – 70000 euroa tilaa kohden. Tietysti suuri osa summasta häviää systeemin rattaisiin saapumatta viljelijöille.

Nelihenkisen perheen ruokapöydässä maatalouslobby syö 4000 eurolla vuodessa. Monella perheellä olisi tälle rahalle paljon tärkeämpääkin käyttöä. Kaikkein suurimman laskun tuista kuitenkin maksavat maailman köyhät, joista suurin osa on kehitysmaiden maanviljelijöitä.

Äsken eduskunnassa riidelty köyhyyspaketti oli n. 90 miljoonaa euroa, joten niitä saisi viitisenkymmentä maataloustukirahoilla. Lapsilisät voisi korottaa 5000 euroon vuodessa. Rahasta vain pieni osa olisi pois maanviljelijöiltä, loppu hukkuu matkan varrelle.

Tukien poistaminen on paras keinomme auttaa kehitysmaita

Maailmanpankin laskelmien mukaan tavaroiden ja palvelujen kaupan täysi vapauttaminen tuottaisi teollisuusmaille 600 miljardin ja kehitysmaille 1300 miljardin euron vuosihyödyt. Kehitysapu on 50 miljardin luokkaa. Siksikin YK:n pääsihteeri Kofi Annan on kerta toisensa jälkeen sanonut, että kauppa on tärkeämpää kuin apu.

Maataloustuotteiden kauppa on kaikkein säännellyimmästä päästä. Lisäksi maailman köyhistä suurin osa on kehitysmaiden maanviljelijöitä, joten maatalouden tullimuurien ja tukien poisto olisi merkittävin toimi, jonka voimme tehdä kehitysmaiden hyväksi. Laskelmissa tosin ovat mukana kehitysmaiden omien tullien poistamisesta koituvat hyödyt.

Esimerkiksi lähinnä kehitysmaissa kasvavan sokerinruo’on tuotanto on puolet tehokkaampaa kuin täällä pohjoisessa tapahtuva sokerijuurikkaiden viljely, joka kannattaa lähinnä vain tukien ansiosta (aivan kuten banaaninviljelykin kannattaisi Suomessa, jos luonnonolosuhteista aiheutuvat haitat korvattaisiin).

Silti koko MTK:n ja Keskustan arsenaali on käytetty näiden itsekkäiden tukien ”puolustamiseksi”, ja sitä yritetään markkinoida ”Suomen puolustamiseksi”, vaikka kyse on paitsi maailman ihmisten myös suomalaisten enemmistön sortamisesta. Esimerkiksi maatalousministeri Juha Korkeaojan mukaan maatalouden vientitukien poistaminen kokonaan edes eräiltä kehitysmaille tärkeiltä tuotteilta on ihan mahdotonta.

Ajan mittaan vapaakaupan hyödyt kehitysmaille kasvaisivat, kun se kannustaisi keskittymään siihen, missä maalla on suhteellinen etu, ja nopeuttaisi teknologian ja osaamisen virtaa. Silti vieläkin parempi tulos saataisiin, jos osa teollisuusmaiden tukiaisista säästyvistä varoista kanavoitaisiin budjettitukena kehitysmaille, niin että ne voisivat parantaa mm. koulutustaan ja terveydenhoitoaan. Tuki tietysti pitäisi rajoittaa niihin maihin, jotka vastineeksi auttaisivat itse itseään, ts. joiden hallitukset suostuvat vastineeksi uudistamaan hallintoaan kohti kansaansa nöyrästi palvelevaa liberaalia demokratiaa. Jäisiväthän kieltäytyjillekin sentään vapaakaupan hyödyt.

Haluammeko suomalaista ruokaa tai asutetun maaseudun?

Tulisi edullisemmaksi vaikka maksaa entisille maanviljelijöille perustuloa ja antaa heidän tehdä sitä työtä, mistä he parhaiten saisivat oikeita tuloja. Jotkut jopa jatkaisivat viljelyjä, sillä eräitä suomalaisia tuotteita kuluttajat oikeastikin pitävät hintansa arvoisia. Mitä tuotteita, missä määrin ja miten tuotettuna – sitä emme edes voi tietää ennen kuin maataloudessa siirrytään suunnitelmataloudesta markkinatalouteen.

Jos taas tarkoitus on pitää maaseutu asuttuna, tulisi paljon halvemmaksi tukea maaseutuasujia perustulolla. Silloin näkisimme, ketkä suostuisivat halvimmalla asumaan maaseudulla. Kenties jotkut etätyöntekijät, taiteilijat, tuotantotoiminnan harjoittajat, eläkeläiset tai kotiseudulleen halajavat. Vielä parempi olisi tukea kaikkia kansalaisia samanlaisella perustulolla mutta poistaa maaseudun(kin) työllisyyttä pilaavaa sääntelyä kuten työehtosopimusten yleissitovuus.

Huoltovarmuus ei riipu maataloustuista

Ruoan varmuusvarastot riittävät paljon pidemmälle kuin monen muun asian varmuusvarastot, esimerkiksi traktoreiden polttoaineen. Muutenkaan suurnälänhätiä ei ole ollut kuin omavaraisuuteen pyrkineissä maissa kuten Pohjois-Koreassa ja eräissä Afrikan maissa vielä viime vuosikymmeninä. Ulkomaankauppayhteydet ovat varmin turva nälkää vastaan niin teoriassa kuin käytännössäkin.

Miten viljelijät sitten pärjäävät?

On väitetty, että satovaihteluiden vuoksi maataloustuottajat tarvitsevat hintasääntelyä. Monen muun alan yritysympäristö on kuitenkin paljon epävarmempi, eikä sääntely ole siihenkään oikea ratkaisu vaan vakuutukset, säästöt, riskien hajauttaminen, riskejä vähentävä yhtiömuoto tms. – sitä ei muiden pidä yrittäjille sanella.

Laskutikkuteollisuudelle ei onneksi aikanaan annettu ylimääräisiä tukia markkinaosuustaisteluun taskulaskimia vastaan. Ei pidä antaa myöskään suomalaiselle maataloudelle markkinaosuustaisteluun kehitysmaiden köyhiä vastaan. Jos kuitenkin katsotaan, että maanviljelijät ovat maamme huono-osaisin kansanosa tai että heidän lobbyllään on niin paljon valtaa, ettei ilman suojelurahoja saada aikaan järkeviä päätöksiä, niin heille voitaisiin kohdistaa sosiaaliturvaa, esim. kymmenen vuoden ajan 10 000 euroa vuodessa tilaa kohden (tai vaikka moninkertainen summa). Tällöinkin säästettäisiin suurin osa tuista muttei vääristettäisi markkinoita, vaan viljelijät ottaisivat käyttöön oikeasti hyödyllisiä tuotantotapoja ja –artikkeleita tai sitten vaihtaisivat ammattia riippuen siitä, kumpi on järkevämpää.

Nyt tilanne on sama kuin Neuvostoliiton teollisuuskomplekseissa, joiden tuotannon arvo oli usein alhaisempi kuin tuotantopanosten arvo, suunnitelmataloudessa kun ei ole mahdollista tietää, mikä toiminta on järkevää.

Suurimmat tuet salaa multimiljonääreille

MOT-ohjelma 14.11. kertoi, miten multimiljonääreinä tunnetut kartanonherrat kuten Ehrnroothit ja Björn Wahlroos kuittaavat veronmaksajien tukia. Ehrnroothien kartano saa pelkästään sokerijuurikkaan tukina 40 000 euroa + 16 000 euron kuljetustuen, Wahlroos puolestaan mm. 35 000 euroa sokeritukina. Päälle tietysti tulevat valtavat hintasääntelytuet.

Lisäksi nämä veronmaksajien viljelijöille maksamat maataloustuet ovat salaisia toisin kuin muu yritystuki, vaikka jopa yksityisten toisilleen maksamat palkat ovat julkisia ja lehtien reposteltavina. Keskusta on estänyt julkisuusperiaatteen vaatimalla ”maksuksi” sitä, että sosiaaliturvatiedot julkistettaisiin. Jälkimmäiset kuitenkin kertovat ihmisen asemasta ja yksityisistä asioista paljon palkkatulojakin enemmän, maataloustuet palkkatuloja vähemmän, joten ”maksun” kohtuullisuus on epäselvää ja maataloustukien pitäisi olla julkisia vaikka verotustiedoista tehtäisiinkin salaisia.

[Lisäys: vuonna 2006 Helsingin Sanomat laski tuen Suomen maataloudelle olevan vain 4 miljardia euroa vuodessa plus puuttuvat ympäristöhaittaverot. Oikea luku lienee siis 4 – 5 miljardia euroa plus ympäristöhaittaverot.]

Linkkejä:
Huoltovarmuuskeskus: Huoltovarmuus ja muuttunut kansainvälisten toimintaympäristö
VS: Suunnitelmatalouden ”talouslaskun ongelma”
ECIPE: parempi maataloustuki 10 %:lla kustannuksista [20.9.2008]