Ammattiliitot vievät heikoimmilta työntekijöiltä, eivät kapitalisteilta

Maissa, joissa ammattiliitot eivät määrää työehtoja (USA, …), työvoiman osuus tuotantokustannuksista on korkeampi kuin muissa maissa (Suomi, Ruotsi, Ranska, …). Ammattiliittojen palkkavaatimukset ovat siis pois työttömiksi jääviltä ja toisten alojen työntekijöiltä, eivät kapitalisteilta. Virossa reaalipalkat ovat nousseet 15 vuodessa yli kolminkertaisiksi vapaan markkinatalouden eli kysynnän ja tarjonnan lain, ei ay-liikkeen vaikutuksesta.

Minimipalkkojen korotukset ovat pois toisilta työläisiltä

Tohtori Tino Sanandaji teki mainitun kuvaajan ”Luokkataistelu yhdellä kuvalla”. Esimerkiksi USA:ssa 14 % työvoimasta on kollektiivisten sopimusten piirissä ja silti palkansaajien osuus tuotantokustannuksista on 80 %, Suomessa luvut ovat 90 % ja 77,7 %. Ilmeisesti tämä ero USA:n työläisten hyväksi ei kuitenkaan ole merkitsevä, eli ay-toiminnan vaikutus kapitalistin osuuteen on mitätön (vaikkakin näyttää kasvattavalta).

Sanandajin tulosta ei yksin voi pitää aukottomana todisteena, koska maiden välillä on muitakin eroja. Toisaalta työvoiman kysynnän hintajousto on tutkimusten mukaan pitkällä aikavälillä lähellä ykköstä, lyhyellä aikavälillä alhaisempi. Siis minimipalkkojen noston ensi vaikutus on nostaa palkkoja enemmän kuin työttömyys laskee palkkasummaa, pidemmällä aikavälillä vaikutus katoaa ja pitkän aikavälin vaikutukseksi minimipalkasta jää vain työttömyyden ja tehottomuuden kasvu sekä rahan siirtäminen ulkopiirityöläisiltä (mm. työttömät ja prekariaatti) sisäpiirityöläisille.

Tutkimukset, jotka ovat osoittaneet taloudellisen vapauden lisääntymisen tietyssä maassa johtaneen talouden, palkkojen, terveyden ja hyvinvoinnin kasvuun, keskimäärin globaalisti, ovat paras empiirinen todiste talouden vapauttamisen hyödystä. Myös teoreettinen tutkimus tukee tätä johtopäätöstä.

Minimipalkka aiheuttaa työttömyyttä

Taloustieteen mukaan minimipalkka periaatteessa jättää työttömiksi ne, joiden tuottavuus on alle minimipalkan – heidän palkkaamisensahan olisi tappiollista. Toisaalta ay-kartellin vähentäessä työvoiman tarjontaa sen rajahinta nousee: enää saa palkata työvoimaa vain tuottavimpiin tehtäviin. Tuottavuushan riippuu paitsi työntekijän myös työtehtävän ominaisuuksista. Tämän ansiosta ne, jotka minimipalkasta huolimatta saavat olla töissä, saattavat voittaa minimipalkoista. Se, kumpi vaikutus on suurempi, riippuu siis etenkin työvoiman kysynnän hintajoustosta.

Minimipalkan tai muun työllisyyden rajoituksen vaikutus palkkatasoon on siis samantapainen kuin kartellin vaikutus muihin hintatasoihiin: hintajoustosta riippuen hinnankorotus voi auttaa tai haitata kartellia, mutta ulkopuolisia, yhteiskuntaa kokonaisuutena ja työllisyyttä se haittaa joka tapauksessa.

Ay-toiminta on pois toisilta työntekijöiltä

Lakkoilu ja korkeat minimityöehtovaatimukset ovat siis täysimääräisesti pois muiden työntekijöiden kukkaroista, kun ne lisäävät työttömyyttä, veroja ja hintoja. Pahempaa: tämä heikentään talouden tehokkuutta, työllisyyttä ja talouskasvua, joten koko kakku pienenee sen lisäksi, että näiden työpaikkansa säilyttävien ”sisäpiirityöläisten” osuus kakusta kasvaa vain muiden työläisten kustannuksella. Muiden palkansaajien tulot siis vähenevät vielä paljon enemmän kuin sisäpiirityöläisten tulot kasvavat lakkoilun ja kollektiivisten sopimusten ansiosta.

Se, että jonkun palkkaa korotetaan, ei välttämättä ole pois muilta kuin palkanmaksajalta. Jos ammattiliitto neuvottelee sopimuksen, joka kieltää palkkaamasta ketään alemmalla palkalla tai muuten määrää minimityöehtoja, tämä tuhoaa ne työpaikat, joiden tuottavuus on kyseisiä minimityöehtoja alhaisempi. Esimerkiksi ahtausalalla HS:n esimerkkiyrityksen ahtaajista puolet oli vapaaehtoisesti kolmivuorotyössä, jossa yleissitova minimipalkka on 53 000 euroa vuodessa – tähän tai muihin alan työtehtäviin ei siis saa palkata väkeä hommiin, joissa tuottavuus ei yllä tuolle tasolle, vaikka nämä ihmiset sitten päätyisivät paljon huonommin palkatulle alalle.

Tällainen kielto-oikeus voi syntyä kahdella tavalla. Yleissitovuuslaki tekee sopimuksesta kaikkia sitovan, jos 50 % työntekijöistä on sen solmivissa yrityksissä. Sopimusta joutuvat siis noudattamaan nekin työntekijät ja yritykset, jotka haluaisivat työllistyä/työllistää toisin – joista yrityksistä ja työtehtävistä osa jää perustamatta näiden sopimusten vuoksi.

Toinen tapa on ammattiliiton harjoittama työpaikkakiusaaminen ja boikotointi, joka joskus yltyy väkivaltaisuuksiinkin. Tätä tukevat monenlaiset juridiset etuoikeudet ja se, että laittomista lakoista ei olennaisesti joudu korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja, kiellot solmia työsopimus, jossa ilmoittaisi olevansa lakkoilematta jne.

Viro: palkat nousevat nopeammin, kun ei ole ay-liikettä

Virossa palkat nousivat vuodesta 1995 joulukuuhun 2009 reaalisesti keskimäärin 8,25 % vuodessa (per annum) eli 3,15-kertaisiksi. Ammattiliittojen sopimusten piirissä oli 18 % työvoimasta. Nousu tapahtui vapailla markkinoilla, kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti: kun työn tuottavuus nousee, työn hinta nousee itsestään työnantajien kilpaillessa työvoimasta hinnoilla. Viro on nyt taloudellisesti maailman 16. vapain maa (Suomi 17., Tanska 9., Venäjä 143., mutta Virolla on köyhän maan ”kiinniottajan etu” vapauden lisäksi – Venäjällä se olisi vielä suurempi, mutta maa tukeutuu vain öljyn hinnan nousuun vapauden sijaan).

32-vuotiaana pääministeriksi valittu Mart Laar ei tiennyt taloudesta muuten kuin että oli lukenut talousnobelisti Milton Friedmanin liberalistisen best-seller-kirjan Vapaus valita (Free to Choose). Hän noudatti sen oppeja, vapautti kauppaa, kevensi veroja, toteutti tasaveron 1994, ja Virosta tuli talousihme, jonka kansan köyhempikin puolisko on nyt finanssikriisin jälkeenkin tavattoman paljon vauraampi ja vapaampi kuin sosialismin aikana, ja lisäksi taloutta tervehdyttäneen 90-luvun rakennemuutoksen ansiosta tulevaisuuden kasvuedellytykset ovat paljon entistä parempia.

Työmarkkinatkin ovat Virossa vapaampia kuin Suomessa mutteivät läheskään vapaita, esimerkiksi korkea minimipalkka aiheuttaa tutkimusten mukaan merkittävästi työttömyyttä.

Viro on kuitenkin oiva esimerkki siitä, että talouttaan vapauttamalla kehitysmaat voivat nousta kaaoksesta, sosialismin aikuisista talousrakenteista ja emämaan romahduksesta nopeasti teollisuusmaiden tasolle – nyt Viron BKT on jo noin puolet vanhasta EU-tasosta.

USA ja Britannia: ay-etuoikeudet poistamalla työllisyys ja talous kuntoon

USA:ssa presidentti Ronald Reagan poisti ammattiliittojen lakisääteisiä etuoikeuksia rankasti 1980-luvulla. Sen jälkeen USA:n talous ja työllisyys ovat kasvaneet paljon paremmin kuin Euroopassa, vaikka maahan virtaa kouluttamatonta ja kielitaidotonta työvoimaa kehitysmaista, ja syntyneistä työpaikoista useimmissa palkat ovat olleet parempia kuin eurooppalaisissa työpaikoissa.

Britanniassa 1979 valtaan tullut Margaret Thatcher poisti ay-liikkeen etuoikeuksia, ja näin työväenpuolueen politiikan seurauksena IMF:n holhoukseen romahtanut konkurssikypsä maa nousi Euroopan talousveturiksi, jossa liikkeiden ikkunoissa näkee ”työvoimaa palkataan” -kylttejä ja jonne ranskalaisetkin pakenevat korkeaa työttömyyttään.

Toki vaikutusta oli myös muun sääntelyn purkamisella. Nobel-palkitut professorit Friedrich Hayek ja Milton Friedman innoittivat kaksikkoa uudistuksiinsa, joskaan eivät kaikilta osin hyväksyneet näiden talouspolitiikkaa – muussa politiikassa ero tähän itseään liberaaleiksi kutsuneeseen kaksikkoon oli vieläkin suurempi vaikkei niin suuri, kuin suomalaisen median sokaisema voisi luulla. Esimerkiksi Thatcher oli puolueensa ensimmäisiä, jotka 1960-luvulla vaativat homoseksuaalisuuden dekriminalisointia, ja Reaganinkin mielestä homoseksuaalisuus oli ihmisen oma asia.

Lähdeluetteloita ja lisätietoa:
http://liberalismi.net/wiki/Viro
http://liberalismi.net/wiki/USA
http://liberalismi.net/wiki/Minimipalkka
http://liberalismi.net/wiki/Taloudellinen_vapaus

5 kommenttia artikkeliin ”Ammattiliitot vievät heikoimmilta työntekijöiltä, eivät kapitalisteilta

  1. Yksi hyvä työkalu analyysissä on kysynnän ja tarjonnan joustavuus. Kysynnän laki sanoo, että hinnan noustessa odotamme kysynnän määrän laskevan. Se ei sano, kuinka paljon kysyntä laskee. Jos yhden prosentin hinnannousu aiheuttaa suuremman kuin yhden prosentin kysynnän laskun, sanotaan markkinoiden kysynnän olevan joustavan. Jos yhden prosentin hinnannousu aiheuttaa yhtä prosenttia pienemmän kysynnän laskun sanotaan markkinoiden kysynnän olevan joustamattoman. Vastaavasti tarjonnan laki sanoo, että hinnann noustessa odotamme tarjonnan kasvavan; se ei sano kuinka paljon tarjonta kasvaa. Jos yhden prosentin hinnannousu aiheuttaa yhtä prosenttia suuremman tarjonnan määrän kasvun, sanomme markkinoiden olevan joustavan. Jos yhden prosentin hinnanousu aiheuttaa pienemmän kuin yhden prosentin tarjonnan määrän kasvun, sanomme markkinoiden tarjonnan olevan joustamattoman. Tarjonnan ja kysynnän joustavuus sallivat meidän ennakoida, paljonko tavaroiden tarjonta ja kysyntä muuttuvat hinnan muuttuessa. Joustavuus määrää myös, miten tarjonnan ja kysynnän muutokset vaikuttavat myyjien tuloihin.

    Minimipalkkaa vastustajat väittävät usein, että minimipalkkalait ja minimipalkkajoen nostaminen vahingoittavat niitä, joita niiden on tarkoitus hyödyttää, koska ne kasvattavat työttömyyttä. Ellei työvoiman kysyntä ole äärettömän joustavaa, palkkojen nostaminen ei vähennä työllisyyttä tietyllä määrällä, kuten yksinkertainen kysynnän ja tarjonnan analyysi osoittaa. Vastustajat eivät halua myöntää seuraavia tosiasioita:

    1. Työvoiman kysyntä on usein lyhyellä aikavälillä palkkajoustamatonta

    2. Jo lyhyelläkin aikavälillä palkkatason nostamisen, toisin kuin muiden hintojen nostamisen, voidaan odottaa siirtävän työvoiman kysyntäkäyrää oikealle sekä siirtävän taloutta ylemmäs työvoiman kysyntäkäyrällä. Koska työläiset kuluttavat tuloistaan suuremman prosenttiosuuden kuin työnantajat, palkkojen nousu kasvattaa tavaroiden ja palveluiden kokonaiskysyntää lyhyellä aikavälillä, minkä vuoksi on todennäköisempää, että työntantajat palkkaaavat lisää työväkeä, koska heidän on entistä helpompi myydä näiden työläisten valmistamat tuotteet. Vaikka palkkojen nosto siirtää meitä ylemmäs tietyllä työvoiman kysyntäkäyrällä ja vähentää työllisyyttä, työvoiman kysyntäkäyrän siirtyminen oikealle-minkä palkkojen nostaminen saa myös aikaan-kasvattaa työllisyyttä. Tämä on myös yksinkertaista tarjonnan ja kysynnän analyysiä, mutta ei juuri sellaista jota minimipalkkojen vastustajat haluaisivat harkita.

    3. Palkkataso on distributiivinen muuttuja, ja kuten palkkojen, voittojen ja hintojen määräytyvistä kuvaava Sraffan-malli osoittaa, pitkän aikavälin palkkojen ja voittojen tasapainotilassa on loputon määrä yhdistelmiä, jotka ovat mahdollisia jokaisessa kapitalistisessa taloudessa. Ainoa ero korkean palkkatason ja alhaisen voittoasteen yhdistelmien ja korkean voittoasteen ja alhaisen palkkatason yhdistelmien välillä on, että edelliset yhdistelmät ovat tasa-arvoisempia kuin jälkimmäiset. Pitkällä aikavälillä minimipalkan nostaminen vain siirtää meidät entistä tasa-arvoisempaan tuottojen jakautumiseen kapitalistisissa talouksissa. Niin kauan kuin sopivaa makrotaloudellista politiikkaa noudatetaan työvoiman täystyöllisyyden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi, ei pitkällä aikavälillä tapahdu minkäänlaista työllisyyden laskua. Thomas Palley esittää erinomaisen ”uuden minimipalkkojen talouden” puolustuksen artikkelissaan ”Building Prosperity from the Bottom UP” Challenge-aikakauslehden syys-lokakuun numerossa 1998.

    On myös muistettava, että on olemassa vankkoja kokemusperäisiä todisteita sen puolesta, että minimipalkat eivät ole johtaneet merkittävään työpaikkojen menetykseen. Stephanie Luce ja Robert Pollin esittävät tarkemman analyysin käyvän palkan puolesta käydyistä kamppanjoista kirjassaan The Living Wage:Building a Fair Economy. Lyhennettynä: Minipalkka ja sen nostaminen inflaatiovauhtia nopeammin on sekä hyvää, että tasa-arvoista talouspolitiikka!

    Tykkää

    • Joustavuus on pitkällä aikavälillä lähellä ykköstä. Siis minimipalkkojen nosto karkeasti ottaen jättää huono-osaisimmat työntekijät työttömiksi vaikka saattaa sitten nostaa toiseksi huono-osaisimpien palkkoja vastaavasti.

      Paitsi että minimipalkat ovat väärin, koska ne ovat sopimusvapauden rajoitus ja työllistymiskielto huono-osaisimmille, ne myös ottavat huono-osaisimmilta parempiosaisemmille.

      Lyhyellä aikavälillä tosiaan kokonaispotti ehkä kasvaa, ts. huono-osaisimmista potkitaan pois aluksi vain pienempi osa, ja loppujen palkat kasvavat yhteensä enemmän. Koska tuotantoresurssit eivät kasva vaan päinvastoin, kokonaistuotanto vähenee ja kuvaamasi mahdollinen kysyntälisä johtaa inflaatioon.

      Monet uskovat, että taloutta voi lyhytaikaisesti stimuloida noin tai painamalla lisää rahaa. Se, että inflaation annetaan kiihtyä, aiheuttaa kuitenkin pitkällä aikavälillä enemmän haittaa kuin hyötyä: vähitellen inflaatiota haittoineen osataan odottaa ja joudutaan zimbabwelaiseen kierteeseen, jossa jatkuvasti kohoavakaan inflaatio ei auta, valintana on luopuminen inflaatiohyödystä + jatkuvasti kohoava inflaatio, kuten 1970-luvulla kävi monessa länsimaassa, tai inflaation yllätyksellinen kiihdyttäminen Zimbabwen malliin. Tämä on se syy, miksi valtiot ymmärtävät nykyään pitää inflaation kurissa koroilla. Tämä korkopolitiikka estäisi tuon toivomasi lyhytaikaisenkin stimulaation.

      Pitkällä aikavälillä siis vaikutus palkkasummaan olisi staattisesti katsoen nolla. Kuitenkin tuo mainittu vähiten tuottavien työntekijöiden potkiminen pois johtaa kasvunopeuden hidastumiseen ja siten verotuksen kiristämiseen, sekä syrjäytymiseen ja siten verotuksen lisäkiristämiseen ja siten kasvunopeuden hidastumiseen entisestään. Pitkällä aikavälillä siis talouskasvu, työllisyys ja valtiontalous olisivat heikompia ja kaikkien palkat kasvaisivat hitaammin. Ei siis saatu lyhyen aikavälin hyötyjä – paitsi hetkeksi huono-osaisimpien kustannuksella – mutta saatiin pitkän aikavälin haitat.

      Katso myös:
      http://liberalismi.net/wiki/Minimipalkka

      Tykkää

      • Yleisesti ottaen minimipalkka aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia kuten työttömyyden nousua. Tähän tulokseen tulivat David Neumark ja William L. Washeer, jossa tutkittiin noin 300 minimipalkkatutkimusta ympäri maailmaa yli 50 vuoden ajalta, joista suurin osa näytti negatiivisia vaikutuksia (työttömyyden nousua, köyhien haittaamista ja koulutustason vähenemistä) ja lähes ei ollenkaan positiivisia vaikutuksia.

        Neumark, David; William L. Wascher (2008). Minimum Wages. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press. ISBN 978-0-262-14102-4.

        Tykkää

      • Suomen työmarkkinat ovat hyvin erilaiset kuin suurimmassa osassa maailmaa, tämä sinänsä tekee aika arvottomaksi suuren osan muusta tutkimuksesta Suomen kohdalla. Toiseksi en ole missään vaiheessa ehdottanut pelkkiä minimipalkkojen säätämistä vaan siihen pitää liittää kokonainen paketti talouspolitiikkaa.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s