2020-luvulla louhitaan asteroideista biljoonien eurojen mineraalit

Yksityiset yritykset keräävät asteroideista näytteitä parin vuoden päästä ja 2020-luvulla louhitaan biljoonien arvoisia mineraaleja. Aurinkotuulipurje kuljettaa ne lähes ilmaiseksi, HS kertoo. Raaka-aineiden niukkuus eli hinta on laskenut kautta historian lyhytaikaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Asteroideja aletaan ilmeisesti vallata ja kuljettaa maapallon luokse 2010-luvulla. Asteroidissa voi olla tonnikaupalla, satojen miljardien eurojen arvosta kalliita metalleja kuten platinaa. Vuonna 2013 perustettiin yksityiset Deep Space Industries ja Planetary Resources louhimaan asteroidien mineraaleja. Yksityinen luotain lähtee matkaan ehkä vuonna 2016. Toisaalta Nasa alkanee 2010-luvulla kuljettaa arvokasta asteroidia, joka saavuttaisi stationaarisen Lagrangen pisteen 2020-luvulla, esimerkiksi kuun takana olevan L 2:n.

Suomalaiset ovat kehittämässä aurinkotuulipurjetta, jolla voisi hyvin halvalla kuljettaa rajattomasti rahtia avaruudessa ilman polttoainetta sekä kiertää asteroidilta toiselle. Asteroidien materiaaleista voisi myös tuottaa laitteita ja tavaroita kuun tai muun avaruuden asuttamiseen esimerkiksi 3D-tulostimilla.

Deep Space Industries on patentoinut 3D-tulostimen, joka yhtiön mukaan ”luo erittäin tiheitä ja kestäviä metalliosia jopa nollapainovoimassa”.

Itseään kopioivat koneet

Itseään kopioivat tai uusia robotteja tai laitteita rakentavat koneet voisivat tuottaa pienellä lastilla suuren konearmeijan halutulle planeetalle tai asteroidille.

Jos esimerkiksi kilon painoinen kone rakentaa asteroidin materiaalista toisen samanlaisen kuukaudessa, reilun kolmen vuoden päästä robotteja on kasassa miljardi kiloa. Jossain vaiheessa ne voivat alkaa rakentaa jotakin muutakin.

Yhtä hyvin koneet voivat rakentaa itsestään poikkeavia robotteja, mutta olennaista on, että ne alkuvaiheessa rakentavat tuotantovälineitä ja vasta myöhemmin lopputuotteita. Asteroidin materiaa pitäisi voida hyödyntää ja aurinko- tai muuta energiaa pitäisi voida tuottaa.

Yksityinen avaruustutkimus ja -kolonisointi

Yksityisten avaruusyritysten nousu on tehnyt avaruuskokeet halvoiksi. Esimerkiksi Interorbital Systems myy 8000 dollarilla laitteiston, joka voi suorittaa avaruudessa kokeita lämpötilalla, paineella ja säteilyllä, ottaa videoita ja lähettää sähköpostia avaruudesta.

Uudeksi Rockefelleriksi ja Steve Jobsiksi kutsutun Elon Muskin SpaceX suoritti lokakuussa 2012 ensimmäisen yksityisen huoltolennon kansainväliselle ISS-avaruusasemalle. NASA teettää kuljetuksiaan SpaceX:llä halvalla. Musk on perustanut PayPalin ja johtaa sähköautoja tekevää Tesla Motorsia.

SpaceX aikoo vähitellen saada Marsiin aikaan omavaraisen siirtokunnan. Aluksi tarvitaan kupoli mutta myöhemmin Mars voidaan muokata Maan kaltaiseksi.

SpaceX aikoo lennättää ihmisiä avaruuteen vuodesta 2015 alkaen, sen kilpailija ULA vuodesta 2016.

Linkkejä
Avaruus (Liberalismi.net, lähdeviitteitä artikkelin faktoille)
Raaka-aine (-”-)
Suomalainen avaruuspurje voi auttaa asteroidien valloituksessa (Helsingin Sanomat, Tiede)
(Liberalismi.net ei pidätä oikeuksia sisältöönsä, ei myöskään Vapaasana.netin toimitus eivätkä useimmat kirjoittajat)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s