Vai että kirkkomoskeija

Olettakaamme että Jerusalemissa on moskeija. Tai kirkko. Sama juttu, palvontapaikka joka tapauksessa.

Järkevästi ajatellen ainoa ongelma pitäisi olla se, kuinka paljon jengiä mahtuu sisään. Jos kaikki halukkaat mahtuvat, selvästikään ei ole mitään ongelmaa. Eikä sen pitäisi ketään haitata jos yksi tulee sisään maton kanssa, toinen rukousnauhan, tai kolmas vain istuu ja pelkää ettei ole riittävän kunnollinen vaikka osallistui.

Joskus homma toimi juuri näin, esimerkiksi Egyptissä. Oli jopa pitkäikäisiä kolmen ”kirjanuskonnon” kirkkoja. Tämä lienee vaikuttanut noista uusimman sisäisiin sääntöihin, ja lieneepä noissa kirkoissa sitten harjoitettu paljon muutakin. Alkukirkon sekä sitä seuranneen roomalaiskauden myllerryksessä tapahtui vaikka mitä myös, mikä unohtui keskiajan langettua.

Nykyään olemme tietyssä mielessä kärkevämmällä keskiajalla, yhtäkkiä. Meillä on monia, tosi ärhäköitä uskontokuntia, joilla on laaja kannattajakunta, ja reaaliaikainen netti jolla ne voivat törmätä toisiinsa. Tavallinen liberaali markkinausko sanoisi että eiköhän tuo siitä sitten tasoitu, mutta empä oikein usko että uskontojen kanssa tapahtuu niin ihan heti, kun tietysti ovat irrationaalisten ihmisten ja meemien erityisalaa.

Tuollaisissa taistoissa perinteisesti on toiminut joko suora sota tai epäsuora näännyttäminen, mitä tiedän. Piiritus jopa. Ja siihenhän halla-aholaisuus ynnä muu islam-vastaisuus koko ajan menee nytkin.

Onko se oikeutettua? Jaa-a. Kyllä se selkeästi rikkoo perinteisiä uskonnonvapausnormeja. Vaan toisaalta rikkoo islamkin, kun sanoo että muuta ei saa olla tai pommitetaan teidät pois. (Niin tuo Medinan sanoma tosiaan lähinnä sanois jos silloin ois ollut käypiä massatuhoaseita; noin erona aiemmasta Mekasta. Islam muuttuu sen mukaan kuinka paljon Muhammadia sattuu kulloinkin vituttamaan, sekä miten hän miehenä reagoi siihen.) Kai sitä voi ajatella niinkin, että tosiaan vaan järkevät ihmiset panevat vähän vastaan järjettömille, viime kädessä väkivaltaisesti. Persudemokratia tietty sanoisi että enemmistö vaan panee vastaan koska vain, mutta jo liberaalisti rajoitettu vaste kyllä voisi mielestäni vastata legitiimisti jos liberaaleja perusoikeuksia kuten uskonnonvapautta selkeästi yritetään loukata.

Ja niinhän se islam tekee, aina kun voi. Se on sen diktaatti. Olen kyllä pitkään miettinyt pitäisikö näin sanoa suoraan, mutta alan olla aika varma: vastustan islamia. Jos se olisi erotettavissa täysin maallisesta laista, sitten ei olisi mitään ongelmaa. Vaan kun se ei näytä olevan; silloin se tekee vääriä sääntöjä lakiin, eikä itselläni ole mitään vaihtoehtoa kuin vastustaa noita, ja sitä kautta myös uskontoa joka pakottaa ne.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vai että kirkkomoskeija

  1. Ensinnäkin kannattaa miettiä uskonnon käsitettä. Mahtuuko islam siihen? Ei mahdu, koska islam menee selkeästi yhteiskunnalliselle puolelle. Sharia-laki ei koske vain muslimeja vaan sisältää vaatimuksia ei-muslimeille. Nämä vaatimukset yleensä realisoituvat vasta, kun yhteiskunnassa on muslimienemmistö.

    Libertaristiselta kannalta islamia pitää vastustaa, koska se loukkaa muiden vapautta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s