Kuuba – liberaalien tekemä vallankumous kääntyi sosialismiksi, köyhyydeksi ja ihmisoikeushelvetiksi

Lähinnä nuorista liberaaleista koostunut sissiliike kukisti diktaattori Batistan vuonna 1959. Liikettä johtanut kreivi Fidel Castro kääntyi sosialistiksi, savusti liberaalit pois maan johdosta, antoi Che Guevaran perustaa keskitysleirejä ja sulkea niihin homot, toisinajattelijat ym. sekä käydä siellä ammuskelemassa heitä huvikseen. Nykyään ihmisiä teljetään tyrmiin mm. ”rikosta edeltävästä vaarallisuudesta”, vanhukset kerjäävät kadulla ja maassa ei riitä edes ruokaa, lääkkeitä tai vessapaperia.

Historia

Vuonna 1933 yleislakko nosti armeijan kersantti Fulgencio Batistan diktaattoriksi diktaattori-presidentti Machadon tilalle. Vuoden 1959 vallankumouksessa Batistan syrjäytti asianajaja-kreivi Fidel Castro. Hänen 26. heinäkuuta -sissiliikkeensä koostui pääasiassa nuorista liberaaleista, mutta myöhemmin Castro ryhtyi kommunististen veljensä Raulin ja Che Guevaran vaikutuksesta sosialistiksi ja sosialisoi maan talouden.

Menetettyään Neuvostoliiton taloudellisen tuen Kuuban talous heikkeni entisestään. Tilannetta on ajoittain lievennetty kapitalistisilla uudistuksilla, joita on tilanteen parantuessa usein peruttu. Fidel Castro luopui vallasta helmikuussa 2008, minkä jälkeen Raul Castro on hieman jatkanut uudistuksia.

Kauppasaarto

Vastatoimena yritystensä omaisuuden kansallistamiselle Yhdysvallat julisti Kuuban kauppasaartoon, joka jatkuu yhä. Tosin vuonna 2009 USA salli maansa kuubalaisten matkustaa ja lähettää rahaa Kuubaan[2]. Vuonna 2008 Bush tarjosi Kuuballe humanitaarista apua ja salli väliaikaisesti ruoan ja rakennustarvikkeiden myynnin 250 miljoonan dollarin arvosta[3].

Ennen vallankumousta Kuuba oli Latinalaisen Amerikan rikkaimpia maita, nyt köyhimpiä. Suhteellinen köyhtyminen johtuu lähinnä sosialismista vaikka kauppasaarrollakin on merkitystä. 26.7.2009 Kuuban presidentti Raul Castro sanoi vallankumouspäivän puheessaan, että Kuuba saa syyttää ”surkeasta” maataloustuotannosta itseään eikä kauppasaartoa[4].

Sosialismin seuraukset

”Ennen Fidel Castroa Kuuba oli rikas kuin Italia ja rikkaampi kuin Espanja. Sen jälkeen Kuuba ei ole vain jäänyt näistä jälkeen vaan on peräti köyhtynyt absoluuttisesti! Se oli Latinalaisen Amerikan rikkaimpia maita, nyt köyhimpiä.”

”Ennen Castroa kuubalasten ravinnonsaanti oli parempi kuin missään muussa Latinalaisen Amerikan maassa Argentiinaa lukuunottamatta mutta nyt se on huonompi kuin melkein missään muussa. Kuubalaiset ovat ainoita amerikkalaisia, joiden kalorinsaanti on vähentynyt sen jälkeen! Vaikkei tilanne ole yhtä paha kuin 90-luvulla, joka kymmenes kuubalainen on kroonisesti aliravittu.”

”Ennen Castroa Kuuban lapsikuolleisuus oli alhaisempi kuin missään muussa Latinalaisen Amerikan maassa tai Ranskassa, Italiassa tai Japanissa. Se on ainoa mittari, jolla Kuuban tilanne ei ole huonontunut absoluuttisesti [luultavasti kapitalistisen maailman lääketieteellisten innovaatioiden tuliaisena], mutta siinäkin Kuuban tilanne on huonontunut nopeasti muihin vastaaviin maihin verrattuna.”[5][6][7]

”Unohdinko mainita, että Castro on surmannut yli 70 000 omaa kansalaistaan poliittisista syistä? Siis seitsemisen kertaa enemmän kuin Chilen Augusto Pinochet, jota kaikki Castroa rakastavat vasemmistolaiset vihaavat. Selvästikään murhat ja julmuus eivät ole sitä, mitä he vihaavat Pinochet’ssa.”[8][9]

Nykytila

Loppuvuodeksi suunniteltu hallitsevan kommunistisen puolueen kongressikin on peruttu, vaikkei sellaisia ole ollut 12 vuoteen. USA on sallinut maansa kuubalaisten matkustaa ja lähettää rahaa Kuubaan, mutta maan talous on yhä kuralla – ilman sosialisti Hugo Chavézin Venezuelan öljytukiaisia tilanne olisi vieläkin pahempi.[10]

Ihmisoikeudet

Kuuban oppositio on yhä vaiennettu, joskin tietokoneiden ostorajoituksia on lievennetty[11]. Journalisteja, toisinajattelijoita ja aktivisteja on vangittu mm. seuraavin syyttein:
”epäkunnioitus auktoriteetteja kohtaan”: journalisti Bernardo Arévalo Padrón sai 6 v. vankeutta syytettyään presidenttiä valehtelusta
”vihollispropaganda”: Cecilio Monteagudo Sánchez oli 4 v. vankilassa tehtyään lentolehtisiä vaaliboikotin tueksi (lehtisiä ei levitetty)
”väärien tietojen levittäminen maailmanrauhaa vastaan”: José Orlando González Bridón oli 11 kk vankilassa syytettyään poliisia välinpitämättömyydestä aktivistitoverinsa murhaa kohtaan
”vaarallisuus” (”rikosta edeltävä vaarallisuus” kriminalisoitiin 1978; kansalainen voidaan siis ”vangita millä verukkeella hyvänsä”, vaikkei olisi vielä tehnyt mitään[12]; merkkinä tästä voi pitää ”sosialistisen moraalinormin vastaista käytöstä”): riippumaton journalisti Jesús Joel Díaz Hernández oli 2 v. vankilassa tällä verukkeella.[13]

Tiedot aiemmilta vuosilta, keskitysleireistä, kidutuksesta, raiskauksista, homovainoista ym. ovat vielä huomattavasti synkempiä.[14]

Vuonna 2008 mm. ”vaarallisuus” oli ahkeraan käytössä toisinajattelijoiden vainoon, mutta myös muusikko Gorki Águilaa syytettiin ”vaarallisuudesta” ja tuomittiin kansalaistottelemattomuudesta, koska ”hänen sanoituksensa suhtautuivat hallintoon kriittisesti”. ”Sananvapaus oli yhä rajoitettu, koska kaikki joukkotiedotusvälineet pysyivät valtion hallinnassa ja riippumattomia uutistoimistoja ahdistellaan jatkuvasti”, totesi AI:n vuosiraportti 2009. Vuoden 2008 lopussa mielipidevankeja oli 58, joista 4 sairasta karkotettiin helmikuussa.[15]

Amnestyn mukaan mielipidevangit ovat arkipäivää ja ”sananvapauttaan” harjoittavia pidätetään, kuulustellaan ja uhkaillaan, heitä erotetaan töistään ja heille langetetaan kotiaresteja, kotietsintöjä sekä he joutuvat uhkailun ja fyysisten aggressioiden kohteiksi. Uhreja pidetään vangittuina ilman oikeudenkäyntiä tai järjestetään epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntiä, ja vainoa myös laajennetaan uhrien perheisiin. Amnesty raportoi myös toisinajattelijoiden pahoinpitelyjä, hoidon epäämisiä ja kuolemantuomioita. Myös kielletyn lehdistöliiton SPMS:n tilat ovat joutuneet etsinnän kohteeksi. Amnesty International on vaatinut mielipidevankien välitöntä vapauttamista.[16]

Toisinajattelija Oswaldo Payan johtama Valera-liike keräsi vuonna 2003 vaaditut 10 000 nimeä vetoomukseensa demokratian ja ihmisoikeuksien palauttamisesta kuubalaisille. Kuuban perustuslain mukaan vähintään 10 000 nimeä taakseen saaneesta aloitteesta on järjestettävä kansanäänestys, mutta Castro ei ole noudattanut lakia.[17]

Asuntosääntely / kaupankäynnin kieltäminen

Kuubassa asuntojen myyminen on kiellettyä, mutta niitä saa vaihtaa keskenään. Tästä syystä esim. ”2,3 miljoonan asukkaan Havannassa on huutava asuntopula”, vaikka maassa on mm. mikroprikaatijärjestelmä uusien talojen rakentamiseksi. Jopa ”puoluelehti Granman mukaan kaikkiaan 640 000 asuntoa” tarvittaisiin 11 miljoonan asukkaan Kuubassa.[18]

Kauppaamiskiellosta aiheutuu myös tavattomasti transaktiokustannuksia. Sopivan asunnon hankkiminen vaatii valtavasti vaivaa, ihmiset kulkevat kyltit käsissään Pradon puistokadulla etsien jotakuta, jolla on heidän haluamansa asunto, siinä toivossa, että juuri sama henkilö haluaisi heidän vanhan asuntonsa.

Ihmiskuntahan keksi kaupankäynnin ehkä kymmeniä miljoonia vuosia sitten siksi, että tällaisia ihmesattumia ei tarvittaisi vaan tarvittaessa vaihdossa voisi antaa toisenlaisia hyödykkeitä samantyyppisen sijaan, ja myöhemmin rahan, jotta monimutkaisten vaihtojen kaikkien osapuolten ei tarvitsisi olla yhtaikaa paikalla siten, että kaikki summat menisivät heti tasan, ts. välirahat jäisivät nolliksi.

”Mutta joskus voi käydä hyvä tuuri, kuten Lopezeilla”, HeSa kertoo. Siedettävä vaihto löytyi ja ”paperisota kaupungin virastoissa kesti kolme kuukautta”.[19]

Pimeät markkinat

Jos kapitalismi kielletään tai sitä rajoitetaan, ihmiset kuitenkin harjoittavat kapitalismia. Laittomaksi julistetusta kapitalismista käytetään nimitystä pimeät markkinat. ”Havannalaiset kertovat, että laittomat kiinteistö- ja asuntomarkkinat käyvät kuumina.” Lisäksi ”Ulkomailla asuvien kuubalaisten kerrotaan rahoittavan sukulaistensa remontteja”. [20]

Taloudellinen tehottomuus

MTV3:n uutisista poimittua: ”Vessapaperi loppumassa Kuubasta…Kuuban johtaja Raul Castro on myös moittinut Kuuban tuottavuutta riittämättömäksi… Kuuba tuo maahan noin 60 prosenttia elintarvikkeistaan.”[21]

Vanhusten olot ovat surkeat, ja he joutuvat henkensä pitimiksi kerjäämään almuja ja kaupustelemaan kadulla. Suunnitelmatalouteen kuuluu myös jonottajan ammatti, jossa tienaa 0,75 dollaria. Vanhainkotien tila on kammottava, ja siitä raportoineet journalistit saivat vuosikausien vankeustuomiot. Katolinen kirkko on jakanut lääkkeitä huono-osaisille, mutta Kuuban valtio kielsi sen tarpeettomana, koska ”Kuuba on lääketieteellinen suurvalta”.

Lähteet

↑ CIA – The World Factbook – Cuba
↑ Helsingin Sanomat 29.8.2009
↑ [1]
↑ Helsingin Sanomat 27.7.2009, s. A2 ja A12
↑ Totuus Kuubasta (Johan Norberg)
↑ FACTS ABOUT CUBA (Johan Norberg 21.9.2004)
↑ Manuel Sánchez Herrero & Arnaldo Ramos Lauzurique: Los llamados logros
↑ Totuus Kuubasta (Johan Norberg)
↑ FACTS ABOUT CUBA (Johan Norberg 21.9.2004)
↑ HeSa 29.8.2009
↑ HeSa 29.8.2009
↑ Kommunismin musta kirja, s. 740
↑ DOCUMENT – CUBA: THE SITUATION OF HUMAN RIGHTS IN CUBA, Amnesty International
↑ Kommunismin musta kirja, s. 725-742
↑ Cuba Amnesty International, vuosiraportti 2009
↑ DOCUMENT – CUBA: THE SITUATION OF HUMAN RIGHTS IN CUBA, Amnesty International
↑ Castro greets Carter in historic Cuba visit CBC News, 13.5.2002
↑ HeSa 2.3.2008 s. D4
↑ HeSa 2.3.2008 s. D4
↑ HeSa 2.3.2008 s. D4
↑ Vessapaperi loppumassa Kuubasta MTV3 7.8.2009

Liberalismiwiki: Kuuba (sama teksti lähdelinkein ja päivitettynä)
VS: Totuus Kuubasta (Johan Norberg 30.9.2004)
VS: Kuuba vainoaa oppositiota Irakin-sodan uutispimennossa (VS 27.3.2003)
VS: Che Guevara – vapauden, demokratian ja rauhan leppymätön vihollinen (VS 7.10.2002)

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuuba – liberaalien tekemä vallankumous kääntyi sosialismiksi, köyhyydeksi ja ihmisoikeushelvetiksi

  1. Kuuban historiasta on erittäin aktiivisesti ja tarkasti pyyhitty pois paljon 1950-luvun tapahtumia ja asetelmia. Esimerkiksi Batista oli ollut kommunistien tukema presidenttiehdokas….
    Kuubalaisten kommunistien ja 50-luvun lopun vallankumouksellisten välisistä suhteista ja vastakkainasettelusta ei haluta tietää mitään.
    Tarkkaan unohdettuihin asioihin kuuluu sekin, että Castrolla oli USA:ssa erityinen rahankeruutoimisto.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s